Se näyttää uhkaavalta, mutta oikeasti se hymyilee”, selittää Mogens Trolle kuvastaan. Kuva on hänen äskettäiseltä Nigerian-matkaltaan, jossa hän oli kuvaamassa drillejä.
”Tämä on uros toisesta laumasta kuin se, jota minun oli tarkoitus kuvata. Hän flirttailee iloisesti naaraiden kanssa. Lauman urokset eivät olleet kovin innoissaan, mutta tämä uros ei antanut periksi. Se oli ehtaa Game of Thrones -kamaa.”
Mogens oli kuvausmatkalla Nigerian sademetsässä sijaitsevassa aidattulla suojelualueella. Vapaana elävien drillien lähelle on mahdoton päästä, sillä ihmiset metsästävät niitä. Mogensin tarkoitus oli kuvata apinoita aitojen läpi, mutta kävi ilmi, että ne eivät aina pysyneetkään aitojen sisällä.
”Tämä uros oli hypännyt aidan yli, eikä välillämme ollut mitään”, Mogens kertoo kuvasta. Hän pääsi apinaa aivan lähelle, sillä reservaatissa ja sen ympäristössä elävät apinat olivat tottuneet ihmisiin.
”Seuraavana päivänä se meni aidan yli toiselle puolelle lauman luo. Myöhemmin huomasin, että lauman vanhalla alfauroksella oli suuri haava otsassa ja kaula aivan veressä.”
Reservaatissa viettämänsä loppuajan Mogens sai seurata suurta näytelmää.
”Siinä kävi niin, että tästä uroksesta tuli lauman uusi alfauros. Muutama viikko sen jälkeen, kun olin palannut kotiin, kuulin kuitenkin, että uros oli löydetty kuolleena. Muut urokset olivat käyneet sen kimppuun ja tappaneet sen”, sanoo Mogens, joka on itse harvoin tuntenut olevansa vaarassa kohtaamisissaan apinoiden kanssa.
Nyt jo edesmennyt drilli hymyilee toisen lauman naaraalle ennen kuin valtaa hetkeksi alfauroksen aseman.
”Eivät ne ole kiinnostuneita minusta, koska en osallistu niiden peliin. Mutta on ihan selvää, että apina voisi todella vaarallinen, jos se suuttuisi sinulle. On osattava niiden kehonkieltä, ja niillä on tapana lähettää melko selviä signaaleja, jos olet niiden mielestä liian lähellä”, kertoo Mogens vieraillessaan DigiKUVAn toimituksessa.
Olemme odottaneet innolla pääsevämme keskustelemaan palkitun apinoiden muotokuviin erikoistuneen tanskalaisen valokuvaajan kanssa. Mogens on matkustanut kymmenisen vuotta ympäri maailmaa ja kuvannut kädellisiä Afrikan ja Aasian luonnossa, ja häntä pidetään yhtenä maailman parhaista luontokuvaajista.
Mogensin Kiinassa kuvaaman lumiapinan turkki on värikäs, mutta sen kasvot eivät ole kovin ilmeikkäät.
Tunnistamme itsemme apinoissa
”Menin kuvaamaan drillejä, koska ajattelin, että niillä on mielenkiintoisia ilmeitä. Mitä vähemmän värejä apinan kasvoissa on, sitä enemmän sillä on ilmeitä. Drillillä on mustat kasvot, ja kävi ilmi, että sillä oli paremmat ilmeet kuin yhdelläkään aiemmin kuvaamallani apinalla. Se ylitti kaikki odotukseni”, Mogens sanoo.
Kasvojen ilmeikkyys on hänelle tärkeintä. Ilmeiden kautta syntyy ainutlaatuinen yhteys meihin ihmisiin.
“Ne ovat tärkeä osa apinoiden viestintää, aivan kuten ne ovat tärkeä osa meidänkin viestintäämme. Tarkkailemme jatkuvasti toistemme ilmeitä. Niistä luemme, mitä muut ajattelevat ja tuntevat, ja ilmeiden käyttö yhdistää meidät apinoihin, jotka muistuttavat meitä monessa suhteessa.”
Hampaiden näyttö sytytti innon
Mogens innostui ilmeikkäistä apinoista vuonna 2014 Etiopiassa, jonne hän oli matkustanut kuvaamaan eri eläinlajeja. Apinat eivät olleet hänen listansa kärjessä, mutta kohtaaminen villien tseladojen kanssa muutti kaiken.
”Ihastuin niihin totaalisesti. Paikalliset oppaat veivät minut Simianvuorille, jossa vietin apinoiden keskellä viikon. Näin, miten ne kommunikoivat keskenään ilmeillään valtavassa yli tuhannen apinan laumassa. Niillä on apinoiden suurimmat tunnetut yhteisöt”, kertoo Mogens, joka on koulutukseltaan eläintieteilijä.
Hän kiinnostui valokuvaamisesta matkoillaan muun muassa Etelä-Amerikkaan, jossa hän tutki ensimmäisenä nisäkkäitä kamera-ansojen avulla
Viimeisenä iltanaan Etiopiassa hän joutui keskelle rajua draamaa. Lauma oli kerääntynyt viimeiseen valoon nauttimaan lämmöstä ennen pimeän tuloa. Yksi urosapina puhdisti rauhallisesti puolisonsa turkkia, kun se yhtäkkiä katsoi Mogensia kohti ja paljasti suuret pelottavat torahampaansa.
”Kun käännyin, näin takanani joukon poikamiesapinoita. Urosapina halusi pelotella niitä”, Mogens kertoo ja selittää, että hampaista huolimatta tseladat ovat itse asiassa kasvinsyöjiä.
”Hampaat ovat vain uhkailua varten. Niitä käytetään harvoin taistelussa. Nytkin uros onnistui pelottelemaan poikamiehet pois ilman yhteenottoa. Olen kyllä nähnyt tilanteita, jotka ovat päättyneet tappeluihin ja joissa naaraat ja nuoret apinat ovat kannustaneet sivussa kuin urheilukisoissa.”
Tseladan hurja ilme sai Mogensin innostumaan apinoista.
Etiopian jälkeen Mogens päätti, että hän halusi kuvata vähintään kymmenen kädellislajia. Hän alkoi etsiä karismaattisimpia lajeja ja tutki mahdollisuuksia kuvata niitä. Hanke vei hänet ympäri maailmaa, esimerkiksi Borneolle, jonne hän matkusti vuonna 2018 kuvaamaan nenäapinoita. Yhtenä hänen viimeisistä päivistään mangrovessa nuori uros tuli yhtäkkiä paikalla ja istuutui noin kuuden metrin päähän Mogensista.
”Siinä se poseerasi täysin rauhallisena muutaman minuutin. Sain yli 200 kuvaa. Kerran se käänsi minulle profiilinsa silmät suljettuina ikään kuin se olisi meditoinut”, Mogens kertoo.
Hänestä on tärkeää näyttää apinoista myös tämä puoli.
”Niissä on meille ihmisille tunnistettavaa herkkyyttä. Meillä on mielikuva apinoista ilkikurisina ja raisuina, mutta haluan näyttää niitä myös tilanteissa, joissa ne ovat rauhallisia ja ajatuksiinsa syventyneitä. Tunnemme sen puolen hyvin itsestämme.”
Mogensin Borneolla kuvaamalla nuorella nenäapinalla ei ole yhtä suuri nenä kuin lauman vanhemmilla yksilöillä.
Rennon ilmapiirin saavuttaminen edellyttää luottamuksellista suhdetta ja sanatonta sopimusta apinoiden ja Mogensin välillä.
”Jos niitä lähestyy hiipien, ne luulevat sinua saalistajaksi ja lähtevät pakoon. Rauhallinen ja jopa hieman veltto kehonkieli osoittaa, että olet täysin vaaraton. Se saa eläimet rentoutumaan lähelläsi.”
Näin Mogens pääsee eläimiä lähelle. Hän kuvaa apinoita usein 5–10 metrin etäisyydeltä joko 500 mm:n tai 300 mm:n prime-objektiivilla. Hän asettaa Canon 1DX -kameransa jalustalle ja näkee vaivaa saadakseen juuri oikean valon.
”Varhainen aamu auringon ollessa takana on yleensä ihanteellinen. Kuvaan mieluiten avoimessa maastossa. Silloin ei tarvita korkeaa ISO-arvoa, jotta valo riittäisi. Karvojen, ihohuokosten ja silmien pitää olla terävät, joten ISO-arvo ei saisi ylittää 500–600:aa. Sademetsässä se on kuitenkin mahdotonta. Vain kymmenen prosenttia auringonvalosta saavuttaa maanpinnan. Keinovaloa siis tarvitaan hienojen värien ja yksityiskohtien saamiseksi”, Mogens selittää.
Joskus on kuitenkin niin hämärää, että taustasta tulee musta, kuten silloin, kun Mogens kuvasi mandrilleja Gabonissa. Hän pyrkii kuitenkin mahdollisuuksien mukaan säilyttämään taustalla vihreitä värejä, jotka välittävät metsän tunnelmaa.
”Kun esimerkiksi kuvasin sulawesinmakakia Indonesiassa käytin aukkoa F7.1 jotta sain kuvaan pehmeän vihreän taustan”, Mogens kertoo.
Sulawesinmakaki virnistää naaraan näyttäessä takapuoltaan kiinnostuksen merkiksi. Sulawesinmakaki on yksi ilmeikkäimmistä apinoista.
Arvostettu palkinto avaa ovia
Mogens tekee 2–6 viikon kuvausmatkoja pari kolme kertaa vuodessa. Kun hän ei ole kuvaamassa, hän työskentelee Tanskan luonnonhistoriallisessa museossa.
Pari vuotta Borneon matkan jälkeen museossa oli tarkoitus järjestää näyttely, jossa oli esillä kuvia Wildlife Photographer of the Year -valokuvauskilpailusta. Kilpailuun osallistuu vuosittain yli 50 000 valokuvaajaa eläinkuvillaan. Mogenskin oli aiemmin lähettänyt kilpailuun kuvia mutta ei ollut pariin vuoteen osallistunut.
”Koska järjestimme näyttelyn, ajattelin, että olisi todella hauskaa, jos kuvani olisi mukana, joten lähetin kuvan nenäapinasta. En kuitenkaan kuvitellutkaan, että se voisi voittaa.”
Mutta niinhän siinä kävi. Mogensin kuva voitti ensimmäisen palkinnon muotokuvakategoriassa, ja nenäapina pääsi esille ympäri maailmaa. Mogens Trollesta tuli hetkessä tunnettu nimi luontokuvauksessa.
Kun Mogens julkaisi kuvan vietnamilaisesta herttua-apinasta Instagramissa, hänen seuraaja-määränsä kasvoi viikossa 20 000:sta yli 100 000:een.
”Se on avannut muutamia ovia. Voi saada helpommin luvan kuvata paikoissa, joissa se ei muuten onnistuisi”, kertoo Mogens, joka on jo suunnitellut seuraavan matkansa. Hän matkustaa Thaimaahan kuvaamaan jaavanmakakia yhteistyöhankkeena luonnonsuojelujärjestön kanssa.
”Jaavanmakakilla on imago-ongelma. Monet turistit pitävät sitä aggressiivisena ja tunkeilevana. Mutta laji on hyvin uhanalainen. Se on yksi yleisimmin lääketieteessä käytetty koe-eläin. Koronan aikaan vapaina eläviä apinoita pyydystettiin ja käytettiin eläinkokeisiin, vaikka se ei ole sallittua.”
Mogens kertoo, että jaavanmakaki on ainoa apinalaji Aasiassa, joka käyttää kivityökaluja.
”Olisi hienoa kuvata apina käyttämässä työkaluja. Se tuo sen vielä lähemmäksi meitä ihmisiä.”
Luonnonsuojelujärjestö käyttää kuvia lisätäkseen tietoisuutta lajin ahdingosta.
”On hyvä, jos kuvani voivat auttaa uhanalaisten apinalajien suojelussa. Toivon voivani tehdä sitä enemmänkin tulevaisuudessa”, Mogens sanoo ennen kuin hyvästelemme ja kiitämme iltapäivästä