Kinokoon järjestelmäkameroita Canonilta ja Nikonilta

Canon ja Nikon ovat vannoneet perinteisen peilijäkkärin nimiin kinokoon kameroiden tuotannossa. Kysymys kuuluu, aikovatko ne lähteä Sonyn tielle ja alkaa valmistaa peilittömiä malleja.

© Canon/Nikon

Missä menevät Canon ja Nikon?

Sony tuo tämän tästä markkinoille peilittömiä kinokoon järjestelmäkameroita, kun taas kahden perinteisen kamerajätin, Canonin ja Nikonin, leireissä on tältä osin hiljaista. Ounastelemme kuitenkin, että sieltäkin päin on odotettavissa jotain merkittävää lähiaikoina.

tiistai 24. huhtikuuta 2018 teksti Poul Siersbæk

Joudumme palaamaan niinkin kauas kuin viime vuoden heinäkuun 25. päivään löytääksemme Nikonin viimeisimmän kinokoon järjestelmäkameran julkistuksen. Silloin esiteltiin vakuuttava ammattilaismalli D850. 

Vielä kauemmaksi historiankirjoihin täytyy uppoutua, jos haluaa palata Canonin vastaavaan julkistukseen. 25. kesäkuuta 2017 esiteltiin EOS 6D Mark II.

Samassa ajassa Sony on ehtinyt huomattavasti enemmän. 

Tämä japanilaisjätti on näet viimeisen vuoden aikana loihtinut esiin peräti kolme huippuluokan kinokameraa, jotka kaikki ovat peilittömiä. Ensin tuli nopea A9, sitten suuren kuvatarkkuuden A7R III ja kolmantena A7 III, jossa yhdistyvät hyvä suorituskyky ja edullinen hinta.

Sony A7 III

A7 III on Sonyn uusin kinokoon peilitön järjestelmäkamera.

© Sony

Sonylla yli neljän vuoden kokemus

Julkistusten epätasaisia ajoituksia selittää se, että Sony jo lokakuussa 2013 julkisti ensimmäiset peilittömät järjestelmäkamerat, joissa on kino- eli ns. täyden koon kuvakenno. Kyseessä olivat mallit A7 ja A7R. 

Sonylla on ollut yli neljä vuotta aikaa kehitellä FE-järjestelmäänsä ja viimeistellä kameroitaan sekä kehitellä erinomaisia objektiiveja, jotka sopivat peilittömiin kameroihin.

Canon ja Nikon odottelevat tuolla rintamalla edelleen, sillä kumpikaan ei vielä tähän päivään mennessä ole esitellyt ainuttakaan kinokoon peilitöntä järjestelmäkameraa. 

Nikon on toki askarrellut aiheen parissa 1-sarjallaan, jonka kameroissa on 1”-tyypin kenno, mutta kehittely vaikuttaa olevan horroksessa. Canon sai vauhtiin peilittömän M-sarjansa, jonka kameroissa on APS-C-kenno, vuonna 2015. Mutta kinokennoisia odotellaan yhä.

Lisää Sonyn tuotteista on täällä

Uutta kehitteillä Canonilla ja Nikonilla

Sekä Canon että Nikon ovat ilmaisseet, että niillä on kehitteillä peilittömiä kinokoon järkkäreitä, ja patenttihakemustilastoja tutkimalla voi tulla siihen päätelmään, että syytä optimismiin on. 

Mutta kello tikittää kovaa vauhtia. Jos nämä kaksi suurta aikovat päästä kunnolla peilittömien – pienten ja keveiden – järjestelmäkameroiden markkinoille, ei aikaa ole hukattavaksi.

Optisia haasteita vastassa

Yksi Canonin ja Nikonin suurista haasteista tässä kohtaa on se, että niiden täytyisi kehitellä uusia objektiiveja, jotka käyvät peilittömiin kamerarunkoihin, joissa etäisyys kuvakennoon on pienempi kuin peilikameroissa. 

Sovitinratkaisu on taatusti houkutteleva vaihtoehto, sillä sekä Canonilla että Nikonilla on satoja erinomaisia objektiiveja valmiina. Sovitinratkaisu voisi tosin heikentää valovoimaa ja kuvanlaatua. 

Sitä paitsi perinteisen, suuren objektiivin ja uuden peilittömän rungon yhdistelmä ei olisi kovin kompakti.

Perinteiset peilijärkkärit edellä

Myönnettäköön, että perinteilsillä peilijärjestelmäkameroilla on edelleen paikkansa, vaikka peilittömät valtaavat alaa.

Tämän on Nikon on osoittanut mm. vahvoilla D500- ja D850-malleillaan, jotka ovat suorastaan nostaneet APS-C- ja kinokoon kamerat uudelle tasolle. 

Tämän puolesta puhuu myös se, että huomattavan monet viimeisimmän World Press Photo -kilpailun kuvista oli otettu Nikonin kameroilla.

Lisää peilijärjestelmäkameroista on täällä

Odotamme uutuuksia Photokinasta

Syyskuussa järjestetään Saksan Kölnissä jälleen suuret Photokina-messut, joilla odotamme suuria uutisia Canonilta ja Nikonilta. 

Molemmilla on ollut aikaa kehitellä tuotearsenaaliaan, joten meillä on lupa odottaa paljon – sekä kamera- että objektiivipuolella. 

Etteivät vain sekä Canon että Nikon molemmat julkistaisi kahta uutta kameramallia – toinen harrastajille ja toinen ammattikuvaajille. Sitä ainakin me toivomme.

Lue myös: Valitako peilitön järkkäri vai peilijärjestelmäkamera?

> Niitä odotellessa kannattaa laajentaa horisonttia vaikkapa kännykkäkuvauksen saralla. Kätevä mobiiliobjektiivisarja tuo nimittäin aivan uusia mahdollisuuksia kuvaamiseen.

Tilaa 2 numeroa Digikuvaa ja näppärä objektiivisarja älypuhelimeesi yhteishintaan 14,90. Tutustu tarjoukseen täällä.  

Ehkä sinua kiinnostaa...

Saat jännittävää sisältöä suoraan sähköpostiisi!