Kompakteja uutuuksia Sigmalta

Isokokoinen Foveon-kuvakenno ja kiinteät, valovoimaiset objektiivit lupaavat hyvää kuvanlaatua hillityissä kuorissa.

  • 09.02.2012

Sigma on tehnyt kaksi uutta kompaktia mutta isokennoista reportaasikameraa DP-sarjaansa. Sekä DP1 Merrill että DP2 Merrill ovat perineet APS-C-kennon lippulaiva Sigma SD1:ltä, johon on niinikään sovellettu Foveon-teknologiaa.

Tämän tyypin kennoille ominaista on se, että kaikki pikselit pystyvät tallentamaan punaista, vihreää ja sinistä, kun yleensä kenno tallentaa vain yhtä näistä väreistä - minkä jälkeen muut värit palautetaan taikka tuodaan esiin sekoittelemalla pikseleitä. Niinpä näiden uutuuskameroiden erottelukyky onkin peräti 46 megapikseliä – valmistajan mukaan – mutta todellisuudessa noin kolmasosa tästä eli noin 15 megapikseliä, juuri erikoisen kennoratkaisunsa ansiosta. Tuotenimi Merrill on peräisin Dick Merrilliltä, joka oli merkittävin Foveon-kennon kehittäjä. Hän kuoli vuonna 2008.

Molemmissa malleissa on valovoimaiset (F2,8) ja kiinteät optiikat - DP1 Merrillissä 19 mm, vastaa kinokoon 28 milliä ja DP2:ssa 30mm, joka vastaa 45 milliä. Näytön kuva koostuu 920 000 pisteestä, ja kummallakin voi kuvata raakatiedostoja. Hintoja ei ole julkistettu. Lisätietoja (englanniksi) on täällä.

Luo tili täällä

Maksuttomalla käyttäjätilillä saat uutiskirjeen ja pääsyn valittuihin sisältöihin.
Luo tili täällä

Lue lisää

KotiMikron uutiskirje

PDF articles tabblock

Uusimmat

Vain tilaajilleLähikuvia ilman makro-objektiivia

Video: Miten saa hyviä kuvia ilman ...

Sonylta kaksi uutta harrastajamallia

Uutuuskamerat Alpha37 ja NEX-F3 on suunnattu ...

Vain tilaajilleLytro Light Field

Lytroa voi kutsua yhdeksi kameratekniikan ...

Vain jäsenilleHe tekivät valokuvaushistoriaa

Kun kuvaaja painaa laukaisinta ja näkee lähes ...

Adoben ammattilaisohjelmistot voi nyt vuokrata

Uusi palvelu Creative Cloud sisältää mm. ...

Suosituimmat
Metz 44 AF-1-salaman

Lähetä kuva ja voita

Kaikki Lukijagalleriassa julkaistut kuvat ...
Canon EOS 7D

Testissä Canon EOS 7D

EOS 7D on Canonin uusi APS-C-kennokoon ...

Nikon D3100

Nikonin edullisin järjestelmäkamera yllättää ...

Canon PowerShot S95

Canon PowerShot S95 on pienikokoinen, mutta ...

Nikon D7000

D7000 on pienempi ja kevyempi kuin ...

Avarat maisemanäkymät ovat harrastajakuvaajien ...

Kun muutama vuosi sitten halusi laatukameran ...

Tarkista säätilanne tällä näppärällä ...

Mustavalkokuvaus on edelleen voimissaan. ...

Ilmainen valokuva-albumi

Kotisivupalvelumme sisältää mahdollisuuden ...

Digikuva | Copyright © 2010| Bonnier Publications International AS | Käyttöehdot | Yhteystiedot