Aurinko nousee vuorten yllä.
© Holger Svend Anderson

3 vinkkiä parempiin maisemakuviin

Kun aloitat maisemakuvauksen, kohteen valinnassa ja kuvaamisessa kannattaa kiinnittää huomiota kolmeen tärkeään seikkaan. Näiden vinkkien avulla saat parempia kuvia.

sunnuntai 20. elokuuta 2023 teksti H. Anderson

Maisemakuvaus on aivan oma valokuvauksen lajinsa. Maisema voi olla paljon muutakin kuin vain kaunis – se voi olla dramaattinen, yllättävä, muuttuva ja kutsua katsojan tutkimaan sitä silmillään.

Jos haluat kehittyä maisemakuvaajana, kiinnitä huomiota näihin pariin asiaan, joiden avulla voit ottaa entistäkin vaikuttavampia maisemakuvia.

Jos jokin seuraavista kolmesta elementistä jää uupumaan, kuva voi jäädä latteaksi.

Etualan elementit

Etsi kuvan etualalta elementtejä, joita voit sisällyttää kuvaan.

Joskus pelkkä mielenkiintoinen kivi, kukka tai vaikkapa vesielementti riittää korostamaan kuvan etualaa.

Ota kuvausretkelle mukaan jalusta, jonka voi säätää hyvin matalaksi, ja kallista kameran näyttöä ylöspäin, jotta näet saman, mitä kamera näkee eikä sinun tarvitse kumartua alas, kun vaihdat kuvauskohdetta.

Jos kuvan etuala on täysin tyhjä, kuvasta voi puuttua syvyyttä ja siitä voi tulla lattea ja jopa tylsä.

Luonnollinen kontrasti

Kun muokkaat kuvaa, kannattaa säätää kuvan eri osien kontrastia erikseen, jotta se näyttää luonnolliselta.

Kameran lähellä olevien kohteiden kontrastin on hyvä olla pienempi kuin keskellä tai taustalla olevien elementtien.

Jos koko kuvan kontrasti on sama, se voi saada kohteen näyttämään epäaidolta ja latistaa värejä. 

>Lue myös 5 vinkkiä parempiin maisemakuviin

Viivat ja linjat

Hyödynnä erilaisia linjoja, kuten metsäpolkuja, jokia tai teitä, kohdentamaan katse kuvan keskikohtaan.

Ihmissilmä pyrkii luonnostaan seuraamaan viivoja, jotka auttavat vangitsemaan katsojan huomion.

Tien linjat ohjaavat katseen taustalla näkyvään puuhun.

Tien linjat ohjaavat katsetta. Tässä kuvassa etuala vielä paljon tilaa, koska kuva on otettu 16 mm:n laajakulmalla. 

© Holger Svend Anderson

Lisää vinkkejä DigiKUVAsta

DigiKUVA-lehdestä löytyy paljon lisää tietoa siitä, mihin seikkoihin maisemakuvaajan kannattaa kiinnittää huomiota.

Saat vinkkejä, joilla pääset alkuun, mukaan lukien ohjeet siihen, miten otat mahdollisimman teräviä kuvia.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Saat jännittävää sisältöä suoraan sähköpostiisi!