Juno probe at jupiter

Junon Jupiterista ottamat kuvat voivat olla hauskan muotoisia. Juno ei nimittäin saa koko Jupiterin valaistua puolta mahtumaan samaan kuvaan. Tämä kuva otettiin 20.000 kilometrin päästä planeetasta.

© NASA/JPL-Caltech/SwRI/MSSS/Bjorn Jonsson

3 mielenkiintoista asiaa NASAn kuvausmatkasta Jupiteriin

Vajaan viiden vuoden matkan jälkeen on NASAn Juno-luotain Jupiterin kiertoradalla ja lähettää meille ainutkertaisia kuvia. Tässä vilkaisu sen tekniikkaan.

tiistai 2. toukokuuta 2017 teksti NM

NASAn Juno-avaruusluotain on lähellä tavoitettaan, sillä ensimmäiset kuvat sen 660 miljoonaa kilometriä pitkältä matkalta on saatu kotiin. 

Pitkään matkattuaan Juno lähettää nyt kuvia Jupiterista. 

Luotain lähetettiin vuoden 2011 syyskuussa ja se saapui perille viime kesänä. Sitten sen aika on mennyt planeetan kuvaamiseen etäältä, ja sitä Juno jatkaa kunnes operaatio päättyy helmikuussa 2018. 

Tässä kolme mielenkiintoista asiaa kameran avaruusmatkasta:

Kuvat Jupiterista on otettu Kodakin kehittämällä Junon kameralla.

© Kuva: NASA – Juno Orbit Insertion Press Kit

1. Kameran tarkkuus on vain 2,0 megapikseliä

Ei ehkä kuulosta vakuuttavalta, että viisivuotiselle avaruusmatkalle lähetetään kamera, jonka kuvakennon tarkkuus on , mutta sellainen Junossa vain on. 

Kuvakenno on Kodakin, ja Malin Space Science Systems aloitti kameran kehitystyön jo vuonna 2004. 

Kuva koostetaan useista otoksista, ja näin päästään joka tapauksessa riittävän tarkkoihin kuviin. 

Samaa kameraa käytetään myös Mars-tutkimuksessa.

Juno at Jupiter

Kuvia käytetään lähinnä tutkimukseen – Junon kuvat ovat tarkempia, kuin mihin maanpäällisillä kaukoputkilla pystytään. 

© Foto: NASA/JPL-Caltech/SwRI/MSSS/Sergey Dushkin

2. Kuvien lähettäminen kestää kauan

Tiedon saaminen Junosta Maahan on pullonkaula, kun yritetään saada jättikuvia siirretyksi.

Juno ja NASAn välistä yhteyttä käytetään paljoon muuhunkin kuin kuvien lähettämiseen, ja siksi jokaiselta ratakierrokselta Jupiterin ympäri voidaan lähettää vain 40 megatavua kuvatietoa. 

Yksi ratakierros kestää 11 vuorokautta. 

 Juno vähän ennen lähtöä vuonna 2011

Tässä Juno on vähän ennen lähtöään vuonna 2011. Luotain saapui Jupiteria kiertävälle radalle lähes viiden vuoden matkan jälkeen. 

© Foto: NASA

3. Kukaan ei tiedä, kuinka kauan kamera kestää

Luotaimen pyöriminen on suuri ongelma – siksi olisi mahdotonta ottaa yhtä kokonaista kuvaa kerrallaan. Sen sijaan Junon kamera kuvaa kapean kaistaleen kerrallaan luotaimen pyörimisen tahtiin. 

Kuvat otetaan yleensä Junon ollessa melko lähellä Jupiteria – tyypillinen etäisyys on reilut 5000 kilometriä. 

Vielä ei tiedetä, kuinka kauan Junon elektroniikka voi kestää, mutta kuvaamista jatketaan, kunnes Jupiteria ympäröivät hiukkasmyrskyt vahingoittavat kameraa niin, ettei se enää ole toimintakunnossa. 

Ehkä sinua kiinnostaa...

Saat jännittävää sisältöä suoraan sähköpostiisi!