Hyviä paikkoja eläinkuvaukseen

Hyviä paikkoja eläinkuvaukseen

Jotkin eläimet pitäisi vain saada saalistettua oman kameran muistikortille. Keräsimme tähän artikkeliin muutamia maailman parhaita matkakohteita, joissa pääsee aivan eläinten lähelle.

maanantai 21. marraskuuta 2016

Olemme keränneet joitakin maailman parhaimmista matkakohteista, joissa harrastajakuvaajakin pääsee villieläinten lähelle.

> Lue myös: Kuvausvinkkejä: lähemmäs arkoja eläimiä

Karhuja kuvaamaan

Pohjoismaista Suomi ja Ruotsi ovat karhujen valtakuntaa. Itärajallamme Kuhmosta Kuusamoon järjestetään karhusafareita, joissa petojen kuvaaminen on tehty helpoksi. Yksi näistä on Kuhmon Vartiuksessa sijaitseva Wild Brown Bear Centre.

Kotkakuvaajan mekka

Norja on todellinen paratiisi kotkista kiinnostuneille luontokuvaajille. Retki naapurimaan Flatangeriin on erityisen kiinnostava kotkia kuvaavalle,sillä alueella asustelee yli 20 pesivää merikotkaparia.

Valmiiksi tehdyissä kuvauskojuissa voi odotella, että petolinnut lentävät ohi tai syöksyvät kohti vettä.

> Lue myös: Metsästyskuvat: Ota jyvälle ja kuvaa!

Maailman suurimpia eläimiä

Sinivalas on maailman suurin eläin, ja sen pyrstön läiskäytys saati hurjat loikat vedestä ilmaan ovat kadehdittuja luontokuvien aiheita. Sri Lankan etelärannikon pienestä Mirissan kalastajakylästä järjestetään veneretkiä merialueelle, jossa valaat oleskelevat.

Ainutkertainen tilaisuus

Galápagossaaret on ollut aina avomerellä erillään mantereesta. Niinpä kaikki eläimet ovat lentäneet, uineet tai vain ajelehtineet sinne virran mukana.

Saariryhmän ainutlaatuinen eläimistö on luontokuvaajalle kuin aarreaitta. Saarilla ei ole suurpetoja, joten monet eläimet ovat eläneet ilman luonnollisia vihollisia ja vaikuttavat lähestulkoon kesyiltä.

Lue lisää kiinnostavista kuvausmatkakohteista, joista löytyy sarvikuonoja, tiikereitä ja leijonia, ja katso kuvausohjeita Digikuvan numerosta 17/2016.

Ensi vuoden syyskuussa Digikuvan lukijamatka suuntautuu Galápagossaarille. > Lue lisää matkasta täältä.

> Lue myös: Kesyyntyneitä eläimiä malleina

Ehkä sinua kiinnostaa...

Saat jännittävää sisältöä suoraan sähköpostiisi!