OnePlus 15 512 GB

Kiinalainen OnePlus tuottaa huippupuhelimia kohtuuhintaan. Uudessa lippulaivamallissa yhteistyö Hasselbladin kanssa ei enää jatkunut, mutta kamerat ovat silti yhä enimmäkseen hyviä.

Näyttö on erittäin tarkka ja valovoimaa riittää 1800 nitsiin, joten kuvia pystyi katselemaan myös suorassa auringonvalossa.

Johdanto

Viimeisimmissä OnePlus-huippupuhelimissa on tehty yhteistyötä Hasselbladin kanssa, ja esimerkiksi värintoisto onkin ollut erinomaista. Nyt yhteistyö Hasselbladin kanssa on lopetettu, mutta värintoisto on OnePlus 15:n kuvissa on edelleen erittäin hyvä.

Valotus ja kontrasti ovat myös loistavat, ja hämärässäkin saa yksityiskohtaisia kuvia. Valitettavasti puhelimen kolme kameraa (teknisten tietojen mukaan kaikissa 50 megapikseliä), tuntuivat vaikeasti hallittavilta.

Lue lisää

Vaikka valittuna oli korkea resoluutio ja kuvia otettiin auringonpaisteessa, useimpien tarkkuus oli vain 12,6 Mp ja vain muutamissa 26,0 Mp – ja kulloinkin käytetty resoluutio tuntui valikoituvan aivan satunnaisesti. 50:tä megapikseliä käytetään oletettavasti tuottamaan enemmän yksityiskohtia 26,0 Mp:n kuviin. Korkeimman resoluution sai erinomaisella 32,3Mp:n selfiekameralla.

Raakakuvien resoluutio on aina 12,6 Mp, mutta kiinteillä zoom-askelilla 2x ja 7x niistä tuli jatkuvasti epätarkkoja ja käyttökelvottomia, kun taas zoomauksilla 0,5x, 1x ja 3,5x ne näyttivät hyviltä.

Kun valitsi Master-tilan, jossa voi itse valita esimerkiksi suljinajan ja ISO-arvon, ja palasi sitten oletustilaan, puhelin alkoi lähes aina tallentaa tavallisten valokuvien sijaan live-kuvia, siis lyhyitä videopätkiä, ja tämä oli erikseen otettava pois päältä.

Digitaalisesti voi zoomata aina 120-kertaiseksi asti, mikä vastaa 2914 mm:ä. Silloin on lähes mahdotonta rajata ja kuvata oikeaa kohtaa, joten tekoäly ottaa oletusarvoisesti ohjat käsiinsä ja luo kuvia epätarkoista aineksista. Ne näyttävät varsin keinotekoisilta, ja vaikka ominaisuuden otti pois päältä, puhelin käytti silti usein tekoälyä.

Akun kapasiteetti on huikeat 7300 mAh, ja se kestikin vaikka mitä. Kaksi päivää täyteen latauksen jälkeen jäljellä oli yhä 75 %, vaikka sillä oli muun muassa suoratoistettu noin neljä tuntia ohjelmia, otettu paljon kuvia pakkasessa ja nauhoitettu 8K-videota.

HINTA

949 €

4 faktaa OnePlus 15:stä

Kamerasovellus tekee omiaan: resoluutiota ei voinut hallita, ja kamera tuotti sekä HDR- että tekoälykuvia, vaikka toiminnot oli otettu pois käytöstä.

Värintoisto on hyvä, ja yksityiskohtia näkyy sekä kirkkaissa että tummissa kohdissa. Iltavalossa sai loistavia otoksia.

7300 mAh:n akku on ainutlaatuinen, ja puhelimen latausväli on useita päiviä.

Zoomata voi aina 2914 mm:ä vastaavasti, mutta tulokset ovat huonoja ja keinotekoisia. Zoomaus kannattaa tehdä korkeintaan 7-kertaiseksi (vastaavuus 170 mm).

Näin testattiin

Puhelinta testattiin usean viikon ajan muun muassa kuvaamalla sillä niin pakkasessa kuin sisätiloissa ja niin illanvietossa kaupungilla kuin ulkona kirkkaassa auringonvalossa.

Loppupäätelmä

Puhelimella saa kyllä oikein hyviä kuvia, mutta usein kamera teki mitä halusi käyttäjän valinnoista riippumatta, resoluutiota ei voinut itse valita ja monista raakakuvista tuli käyttökelvottomia. Se on sääli, koska kyseessä on monin tavoin loistava puhelin.

Arvio

+

Kuvissa on hyvät värit.

Akunkesto on uskomattoman hyvä.

Yleisesti loistava puhelin, jossa on hyvä näyttö.

-

Raw-toiminto on tietyillä polttoväleillä käyttökelvoton.

Kameraa on mahdoton hallita.

Arvosana

Tekniset tiedot

26,0 megapikseliä

8K videotarkkuus

6,8 tuuman näyttö

211 grammaa

Kovin kilpailija

Testikuvat