kypäräkamera

Se muistuttaa polkupyöräkypärää mutta on paljon enemmän. Saksalaistutkijat ovat kehitelleet kypäräkameran, joka tallentaa kuvat suoraan kuvaajan aivoihin. 

© Shutterstock

Uusi kamera tallentaa kuvat aivoihin

Saksalaistutkijat ovat kehitelleet kypäräkameran, joka tallentaa kuvat suoraan kuvaajan aivoihin. Kuvaaja pystyy kypärän välityksellä palauttamaan mieleensä kaikki ottamansa valokuvat sekä näyttämään ne muille erityisten virtuaalilasien avulla.

maanantai 1. huhtikuuta 2019

Huomasitkin varmaan, että tämä uutinen oli aprillipila. Niinpä muistikortteja sekä tilaa tietokoneen muistissa tarvitaan edelleenkin. Mutta ei syytä huoleen – annamme 10 hyvää neuvoa, joiden avulla pärjäät muistikorttien kanssa. 


Muistikorttiongelmat voivat jo lähitulevaisuudessa olla voitettu ongelma. 

Saksalainen tutkijaryhmä on nimittäin saanut valmiiksi uudenlaisen kameran prototyypin – älykypärään kytkettynä se pystyy tallentamaan otetut kuvat suoraan ihmisaivoihin heti laukaisimen painalluksen jälkeen. 

Kamera julkistettiin tiedotustilaisuudessa Saksan Voolstadtissa maanantaina. 

Kameran kuvatarkkuus eli resoluutio on 30 megapikseliä, eikä kamerassa itsessään ole muistitilaa lainkaan, koska kuvat tallentuvat älykypärän välityksellä kuvaajan aivoihin. 

Kun kuvaaja laittaa kypärän päähänsä, hän pystyy palauttamaan mieleensä kaikki ottamansa valokuvat.

> Lue myös: 10 vinkkiä, joiden avulla vältät muistikorttiongelmat. 

Perhe kävelyllä

Uusi teknologia mahdollistaa kuvien tallentamisen ja jakamisen uudella tavalla. 

© Shutterstock

Muistuttaa polkupyöräkypärää

Otettuja valokuvia etsitään aluksi kuvauspäivämäärän mukaan – ja nimenomaan ajatuksen voimalla. 

Kypärän laiteohjelmiston kehittyessä voidaan kuvia pian etsiä myös kasvojentunnistustekniikan avulla.

Kypärä painaa vain 250 grammaa ja muistuttaa pyöräilykypärää mutta kätkee sisäänsä uskomatonta teknologiaa.

> Lue myös: 5 ilmaista sovellusta kuvankäsittelyyn. 

Uuden kameran mukana käyttäjä saa hermosoluimpulsseihin reagoivat lasit, joiden avulla kuvat kuvaajan aivoista välittyvät eri jakokanaviin ja palveluihin. 

© Shutterstock

Varo salaisia kuvia

Kamerapakettiin kuuluvat myös erityiset, ihmisen hermosoluimpulsseihin reagoivat virtuaalilasit, joiden avulla kuvaaja voi jakaa tällä kameralla ottamiaan kuvia.

Kriitikot ovat jo ehtineet huomauttamaan riskistä, että jaettaviin kuviin voi helposti lipsahtaa otoksia, jotka eivät välttämättä kestä päivänvaloa.

Valmistaja ehätti tuoreeltaan puolustautumaan vastaamalla, että uutuusteknologian käyttö on jokaisen omalla vastuulla.

Kypäräkamera tulee markkinoille noin vuoden kuluttua. Sen hintaa ei vielä ole kerrottu. 

Ehkä sinua kiinnostaa...

Saat jännittävää sisältöä suoraan sähköpostiisi!