Photoshop on täynnä tehokkaita kuvankäsittelytyökaluja, mutta kaikkien toimintojen käyttö ei suju aivan noin vain.
Photoshopin lukuisten toimintojen hallitseminen voi vaatia vuosien opettelua. Tai ainakin niin on ollut tähän asti.
Nyt ohjelmaan on lisätty tekoälyavustaja, jonka ansiosta kuka tahansa voi kuulemma hetkessä tehdä edistyneitä muokkauksia ilman mitään ennakkotietoja kuvankäsittelystä.
Onko tekoälyavustaja valokuvaajalle oikeasti käyttökelpoinen vai onko se pelkkä uuden tekniikan mahdollistama jippo?
Tutustuimme Photoshopin uuteen tekoälyavustajaan.
Toistaiseksi vain verkossa ja mobiilissa
Uuden tekoälyavustajan sisältävä päivitys on toistaiseksi saatavilla vasta Photoshopin mobiilisovelluksessa ja verkkoversiossa. Se ei myöskään ole vielä täysin valmis vaan on yhä beta-vaiheessa, mutta odotamme sen tulevan pian saataville myös Photoshopin työpöytäversioon.
Edistynyttä kuvankäsittelyä nopeasti
Photoshopin verkkoversion oikeanpuoleisessa sivupalkissa on puhekuplakuvake, jonka klikkaaminen avaa tekoälyavustajan. Tekstikenttään voi kirjoittaa, mitä toivoo sen tekevän.
Me otimme lähtökohdaksi kuvan rusakosta. Halusimme, että se erottuisi kuvasta paremmin, joten pyysimme Photoshopia tummentamaan taustaa. Photoshop loi rusakosta maskin, minkä jälkeen se vähensi kirkkautta ja lisäsi kontrastia muualla kuvassa. Näkyviin tuli säätöpaneeli, jonka liukusäätimillä näitä muokkauksia pystyi itse vielä hienosäätämään.
Avustaja käyttää Photoshopin omia työkaluja, eli se ei periaatteessa tee mitään, mitä käyttäjä ei voisi tehdä itsekin – mutta se tekee sen nopeasti. Siitä voi siis ilman muuta olla hyötyä ajansäästön kannalta. Aloitteleville Photoshopin käyttäjille se voi myös olla hyvä tapa tutustua tarjolla oleviin työkaluihin.
Kaikki ei käy kuin tanssi
Avustajalla on kuitenkin vastassaan samoja haasteita, joita itsekin kohtaa, kun tekee monimutkaista kuvankäsittelyä.
Rusakon jalat olivat osittain ruohon peitossa, eikä automaattisesti luotu maski ottanut tätä huomioon, vaan jalkojen alaosat katosivat käsittelyssä kokonaan.
Lopputulos ei ollut aivan toivotunlainen myöskään silloin, kun pyysimme tekoälyavustajaa korostamaan turkin yksityiskohtaisuutta. Väreihin tuli omituinen hehku ja kontrasti heikkeni. Tätä pystyi kuitenkin itse korjaamaan tarjolle tulleilla liukusäätimillä.
Kohtalainen renki mutta hyvä opettaja
Seuraavaksi toivoimme, että rusakon silmä erottuisi selvästi voimakkaamman värisenä, mutta se oli liikaa pyydetty. Tekoälyavustaja ilmoitti, ettei se tunnistanut silmää eikä siten voinut tehdä siitä maskia.
Niinpä kysyimmekin, miten voisimme tehdä sen itse. Tekoälyavustajaa voi näet käyttää paitsi suoraan tekemään joitain tehtäviä myös kertomaan käyttäjälle, miten tämä voi tehdä niitä itse.
Tekoälyn vastaus antoikin yksityiskohtaiset ohjeet siitä, mitä pitäisi tehdä, kuten käyttää lasso-työkalua ja valita silmä sen avulla. Tarjolla oli myös suorat linkit kaikkiin ohjeessa mainittuihin työkaluihin. Näin tehtävän tekeminen itse kävi erittäin helposti.
Tässä onkin tekoälyavustajan suurin vahvuus. Sen automaattisesti tekemiin muokkauksiin tulee yhä turhan paljon kummallisuuksia ja suoranaisia virheitä, jotta siitä olisi oikeasti kovin paljon hyötyä, mutta se on loistava opettaja, joka auttaa ymmärtämään ohjelman työkaluja ja niiden käyttöä. Siihen kannattaakin siis suhtautua käskyläisen sijaan opettajana: ei antaa tehtäviä sille tehtäväksi vaan tehdä tehtävät itse sen opastamana.
Uutta sisältöä kuviin tekoälyllä
Tekoälyavustajan lisäksi ohjelmistoon on tullut myös beta-vaiheessa oleva tekoälyä hyödyntävä merkintätoiminto. Sillä voi merkitä kuvaan kohdan, josta haluaa poistaa jotain tai johon haluaa tuottaa jotain uutta. Uutta sisältöä voi valita generoitavaksi Nano Banana 2.5:llä tai 3.0 Prolla.
Merkitsimme alueen ja pyysimme avustajaa lisäämään siihen perhosen. Saimme kuitenkin ilmoituksen, jonka mukaan meillä ei ollut tarpeeksi krediittejä toiminnon suorittamiseen. Se ihmetytti, sillä tilillämme oli tuhansia krediittejä sekä tavallisiin että Premium-generointeihin. Lisäksi Adoben lupauksen mukaan kaikkien käyttäjien pitäisi saada ilmaista generointia Nano Bananalla 9. huhtikuuta asti. Törmäsimme siis ilmeisesti järjestelmävirheeseen, mikä lienee anteeksiannettavissa, kun kyseessä kuitenkin on vasta toiminnon beta-versio.





