Nikon D3100

Nikonin edullisin järjestelmäkamera yllättää ominaisuuksillaan.

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Aikaisempi Nikonin halvin järjestelmäkamera D3000 ehti olla markkinoilla vain 13 kuukautta, kun D3100 syrjäytti sen. Ulkoiset erot D3100- ja D3000-mallien välillä ovat pieniä, mutta sisäiset muutokset merkittäviä. Vaikka D3100 on Nikonin edullisin järjestelmäkamera, sen tarkkuus on selvästi suurempi ja ISO-alue laajempi kuin edeltäjän. Uutuuden monet ominaisuudet yltävät lähelle kalliimpaa D7000-mallia ja toiset niistä jopa D3X-ammattilaismallia. Nikonin mielestä halvimmankin digitaalisen järjestelmäkameran pitää olla riittävän helppokäyttöinen myös aloitteleville järjestelmäkuvaajille. D3100:n ergonomia on hyvä, painikkeet ovat luontevissa paikoissa ja suomenkieliset valikot ja käyttöohjeet ovat selvät. Monet muutkin yksityiskohdat ovat mietittyjä. Esimerkiksi akkulaturin saa kiinni suoraan verkkopistokkeeseen, joten eril - listä virtajohtoa ei tarvita. Nikonin valikoissa on ohjetoiminto, jonka avulla valitusta säädöstä saa selvityksen painamalla kysymysmerkkipainiketta. Idea on hyvä, mutta monet selitykset ovat ainakin aloittelijalle turhan monimutkaisia.

Faktat

Hinta euroa: 640 Milj. pikseliä: 14,2 Kuvaa/sek.: 3,0 Lcd-näyttö: 3,0

Ehkä sinua kiinnostaa...

Saat jännittävää sisältöä suoraan sähköpostiisi!