Elements 15:ssä Adobe on painottanut erityisesti integroitua kasvojentunnistusta.
Uutuutena on älytoiminto nimeltään Adjust Facial Features – vapaasti suomennettuna kasvonpiirteiden muokkaus – jonka avulla ryhmäpotrettien ja muotokuvien käsitteleminen on suhteellisen vaivatonta, ja tässäpä tullaankin eettisten kysymysten äärelle.
Toiminto nimittäin löytää kuvista ihmiskasvoja, ja kyseiseen toimintoon liittyvällä työkalulla on mahdollista muokata kuvissa esiintyvien ihmisten hymyjä, silmiä ja neniä. Kokeilimme toimintoa, ja se myös toimii valmistajan tavoittelemalla tehokkuudella – helposti, nopeasti ja onnistunein tuloksin.
Speed Pan tuo vauhdin tuntua
Moni on kokeillut panoroida kameralla kuvatessaan nopeasti liikkuvaa kohdetta – ja pettynyt lopputulokseen. Adobe on tarttunut tähän Elements 15:ssä, jonka Speed Pan -toiminnolla voidaan kuviin lisätä vastaavanlaista vauhdin tuntua käsittelyvaiheessa helposti. Tällä konstilla kuvan lujaa menevä pääkohde saadaan pysymään terävänä, ja sen ympärille saadaan liike-epäterävyyttä uudella lailla.
> Lue lisää Photoshop Elementsistä täältä.
Elementsin suodintoimintoja on uudistettu huomattavasti. Aiemmissa versioissa ne löytyvät soraan ohjelmasta, mutta 15:een niille on tehty oma käyttöliittymä. Tämän ansiosta kaikkien 99 suotimen käyttö on nyt entistä havainnollisempaa.
Kuusi muuta uutuutta
Instant Fix: Elementsin järjestelyosion uusilla toiminnoilla yksittäiset korjaukset kuviin syntyvät nopeasti. Instant Fixin avulla voidaan käsitellä useampaa kuvaa samalla kertaa.
Effects Collage: Uusi työkalu, jolla syntyy kuvakollaaseja ym. luovaa kuorrutusta kuviin.
Phototext: Jos haluaa kuviin tekstiä, on Phototext yksi vaihtoehto. Sitä käytettäessä kuvaa muokataan uusiksi niin, että siitä tulee kirjainten täytettä.
Painterly: Opastettujen toimintojen (Guided) uutuusominaisuus, joka tuo valokuviin maalauksellista vaikutelmaa.
Frame Maker: Digitaalisten leikekirjojen ystävät ihastunevat tätä toimintoa, jolla voidaan tehdä valokuviin digitaalisia kehyksiä.
Touchscreen: Elements 15 on optimoitu kosketusnäytöille, joilla kuvia voidaan nyt käsitellä suoraan.
> Voit ladata 30 vorokauden koeversion Photoshop Elementsistä suoraan Etunurkasta.