Uusissa salamoissa on enemmän älyä

Salamalaitteen käyttäminen parantaa kuvien laatua sekä sisällä että ulkona. Uusimmissa salamalaitteissa on paljon käteviä toimintoja. Vertailutaulukko auttaa valitsemaan sopivan mallin.

lauantai 1. syyskuuta 2012

Jos haluaa selvitä kunnialla kaikenlai sista kuvaustilanteista, on salamalaite käytännössä välttämätön. Kun kuva on pakko saada, kameran salama on parempi kuin ei mitään. Sen teho on kuitenkin pieni ja sen suoran valon kovat varjot ovat erityisen rumia esimerkiksi muotokuvissa.

Kun järjestelmäkameroiden herkkyydet ovat jopa ISO 204800, voisi kuvitella, että salamaa ei juuri tarvita. Sisätiloissa valo on kuitenkin usein niin epätasainen, että esimerkiksi kasvojen toinen puoli jää kuvassa tummaksi, ja hankaluuksia aiheuttavat myös eri valonlähteiden värierot. Salamalaite auttaa tällaisissa tilanteissa. Ulkonakin salaman avulla voi tasoittaa kirkkaan auringonvalon aiheuttamia jyrkkiä varjoja.

Oheiseen taulukkoon on koottu ne ominaisuudet, jotka on syytä ottaa huomioon salamaa valittaessa. Lisäksi kerromme, mitä valmistajien käyttämät tekniset ilmaisut tarkoittavat ja mitä hyötyä niistä on. Lisäksi annamme vinkkejä muutamien keskeisten toimintojen käyttämiseen.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Saat jännittävää sisältöä suoraan sähköpostiisi!