Videota tekemään

Kameroilla, mobiililaitteilla ja multikoptereilla voidaan kuvata videoita. Mutta hyvä lopputulos vaatii suunnittelua sekä onnistunutta kuvausta ja leikkausta. Nyt annamme kuvausvinkkejä ja kerromme editoinnista Premiere Elementsillä.

perjantai 25. maaliskuuta 2016

Videonleikkausohjelmissa on aikajana, jolle tuodaan videonpätkiä editoitavaksi. Aikajanalla videoihin myös lisätään musiikkia ja tehosteita. Leikkaaminen on hauskaa mutta myös vaikeaa, eli opettelua tarvitaan. Aluksi pari kuvausvinkkiä.

1) Tyhjennä kuva. Jos kuvaat ihmistä, anna tämän poistua kuvasta oton lopuksi. Seuraavassa kohtauksessa on silloin helpompi leikata häneen tai johonkuhun toiseen henkilöön.

2) Aseta puhuva ihminen toiseen reunaan niin, että hän puhuu kohti kuvan keskustaa eikä poispäin kuvasta. Jos puhujia on kaksi tai useampia, leikkaa peräkkäiset puhujat kuva-alan eri reunoihin, jolloin he näyttävän puhuvat toisilleen, vaikka eivät näkyisikään kuvassa samaan aikaan eivätkä edes tapaisi toisiaan.

3) Älä koskaan kuvaa pystysuunnassa! Tämän virheen tekee moni kuvatessaan kännykällä, mutta tietokone ja TV eivät käänny kyljelleen etkä varmaan sinäkään videota katsellessasi? Kuvaa siis aina vaakasuunnassa.

4) Muista ääni. Jos puhut videolla, puhu lähellä mikrofonia ja vältä meluntuottajia kuten liikennettä ja kirkuvia kakaroita. Käytä erillistä mikrofonia, jos se on mahdollista.

5) Pidä kameraa vakaasti. Käsivarakuvaus voi olla myös tyylikeino, mutta yleensä mikään ei ole niin raivostuttavaa kuin video, jossa kamera heiluu valtoimenaan eikä pysy kuvattavassa. Käytä jalustaa, ja jos kameran on liikuttava, käytä pyöräjalustaa (dolly) tai vastaavaa apuvälinettä, jolla kamera-ajosta tulee tärinätön. Käsivarakuvauksissa tue kameraa kehoasi vasten, liikuta sitä rauhallisesti, käytä kuvanvakainta ja mieluiten laajakulmaa.

6) Ota aluksi yleiskuvaa tapahtumapaikasta. Vältä turhaa zoomailua yksityiskohtiin. Pysäytä kuvaus (paina pausea), zoomaa lähemmäksi ja ota lähikuvaa vasta sitten. Zoomaaminen ärsyttää katsojaa, ja hän joutuu arvaamaan, mitä kuvan ulkopuolella tapahtuu. Anna hänen nähdä se zoomaamalla auki, yksityiskohdasta laajaan kuvaan.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Saat jännittävää sisältöä suoraan sähköpostiisi!