Sonylta entistä parempi pikkukenno

Sony on kehittänyt kännykkäkamerakoon kuvakennon, joka lyö laadussa monen peilikameran kennon.

  • 24.01.2012

Kännykkäkameroiden pienillä kuvakennoilla ei synny kovin laadukasta jälkeä. Sony on kuitenkin kehitellyt teknologian, joka kumoaa tämän väitteen. Yhtiö sai vastikään valmiiksi seuraavan sukupolven taustavalaistut kuvakennonsa, joilla saa entistä parempilaatuisia kuvia myös hämärässä, Sonysta kerrotaan.

Uusi kennoteknologia on englanninkieliseltä nimeltään Stacked CMOS-sensor, joka perustuu siihen, että virtapiirit kulkevat kunkin fotodiodin alla eivätkä vieressä. Niinpä kennoissa on mahdollista käyttää entistä isompia fotodiodeja, jotka ovat lähes pikselin kokoisia, mikä kasvattaa dynaamista aluetta ja vähentää kohinaa..

Sony on lisäksi soveltanut Stacked CMOS -teknologiaa siten, että normaalien punaisten, vihreiden ja sinisten pikselien lisäksi kennoissa on myös valkeita pikseleitä. Niillä ei ole värisuotimia edessään, joten ne vastaanottavat kaiken valon suoraan kuvauskohteesta, mikä on heikossa valossa etu kuvanlaadun kannalta.

Japanilaisfirma on vihdoin kehittänyt myös video-teknologian nimeltään HDR Movie, jossa materiaali tallentuu kaksoisvalotuksella ja nämä yhdistetään samaksi otokseksi. Tämä vastaa still-kameran HDR-valotusta ja parantaa niin huippuvalokohtien kuin varjojenkin yksityiskohtien toistoa. Lisätietoa löytyy

täältä ja täältä.

Luo tili täällä

Maksuttomalla käyttäjätilillä saat uutiskirjeen ja pääsyn valittuihin sisältöihin.
Luo tili täällä

Lue lisää

KotiMikron uutiskirje

PDF articles tabblock

Uusimmat

Vain jäsenilleHeinosäädä tarkennusta

Nyt kaikki objektiivit esiin, sillä ...

Vain jäsenille3 tapaa hankkia laitteta

Moni harrastajakuvaaja haluaisi kokeilla ...

Vain tilaajilleLähikuvia ilman makro-objektiivia

Video: Miten saa hyviä kuvia ilman ...

Sonylta kaksi uutta harrastajamallia

Uutuuskamerat Alpha37 ja NEX-F3 on suunnattu ...

Vain jäsenilleHe tekivät valokuvaushistoriaa

Kun kuvaaja painaa laukaisinta ja näkee lähes ...

Suosituimmat
Metz 44 AF-1-salaman

Lähetä kuva ja voita

Kaikki Lukijagalleriassa julkaistut kuvat ...
Canon EOS 7D

Testissä Canon EOS 7D

EOS 7D on Canonin uusi APS-C-kennokoon ...

Nikon D3100

Nikonin edullisin järjestelmäkamera yllättää ...

Canon PowerShot S95

Canon PowerShot S95 on pienikokoinen, mutta ...

Nikon D7000

D7000 on pienempi ja kevyempi kuin ...

Avarat maisemanäkymät ovat harrastajakuvaajien ...

Kun muutama vuosi sitten halusi laatukameran ...

Tarkista säätilanne tällä näppärällä ...

Mustavalkokuvaus on edelleen voimissaan. ...

Ilmainen valokuva-albumi

Kotisivupalvelumme sisältää mahdollisuuden ...

Digikuva | Copyright © 2010| Bonnier Publications International AS | Käyttöehdot | Yhteystiedot