5 uutta tapaa tulostaa

Kun teettää kuvista tulosteita, ei tarvitse tyytyä paperikuviin ja albumiin. Materiaali- vaihtoehtoja on monia, KAngastauluista tapettiin ja alumiinilevyyn.

perjantai 10. elokuuta 2012

Kuvanvalmistamojen valikoima on nykyisin paljon laajempi kuin aikaisemmin. Nyt kuvan voi tulostaa monella tavalla, esimerkiksi alumiinista tai jostain muusta materiaalista valmistetulle levylle. Omaa kuvaa voi käyttää myös tapetin kuva-aiheena.

Ennen kuin ryhtyy tilaamaan kuvasta suurikokoista vedosta, on hyvä tarkistaa, että kuvatiedoston pikselimäärä on riittävä. Mitä enemmän pikseleitä, sitä parempi suuresta vedoksesta tulee. Toinen tarkistettava asia on kuvatiedoston muoto. Raakakuvaa ei kannata lähettää, ei myöskään tiff-tiedostoa ilman etukäteisvarmistusta. Yleensä on parasta tallentaa kuva jpeg-muotoon, ennen kuin lataa tiedoston kuvanvalmistamoon.

Kuvapalveluiden verkkosivuilla annetaan yleensä ohjeet siitä, kuinka paljon pikseleitä tietty tulostuskoko vaatii. Esimerkiksi Pixum-palvelu kertoo arvion ladatun kuvan tarkkuudesta eriväristen hymiöiden avulla. Punainen tarkoittaa liian vähäistä pikselimäärää, keltainen välttävää ja vihreä riittävää. Isoja vedoksia tilattaessa kannattaa kysyä neuvoa valmistamosta. Uudehkojen digikameroiden pikselimäärät riittävät melko suuriinkin vedoksiin. Lisäksi isoja vedoksia katsotaan kauempaa, jolloin pienempikin tulostustarkkuus riittää.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Saat jännittävää sisältöä suoraan sähköpostiisi!