No Photoshop please!

Älkää photoshopatko reisiäni!

19-vuotias malli Zendaya järkyttyi nähtyään muotilehdessä kuvansa, jossa hänet oli käsitelty todellista paljon laihemmaksi. Kohu syntyi, kun hän julkisti totuudenmukaisen version samasta kuvasta Instagramissa. Muotilehti joutui pyytämään häneltä anteeksi.

perjantai 23. lokakuuta 2015

"Järkytyin nähtyäni 19-vuotiaat reiteni ja vartaloni manipuloituina rajusti. Tuollaiset teot syöttävät nuorille naisille nykyajalle tyypillisiä epärealistisia ulkonäköihanteita", kirjoittaa Zendaya Instagram-tilillään.

Samassa yhteydessä hän laittoi rinnakkain manipuloidun ja todellisuutta vastaavan version samasta kuvasta vierekkäin, ja ero on ilmeinen.

Manipuloitu kuva, jossa Zendaya näyttää todellista laihemmalta, oli tarkoitus julkaista muotilehdessä.

Mallin purkaus on tähän mennessä poikinut 700 000 tykkäystä ja noin 20 000 kommenttia parissa päivässä.

Lehti pahoitteli samalla sitä, että otti vastaan kuvan sitä käsitelleeltä henkilöltä eikä pyytänyt alkuperäistä raakakuvaa nähtäväksi. Kuva vaihdettiin todellisuutta vastaavaan, ennen kuin lehti ehti mennä painoon. Lehti myös julkisti kotisivullaan kiitoskirjeen, koska Zendaya oli kertonut tapauksesta julkisuuteen. Zendaya kiitti lehteä toimenpiteistä.

Muistithan, että myös Digikuvaa voi seurata Instagramissa osoitteessa @diginordic.

Zandayan Instagram-postaus on täällä.

Muotilehden anteeksipyyntö on puolestaan luettavissa täällä.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Saat jännittävää sisältöä suoraan sähköpostiisi!