Alien Skin Exposure 4

Analogitehosteita uusiin kuviin

Amerikkalainen Alien Skin on päivittänyt plugin-liitännäistään, jonka avulla uuden kuvan voi hetkessä kuorruttaa vanhan ajan filmitehosteilla. Uusimmalla versiolla saa aikaan entistä todenmukaisempia tuloksia.

  • 16.02.2012

Uudessa Exposure 4:ssa on yhdellä napsautuksella valittavana koko joukko entisaikain filmityyppejä ja kehitysprosessien mukaisia sävytyyppejä. Uuteen digitaaliseen kuvaan voi lisätä vaikkapa raetta sekä erityistä kontrastia ja värisävyjä, ja kuva alkaa samassa hetkessä muistuttaa takavuosien valokuvaa. Alien Skinin esikatselusta voi etukäteen katsoa, miltä kuva tulisi näyttämään jonkin tietyn tehosteen kanssa.

Edellisversioon nähden uutena ominaisuutena on tullut mm. Light Leaks -tehoste, joka jäljittelee valon filmille vuotamisen aiheuttamaa ilmiötä, jolloin jotkut osat kuvasta ovat vaaleampia kuin toiset. Myös pölyä ja naarmuja muistuttavia tehosteita voi lisätä, jos haluaa tavoitella sen tyyppistä realistisuutta kuvissaan. Sävyjen säätämiseen on tullut lisää mahdollisuuksia, kun haetaan vanhojen mustavalkokuvien tunnelmaa ja otetta. Exposure 4 on yhteensopiva Elements 9:n, Photoshop CS4:n ja Lightroom 2:n sekä näiden uudempien versioiden kanssa, ja se toimii sekä Mac OS X 10.6:ssa että Windows Vistassa ja sitä uudemmissa käyttöjärjestelmissä. Hinta on 249 dollaria eli noin 190 euroa.

Luo tili täällä

Maksuttomalla käyttäjätilillä saat uutiskirjeen ja pääsyn valittuihin sisältöihin.
Luo tili täällä

KotiMikron uutiskirje

PDF articles tabblock

Uusimmat

Vain tilaajilleLähikuvia ilman makro-objektiivia

Video: Miten saa hyviä kuvia ilman ...

Sonylta kaksi uutta harrastajamallia

Uutuuskamerat Alpha37 ja NEX-F3 on suunnattu ...

Vain tilaajilleLytro Light Field

Lytroa voi kutsua yhdeksi kameratekniikan ...

Vain jäsenilleHe tekivät valokuvaushistoriaa

Kun kuvaaja painaa laukaisinta ja näkee lähes ...

Adoben ammattilaisohjelmistot voi nyt vuokrata

Uusi palvelu Creative Cloud sisältää mm. ...

Suosituimmat
Metz 44 AF-1-salaman

Lähetä kuva ja voita

Kaikki Lukijagalleriassa julkaistut kuvat ...
Canon EOS 7D

Testissä Canon EOS 7D

EOS 7D on Canonin uusi APS-C-kennokoon ...

Nikon D3100

Nikonin edullisin järjestelmäkamera yllättää ...

Canon PowerShot S95

Canon PowerShot S95 on pienikokoinen, mutta ...

Nikon D7000

D7000 on pienempi ja kevyempi kuin ...

Avarat maisemanäkymät ovat harrastajakuvaajien ...

Kun muutama vuosi sitten halusi laatukameran ...

Tarkista säätilanne tällä näppärällä ...

Mustavalkokuvaus on edelleen voimissaan. ...

Ilmainen valokuva-albumi

Kotisivupalvelumme sisältää mahdollisuuden ...

Digikuva | Copyright © 2010| Bonnier Publications International AS | Käyttöehdot | Yhteystiedot