Panasonic Lumix DMC-GX1

Useimmat Panasonicin peilittömät järjestelmäkamerat ovat nykyisin koko perheen kameroita. Uusi GX1 on sen sijaan tarkoitettu aktiivikuvaajalle. Siinä ei koon takia ole elektronista etsintä. Muutamasta heikkoudesta huolimatta GX1 on kiinnostava vaihtoehto aktiivi­kuvaajan peilittömäksi järjestelmäkameraksi.

  • 08.02.2012

Kun alkuperäinen Panasonic DMC-GF1 tuli markkinoille vuonna 2009, se oli ilman muuta paras niistä aktiivikuvaajan peilittömistä järjestelmäkameroista, joissa ei ollut elektronista etsintä. GF1 toimi nopeasti, sitä oli miellyttävä käyttää ja sillä sai hyviä kuvia. Sen jälkeen esiteltiin ensin malli GF2 ja sitten malli GF3. Samalla kameroiden käyttöä on yksinkertaistettu tavallista näppäilijää miellyttäväksi. Niinpä Panasonic tuokin nyt markkinoille kokonaan uuden kamerasarjan, joka on tarkoitettu aktiivikuvaajalle. Tämä uusi GX-sarja ottaa tavallaan viestikapulan vanhalta GF1:ltä. Se on perinyt edeltäjänsä runsaat käyttökytkimet, joiden avulla kokenut kuvaaja pääsee nopeasti käsiksi keskeisiin säätöihin. GX1 on suunnilleen edeltäjänsä kokoinen, mutta sata grammaa kevyempi. Siihen on saatavana myös käännettävä elektroninen etsin. Kameran tekniset ominaisuudet ovat sen sijaan parantuneet kaikilta osin. Kuvakennon tarkkuus on kasvanut 12 megapikselistä 15,8 megapikseliin, mikä on kuitenkin varsin vaatimaton lukema, kun sitä verrataan esimerkiksi Samsungin ja Sonyn huippumallien 20 ja 25 megapikseliin.

Näyttö on erinomainen. Sen terävässä kuvassa on runsaasti yksityiskohtia, ja se esittää kuvan valoisuuden ja värit oikein. Näyttö on kosketusnäyttö, ja osaa kameran toiminnoista ohjataan näyttöä painelemalla. Kameran voi asettaa toimimaan niin, että se säätää valotuksen ja terävyyden sen kohdan mukaan, jota kuvaaja osoittaa etsinkuvassa. Kuvankin voi halutessaan ottaa laukaisinta painamatta. Moni voi pitää tätä kätevänä, mutta se moninkertaistaa laukaisuviipeen eikä sitä voi siten suositella liikkuvien kohteiden kuvaamiseen.

Arvosana: 87%

Lue loput testistä DIGI KUVA -lehdestä 3/2012

Lue lisää

Luo tili täällä

Maksuttomalla käyttäjätilillä saat uutiskirjeen ja pääsyn valittuihin sisältöihin.
Luo tili täällä

KotiMikron uutiskirje

PDF articles tabblock

Uusimmat

Vain tilaajilleLähikuvia ilman makro-objektiivia

Video: Miten saa hyviä kuvia ilman ...

Sonylta kaksi uutta harrastajamallia

Uutuuskamerat Alpha37 ja NEX-F3 on suunnattu ...

Vain tilaajilleLytro Light Field

Lytroa voi kutsua yhdeksi kameratekniikan ...

Vain jäsenilleHe tekivät valokuvaushistoriaa

Kun kuvaaja painaa laukaisinta ja näkee lähes ...

Adoben ammattilaisohjelmistot voi nyt vuokrata

Uusi palvelu Creative Cloud sisältää mm. ...

Suosituimmat
Metz 44 AF-1-salaman

Lähetä kuva ja voita

Kaikki Lukijagalleriassa julkaistut kuvat ...
Canon EOS 7D

Testissä Canon EOS 7D

EOS 7D on Canonin uusi APS-C-kennokoon ...

Nikon D3100

Nikonin edullisin järjestelmäkamera yllättää ...

Canon PowerShot S95

Canon PowerShot S95 on pienikokoinen, mutta ...

Nikon D7000

D7000 on pienempi ja kevyempi kuin ...

Avarat maisemanäkymät ovat harrastajakuvaajien ...

Kun muutama vuosi sitten halusi laatukameran ...

Tarkista säätilanne tällä näppärällä ...

Mustavalkokuvaus on edelleen voimissaan. ...

Ilmainen valokuva-albumi

Kotisivupalvelumme sisältää mahdollisuuden ...

Digikuva | Copyright © 2010| Bonnier Publications International AS | Käyttöehdot | Yhteystiedot