Nikon Z fc

Nikon Z fc:n mitat ovat 13,5 x 9,4 x 4,4 cm. Kamerassa on paljon säätöpyöriä ja toimintopainikkeita.

Nikonin legendaariset FM- ja FE-mallit olivat 1980-luvulla monien reportaasikuvaajien suosikkikameroita. Esimerkiksi AP-valokuvaaja Jeff Widener otti sellaisella kuvan tuntemattomasta kapinallisesta tankkien edessä Pekingin Taivaallisen rauhan aukiolla vuonna 1989. Nikonin uuden retrokameran suunnittelussa otettiin lähtökohdaksi nämä klassiset mallit. Tuloksena on Z fc, joka kauempaa katsottuna muistuttaa todella paljon analogisia edeltäjiään. Kyseessä on kuitenkin nykyaikainen, Z 50 -malliin perustuva järjestelmäkamera, jonka APS-C-kennon koko on 20,7 megapikseliä.

Kamera painaa vain 445 grammaa, ja viimeistely vaikuttaa hieman muoviselta – etenkin verrattuna esimerkiksi kestävästä metallista valmistettuun analogiseen FE 2:een. Hintaan nähden kameran viimeistely on kuitenkin hyvällä tasolla verrattuna esimerkiksi Fujifilm X-S10:een.

Retrotyylillä on kuitenkin hintansa, sillä ergonomia ei ole paras mahdollinen. Täysin suorien linjojen vuoksi kamerasta ei koskaan saa oikein hyvää otetta.
Z fc:ssä ISO-arvoa, valotusta ja valotuksenkorjausta säädetään erillisillä säätöpyörillä, mikä vaatii tottumista. Valitettavasti ISO-arvon säätöpyörässä ei ole mahdollista valita Auto ISO -asetusta, joten se on otettava aina käyttöön valikosta. Se on harmillista. Ohjelmapyörän sijaan kamerassa on pieni vipu, joka käännetään M-, A-, S- tai P-asentoon. Se toimii hyvin. Toisaalta jäimme kaipaamaan ohjaussauvaa, jolla tarkennuspisteitä voisi ohjata samalla tavalla kuin Fujifilmin kameroilla.

Automaattitarkennus toimii Z 50:n tavoin nopeasti ja varmasti. Tämä koskee myös kameran silmäntunnistusta, joka on samalla tasolla Fujifilmin kameroiden kanssa.

Kuvanlaatu on täysin samanlainen kuin Z 50:ssä, eli se on erittäin hyvä. Kuvissa on hienoja yksityiskohtia ja luonnolliset värit – laatu ei kuitenkaan ole aivan esimerkiksi Fujifilm X-S10:n ja Sony A6400:n tasolla.
Kameraa myydään erilaisina sarjoina, ja valittavana on esimerkiksi uusi Z 28mm F2.8 (SE) -objektiivi, joka sopii muotoilunsa puolesta täydellisesti kameraan, sekä Z DX 16-50mm F3.5-6.3 VR -zoomobjektiivi.
Jos nostalgia ei ole juttusi, osta edullisempi Z 50.

HINTA

1049 €

Tätä mieltä olimme ...

5 minuutin jälkeen: Muistuttaa todella paljon vanhoja F-malleja.

6 tunnin jälkeen: Auto-ISOn valinta on hankalaa.

8 päivän jälkeen: Hurmaava kamera, jolla saa hyviä kuvia

Tuomio

+

Erittäin hyvä kuvanlaatu ja luotettava valotus.

Hieno retromuotoilu ja paljon yksityiskohtia.

Näyttö liikkuu kaikkiin suuntiin.

Ei kuvanvakainta tai sääsuojausta.

Vähän järjestelmän omia DX-objektiiveja.

Lähin kilpailija

Fujifilm X-S10

Testikuvat

Kuvat värikorteista on otettu pienimmällä ISO-arvolla ilman ISO-laajennusta, ISO 1600- ja ISO 6400 -herkkyydellä ja suurimmalla mahdollisella laajennetulla ISO-arvolla.