Bilekamera pikkurahalla

Uusi Nikon Coolpix L31 on alle 80 euron hintainen näppärä pokkari, jolla saa nopeasti kuvia juhlista. Siinä on pienuudestaan huolimatta optinen zoom ja kohtalaisen suuri resoluutio.

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Peilijärkkäri on useimmiten liian massiivinen tiivistunnelmaisiin juhliin. Takavuosina kertakäyttökamerat olivat suosittuja kameroita juhlapöydissä, mutta sittemmin ovat kompaktikamerat halventuneet ja ottaneet saman tehtävän hoitaakseen – ja tekevätkin sen paljon paremmin.

Nikon on juuri julkistanut Coolpix L31 -mallin, jonka suositushinta tulee olemaan 79 euroa. Uutuus tulee kauppoihin helmikuun loppupäivinä, ja hyvin pian sen hinta melko varmasti putoaa kympillä parilla. Tähän hintaluokkaan on silti tarjolla on mm. viisinkertainen optinen zoom, jonka polttovälialue vastaa kuvakulmaltaan kinokoon 26–130 millimetriä.

Kamerassa on oma salama, ja kennon resoluutio on 16 megapikseliä, joten tarkkuudessa ei siinä mielessä ole moittimista. Coolpix L31 tallentaa HD-laatuista videota sekä tunnistaa erilaisia kuvauskohteita, joten sen käyttäminen sujuu helposti kokemattomaltakin kuvaajalta, joka haluaa keskittyä myös itse juhlaan eikä ainoastaan kuvaamiseen. Nikon on samaan aikaan julkistanut myös kaksi muuta, hieman kalliimpaa Coolpix-mallia, S3700 ja S2900, jotka tulevat myyntiin jo tämän kuun loppupäivinä.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Saat jännittävää sisältöä suoraan sähköpostiisi!