Stockphotos

Epäonnistuneita kuvituskuvia

Joillekin kuvatoimistojen kuvituskuville on joskus pakko vain puistella päätään.

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Mediat käyttävät usein niin kutsuttuja kuvituskuvia havainnollistaakseen jotakin asiaa, tapahtumaa tai teemaa. Silloin tällöin vastaan tulee kuvia, joiden julkaisemisen perusteet ihmetyttävät – kuvat epäonnistuvat visuaalisessa viestinnässään tai ovat täysin järjettömiä taikka teknisesti huonoja. Sen lisäksi, että kuva on julkaistu, ihmetyttää myös se, mitä kuvaajan päässä on liikkunut kuvaushetkellä.

Keräsimme seitsemän esimerkkiä:

1) Kuvaaja ja julkaisija eivät tunne kuvattavaa aihepiiriä

Malli pitelee tinauskolvin metalliosasta, jonka lämpötila on juotettaessa satoja asteita. Joko hänellä on todelliset tinurin kourat tai sitten hän on unohtanut tuikata töpselin seinään. Joka tapauksessa hän juottaa virtapiirin väärää puolta.

2) Vääristyneet mittasuhteet

Tällä sihteerillä on salaisia kykyjä: hän pystyy venyttämään aikaa ja liikuttelemaan esineitä ajatuksensa voimalla – ainakin kello on litistynyt uhkaavasti. Vau, poltergeist on kivaa!

3) Ei vain voi ymmärtää 1/2

Yksisilmäinen kirjanpitäjä soittamassa ilmaviulua vanhalla helmitaululla. Mahtavaa, tätä juuri kaipasinkin.

4) Ei vain voi ymmärtää 2/2

Mihin juttuun tämä kuva istuisi? No ehkä siihen, jossa kerrotaan, kuinka isot hedelmäkihot tienaavat rutosti rahaa ja piilottavat ne veroparatiiseihin. Tai jotain.

5) Vastaanottajan aliarvioiminen

Voisiko olla mahdollista, että meillä olisi syytä huolestua ruoan geenimanipulaatiosta ja teknisestä kehityksestä elintarviketuotannossa? Tämän kuvan symbolinen muotokieli toimii ja menee perille – myös päiväkoti-ikäisille.

6) Niin ihanaa, että melkein oksettaa

Eikö olekin aivan upean fantastista syödä ihanaa salaattia? No ei ole.

7) Tökerösti tehtyä ja älytöntä

Ei, hyvät hyssykät, pankaa jo pois!

Ehkä sinua kiinnostaa...

Saat jännittävää sisältöä suoraan sähköpostiisi!