Nikon vahvisti tänään, että siltä on tulossa peilitön täysikennoinen kamera. Näin se vahvisti monivuotisen huhun.
Uudessa kamerajärjestelmässä on uusi kiinnitys, mikä merkitsee, että Nikonilta tulee kokonaan aivan uusia Nikkor-objektiiveja. Samalla kehitellään sovitetta, että uudessa peilittömässä kamerassa voidaan käyttää nykyisiä peilikameroiden F-kiinnityksellä varustettuja objektiiveja.
Paljoa muuta Nikon ei uutuuksista sitten kerrokaan. Lehdistötiedotteessa lupaillaan “uutta optisen suorituskyvyn ulottuvuutta" ja "ja kuvia, jotka ovat elävämpiä ja vaikuttavampia kuin koskaan ennen."
Tulossa kaksi uutta kameraa
Jos aikaisemmin usein oikeaan osunutta sivustoa NikonRumors.comon uskominen, on tulossa kaksi uutta kameraa – yksi 48 megapikselin ja toinen 25 megapikselin kuvakennolla. Niiden Yhdysvaltain hinnoiksi on arveltu n. 3500 euroa ja n. 2150 euroa, ja Pohjoismaissa siis selvästi enemmän.
Nämä ovat kuitenkin vain vahvistamattomia arvioita.
Täällä on linkit, erikoissivustolle, jonka Nikon avasi julkistuksen yhteydessä. Sen videolla nähdään vilaus kamerasta – kuitenkin pimeässä. Innokkaimmat uskovat myös löytäneensä virallisen julkistuspäivämäärän sivuston HTML-koodista, joka olisi huhtikuun 23. päivä.
Ehkä mukana messuilla
Toistaiseksi Nikon ei kuitenkaan vahvistanut sen paremmin hintaa, ominaisuuksia, ulkonäköä tai päivämäärääkään, ja ilmoittaa vain, että ne “ilmoitetaan myöhemmin."
Syyskuussa on Kölnissä suuret Fotokina-valokuvausmessut, ja toivoa saattaa, että Nikonilla on siellä – ellei jo ennen – tarjota jokunen karamelli.
Lue myös: Missä menevät Canon ja Nikon?
Toimitus suosittaa: Näppärä kameralaukku
Käytännöllinen ja tilana kameralaukku on hyvä hankinta lomalle tai kuvausreissulle.
Uudessa kameralaukussamme on oma tila taulutietokoneelle, joten voit pitää sen matkassa mukana ja siirtää kuvat siihen langattomasti.
Saat kolme Digikuvalehden numeroa vain 14,90 eurolla. Jo pelkän laukun arvo on 53,20 euroa. Katso tarjous tästä.

Digikuva-lehden mukana tulevaan kameralaukkuun mahtuu todella paljon tavaraa.