Ikkuna kuvan taustaksi

Kätevä kikka: studiotason tausta ilmaiseksi

Arkki valkoista kopiopaperia, muutama pala teippiä ja päivänvaloa ikkunasta – tässä eväät ammattilaistason kuvien saamiseksi esim. myytävistä tuotteista tai vaikka keväisistä kukista.

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Studioissaan kuvaavat ammattilaiset käyttävät kalliita taustakankaita. Ne yleensä valaistaan erikseen, jotta taustasta tulisi täysin valkoinen. Sama lopputulos voidaan kuitenkin saavuttaa kotona ja vieläpä ilman euronkaan panostusta.

Tämän jutun kukka on kuvattu kyseisen kikan avulla. Tausta on tasainen ja valmiiksi valaistu sekä helppo pystyttää.

Taustana on arkki A4-kopiopaperia, joka kiinnitettiin neljällä teipinpalalla nurkistaan sopivalle korkeudelle ikkunaan. Tämän jälkeen itse kuvauskohde asetettiin taustan eteen.

Valota oikein Ulkoa tuleva päivänvalo valaisee paitsi paperin myös itse kohteen, ja kirkkaan valkoisesta taustasta kohde on helppo syvätä irti kuvankäsittelyssä, eikä valkotasapainokaan ole ongelma.

Mutta koska kyse on vastavaloon kuvaamisesta, valo hämää kameran valotusmittaria, jolloin kohde jää tummaksi. Tämä voidaan välttää mittaamalla valo pistemittauksella klohteesta tai valotuksenkorjauksen avulla.

Tämän toiminnon säätimet on merkitty kamerassa +/- -merkein. Valitse esimerkiksi arvo +2/3 eli ylivalota kaksi kolmasosaa aukkoaskeleesta.

LUE MYÖS: Valaise kuvauskohde tabletilla

Ehkä sinua kiinnostaa...

Saat jännittävää sisältöä suoraan sähköpostiisi!