Auringonpimennys Färsaarilla 2015. Kuva: Göran Strand

Göran Strand ikuisti täydellisen auringonpimennyksen Färsaarilla vuonna 2015.

© Göran Strand

Näin yötaivaan kuvaaja ikuistaa auringonpimennyksen

Maanantaina nähdään täydellinen auringonpimennys osassa Yhdysvaltoja. Ruotsalainen yötaivaan kuvaamiseen erikoistunut valokuvaaja Göran Strand on oppaana lukijamatkallamme, jossa hän yhdessä muun seurueen kanssa ikuistaa tämän ilmiön.

tiistai 15. elokuuta 2017 teksti LHO

Kun kuu siirtyy maanantaina Maan ja Auringon väliin ja peittää auringon näkyvistä, on ruotsalainen tähtivalokuvaaja Göran Strand valmiina paikan päällä Yhdysvalloissa, jonka osissa pimennys on täydellinen.

Strand on paitsi yötaivaan kuvaamiseen erikoistunut valokuvaaja myös lukijamatkamme opas Yhdysvaltain etelävaltioihin suuntautuvalla kuvausmatkalla, jossa hän pitää matkan osallistujille työpajan yötaivaan valokuvaamisesta. 

Göran Strand avaa lukijoille nyt kameralaukkuaan ja kertoo, millaisella kuvauskalustolla hän lähtee tälle kiehtovalle matkalle – ja millaisia kuvia kullakin kameralla on tarkoitus ottaa maagisen 2 minuutin ja 40 sekunnin aikana, jonka täydellinen auringonpimennys kestää Georgiassa.

> Lue myös: Erityisen näyttäviä kuutamokuvia

Auringonpimennys vuonna 2015

Vuonna 2015 Göran Strand kuvasi täydellisen auringonpimennyksen Färsaarilla.

© Göran Strand

Auringonpimennys talteen 4 kameralla:

  1. Peilitön järkkäri ja siihen kiinnitetty laajakulmaobjektiivi kuvaavat timelapse-videoon tarvittavat kuvat pimennyksestä sekä kahdesta sen vaiheesta ennen ja jälkeen täydellisen pimennysvaiheen. Tämä kamera ottaa kuvia 30 sekunnin välein.

  2. Toinen järjestelmäkamera ja kalansilmäobjektiivi kuvaa koko tapahtumasta muutaman minuutin mittaisen videon.

  3. Kolmas järjestelmäkamera on Göran Strandin käsissä. Hän tekee kuvaussäädöt manuaalisesti ja ottaa lähikuvia pimennyksestä teleobjektiivilla. Jos aika riittää, hän hän ottaa myös panoraamakuvan koko kuvauspaikasta.

  4. Neljäntenä kamerana on GoPro, joka taltioi koko spektaakkelin ikään kuin kulissien takaa, jolloin kuvauskohteina ovat auringonpimennyksen kuvaajat eikä niinkään itse pimennys.

Seuraa Facebook-sivustoamme ja kotisivujamme maanantaina, niin näet auringonpimennyskuvat tuoreeltaan. 

Jos haluat tietää lisää tästä luonnonilmiöstä, lue täältä.

Koe auringonpimennys Chilessä vuonna 2019

Tämän jälkeen seuraava täydellinen auringonpimennys on nähtävissä 2.7.2019 Chilessä, Etelä-Amerikassa.

Silloin voit yhdessä Digikuvan ja Bonnierin kanssa nähdä pimennyksen 2400 metrin korkeudessa tähtiharrastajien mekaksikin kutsutussa paikassa.

Lisätietoa matkasta löytyy täältä.

Tähtikuvaaja Göran Strand

On kuvannut mm. NASAlle, National Geographicille ja muille aikakauslehdille ympäri maailman. 

Vuonna 2016 viisi hänen ottamaansa revontulikuvaa valittiin postimerkkeihin Ruotsissa. 

Valittu 2 kertaa vuoden astrokuvaajaksi Ruotsissa. 

Katso ja lue lisää Göran Strandista täältä:

Ehkä sinua kiinnostaa...

Saat jännittävää sisältöä suoraan sähköpostiisi!