onOne FocalPoint

FocalPointin avulla voi määritellä kuvaan epäterävän alueen kätevällä säätötyökalulla. Näin voi luoda kuvaan lyhyen terävyysalueen vaikutelman.

  • 03.02.2009

Jos haluaa säätää Elementsin työkaluilla kuvien sumennusta, on tehtävä ensin tarkka valintarajaus ja sitten säädettävä sumeutta esimerkiksi Gaussian Blur- tai Lens Blur -suodattimilla. Säätöjen saaminen sopivaksi ei kuitenkaan ole helppoa.

Yhdysvaltalainen onOne on kehittänyt ongelmaan oman ratkaisunsa. FocalPoint on plug-in, joka toimii Elements 5:ssä, Photoshop CS2:ssa sekä näiden ohjelmien uudemmissa versioissa sekä Mac- että Windows-koneissa.

Ohjelmassa on työkalu, jonka nimi on Focus Bug eli tarkennuslutikka. Sen avulla valitaan kuvan terävänä toistuva osa. Focus Bug sijoitetaan kuvaan. Sen keskipyörylästä lähtee viivoja, joten se muistuttaa ulkoisestikin hiukan hyönteistä jalkoineen ja tuntosarvineen.

Ulokkeiden kahvoista vetämällä säädetään terävänä säilyvän alueen kokoa ja muotoja. Säätäminen on melko yksinkertaista.

On myös mahdollista säätää terävyyttä perspektiivin mukaan, jolloin myös syväterävyyttä voi hallita. Terävänä säilyvän alueen määrittelyn lisäksi kuvaan voidaan myös lisätä liike-epäterävyyttä.

Yhteenveto

Hyvin toimiva plug-in, jota on helppo käyttää. Säätäminen suoritetaan suoraan kuvaan kätevällä työkalulla. FocalPointissa on erittäin runsaasti ominaisuuksia epäterävyyden säätöön. Ohjelma on kuitenkin kallis.

Suositushinta 140

Luo tili täällä

Maksuttomalla käyttäjätilillä saat uutiskirjeen ja pääsyn valittuihin sisältöihin.
Luo tili täällä

KotiMikron uutiskirje

PDF articles tabblock

Uusimmat

Vain tilaajilleLähikuvia ilman makro-objektiivia

Video: Miten saa hyviä kuvia ilman ...

Sonylta kaksi uutta harrastajamallia

Uutuuskamerat Alpha37 ja NEX-F3 on suunnattu ...

Vain tilaajilleLytro Light Field

Lytroa voi kutsua yhdeksi kameratekniikan ...

Vain jäsenilleHe tekivät valokuvaushistoriaa

Kun kuvaaja painaa laukaisinta ja näkee lähes ...

Adoben ammattilaisohjelmistot voi nyt vuokrata

Uusi palvelu Creative Cloud sisältää mm. ...

Suosituimmat
Metz 44 AF-1-salaman

Lähetä kuva ja voita

Kaikki Lukijagalleriassa julkaistut kuvat ...
Canon EOS 7D

Testissä Canon EOS 7D

EOS 7D on Canonin uusi APS-C-kennokoon ...

Nikon D3100

Nikonin edullisin järjestelmäkamera yllättää ...

Canon PowerShot S95

Canon PowerShot S95 on pienikokoinen, mutta ...

Nikon D7000

D7000 on pienempi ja kevyempi kuin ...

Gallup

Mitä kuvaustarvikkeita ostoslistallasi on juuri nyt?

Mitä kuvaustarvikkeita ostoslistallasi on juuri nyt?

Avarat maisemanäkymät ovat harrastajakuvaajien ...

Kun muutama vuosi sitten halusi laatukameran ...

Tarkista säätilanne tällä näppärällä ...

Mustavalkokuvaus on edelleen voimissaan. ...

Ilmainen valokuva-albumi

Kotisivupalvelumme sisältää mahdollisuuden ...

Digikuva | Copyright © 2010| Bonnier Publications International AS | Käyttöehdot | Yhteystiedot