Kompaktit superzoomit

Aikaisemmin ei voitu kuvitellakaan objektiivia, jonka kuvakulma olisi niinkin laaja kuin 24 800 mm. Nyt tällaisia kameroita on jo useita. Valitsimme testiin kuusi kiinnostavaa superzoom-kameraa. Sekä hinnassa että laadussa on suuria eroja.

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Jos haluaisi olla vähän ilkeä, voisi kysyä, mihin näitä superzoom-kameroita oikein tarvitaan. Nehän ovat melkein yhtä suuria ja painavia kuin pienimmät järjestelmäkamerat, mutta niiden kenno on kuitenkin yhtä mitättömän pieni kuin taskukameroissakin. Kumpikin väite pitää sinänsä paikkansa. Kaiken lisäksi samalla hinnalla saa taskukameroita, joiden objektiivin polttovälialue vastaa kuvakulmaltaan kinokoon kameran 24–480 millimetriä.

Totuuden nimessä on kuitenkin mainittava, että nyt testattavana olevien kameroiden pisin polttoväli vastaa jopa 800 millimetriä, ja kaiken kaikkiaan ne ovat erittäin monipuolisia kameroita. Tällaisella polttovälillä voi esimerkiksi lomamatkalla poimia yksityiskohtia paikallisesta elämästä kahvilan pöydässä istuen. Konserteissa ja teattereissa saa lähikuvia esiintyjistä. Luonnossa liikuttaessa saa eläimistä ja muista kohteista sellaisia kuvia, jotka edellyttäisivät järjestelmäkameraa käyttävältä isoja ja erittäin kalliita ammattilaisobjektiiveja.

Laajakulmapäässä näiden kameroiden objektiivin kuvakulma vastaa tyypillisesti 24 millimetriä eli noin 84 astetta. Ja kaikki tämä monipuolisuus painaa alle kilon.

Superzoom-kameran hyviä puolia

Laajakulmasta pitkään teleen ulottuvan polttovälialueen ansiosta kuvakulman ja perspektiivin voi valita vapaasti, eikä painavia vaihto-objektiiveja tarvita.

Kompaktikameroihin verrattuna testikamerat ovat erittäin monipuolisia. Joillakin kameroilla voi kuvata jopa raakakuvia.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Saat jännittävää sisältöä suoraan sähköpostiisi!