Näin kuvataan villieläimiä telellä

Upea lukijamatkamme Tansaniaan lähestyy. Sen vuoksi kuvauskoulumme tämänkertaisen oppitunnin aiheena on hyvien safarikuvien ottaminen pitkällä teleobjektiivilla.

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Äärimmäinen kuvauselämys tarkoittaa monelle kuvaussafaria Afrikkaan ottamaan kaikki mahdolliset eläinkuvat, joista on ikinä unelmoinut. Afrikan eläinpaljous on sekä ylivoimainen että ainutlaatuinen. Olosuhteet ovat kuitenkin täysin erilaiset kuin mihin länsimainen ihminen on tottunut, ja sekä kamerakalustolle että kuvaustekniikalle asetetaan suuria vaatimuksia.

Tarjoamme yhteistyössä Better Momentsin ja Kipling Travelin kanssa lukijoillemme upean ja ainutlaatuisen kuvaussafarin Tansaniaan maailmankuulun luontokuvaajan Steve Bloomin kanssa – ja lisäksi 40 euron alennuksen hinnasta. Matkan ajankohta on lokakuun 17.–25. päivänä, ja vapaita paikkoja on vielä jäljellä.

Safarilla tulemme liikkumaan esimerkiksi Tarangiren, Ngorongoron ja Serengetin alueilla, joissa meillä on tilaisuus kuvata muun muassa norsuja, leijonia, gepardeja, seeproja, antilooppeja ja värikkäitä lintuja. Valokuvaustaitojen koettelemiseen on siis mainiot mahdollisuudet varsinkin, mitä pisimpiin polttoväleihin tulee. Ilman pitkiä teleobjektiiveja hyvät kuvat jäävät nimittäin haaveeksi. Villieläimet ovat sekä arkoja että niin vaarallisia, että niitä on sen tähden kuvattava turvallisen matkan päästä.

Jos lukijamatkamme kiinnostaa, voit ilmoittautua kirjoittamalla osoitteeseen [email protected]. lmoittautumisaika päättyy syyskuun 1. päivänä. Lisätietoa matkasta löytyy osoitteesta www.better-moments.com.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Saat jännittävää sisältöä suoraan sähköpostiisi!