Lightroom Split Toning

Lightroom CC on saanut mm. uuden Split Toning -toiminnon, jonka avulla valokuvia voidaan sävyttää.

Uudet toiminnot parantavat Lightroom CC:tä

Adobe on päivittänyt Lightroom CC:tä uusin toiminnoin, ja erikseen mainittakoon parantunut Auto-toiminto.

keskiviikko 13. joulukuuta 2017 teksti Kristoffer Engbo

Adobe erotti loppusyksystä Lightroom-kuvankäsittelyohjelmansa kahdeksi eri ohjelmaversioksi, joista Lightroom CC on on käyttöliittymältään ja toiminnoiltaan yksinkertaisempi ja mobiilikäyttöön sopivampi. Lightroom CC tallentaa kaikki käsiteltävät kuvat pilveen, joten ne ovat aina tarvittaessa käsillä.

Kaipasimme kuitenkin monia tuttuja toimintoja Lightroom CC:hen, ja nyt Adobe on tehnyt toivomamme päivityksen.

Nyt ohjelmasta löytyy Classic-versiosta tuttu Split Toning -toiminto, jonka avulla kuvan valo- ja varjokohdat voidaan sävyttää keskenään eri tavoin. Sillä voidaan myös tehdä kuvasta vaikkapa ruskeasävyinen vanhaa aikaa mukaillen.

Uudessa ohjelmapäivityksessä on mukana myöskin toinen kaipaamamme uutuustoiminto – nimittäin Tone Curve, jonka avulla kuvan valoisuutta voidaan säätää erikseen valokohtien, keskisävyjen ja varjokohtien osalta.

> Tilaa 2 numeroa Digikuvaa, niin saat myös 142-sivuisen Photoshop-kirjamme, jossa on runsaasti kuvankäsittelyohjeita Adoben ohjelmiin, yhteishintaan 14,90.

Myös uusi Auto-toiminto

Edit-valikosta löytyvä Auto-toiminto, joka säätää kuvan valoisuutta automaattisesti, on parantunut selkeästi. Se analysoi kuvaa tekoälyn avulla verraten sitä tuhansiin ammattimaisesti käsiteltyihin kuviin. 

Tämä koskee myös värisäätöjä. Kun vertailimme vanhalla ja uudella Auto-toiminnolla käsiteltyjä kuvia, huomasimme, että uudistunut versio tekee parempaa jälkeä.

Alapuolella voit itse verrata alkuperäisen ohjelmaversion Auto-toiminnon jälkeä (vas.) uudistuneen Auto-toiminnon tekemään jälkeen (oik.).

Uudistunut Auto-toiminto on löytänyt tiensä myös Lightroom Classic CC:hen, sekä Lightroomin mobiiliversioihin ja Photoshopin Camera Raw -suotimeen päivityksen myötä.

Näitä kaipaamme Lightroom CC:ssä yhä

Tämä uusin päivitys on askel oikeaan suuntaan. Kuitenkaan ohjelmasta ei vielä voida tulostaa paperikuvia, ja lisäksi kaipaamme esimerkiksi mahdollisuutta määrittää pakkaamisen määrä, kun kuvia viedään ja muunnetaan jpeg-muotoon. 

Lightroom CC:n konvertoimat täyden koon jpeg-kuvatiedostot ovat nimittäin suurempia kuin alkuperäiset DNG-raakatiedostot.

Päivitä oma Lightroomisi

Päivittämisen jälkeen Lightroom CC:ssä voidaan kuvausajankohtaa muuttaa jälkeenpäin, ja lisäksi kuva ilmestyy kokonäyttötilaan F-painiketta painettaessa.

Päivitys hoituu komennoilla Help ja Updates. Creative Cloud -ohjelma avautuu, minkä jälkeen voit päivittää myös Photoshopin ja Lightroom Classic CC:n.

Nyt voit saada Digikuvan kurssikirjan nimeltään Photoshop-koulu, jossa on kuvankäsittelykursseja Lightroomiin, Photoshopiin ja Elementsiin. Lehden tilaajana voit hyödyntää kurssejamme myös suoraan Etunurkassa. 

> Tilaa 2 numeroa Digikuvaa, niin saat myös 142-sivuisen Photoshop-kirjamme, jossa on runsaasti kuvankäsittelyohjeita Adoben ohjelmiin, yhteishintaan 14,90. 

Ehkä sinua kiinnostaa...

Saat jännittävää sisältöä suoraan sähköpostiisi!