Nainen käyttää TikTokia älypuhelimellaan.

TikTok julkaistiin Kiinan ulkopuolisissa maissa vuonna 2017. Sovellus on ladattavissa iOS- ja Android-käyttöjärjestelmille.

© Shutterstock

Mikä on TikTok?

Yhä useammat valokuvaajat ovat ottaneet käyttöön sosiaalisen median TikTokin. Tarjolla on juuri tälläkin hetkellä paljon inspiraatiota ja tietoa, jos lähdet mukaan sosiaaliseen verkostoon.

keskiviikko 30. marraskuuta 2022 teksti C. Trant

Facebook, Instagram, Twitter ja nyt TikTok! 

Lukuisat sosiaalisen median palvelut taistelevat käyttäjien kiinnostuksesta.

Siksi TikTokiin tutustuminen on ehkä jäänyt väliin, mutta kyseisen sosiaalisen median käyttämiseen on monta hyvää syytä – erityisesti valokuvaajalle.

Kaksi naista ottaa kuvia yhdessä.

TikTokissa on helppo löytää lyhyitä videoita, joissa kerrotaan, miten kameran asetukset määritetään tiettyihin kohteisiin.

© Shutterstock

Mikä on TikTok?

TikTok on suhteellisen uusi alusta, mutta sosiaalisesta mediasta on tullut ripeästi maailmankuulu, koska uusien käyttäjien määrä on ollut valtava eikä palvelun suosio vaikuta hiipuvan – päinvastoin.

TikTokin käyttäjät tekevät lyhyitä ja usein viihdyttäviä videoita, joita jaetaan ja kommentoidaan TikTokin yli 800 miljoonan käyttäjän kesken.

Sovellus on suunniteltu levittämään videoita mahdollisimman monille ihmisille, ja juuri TikTokin kyky levittää videoita on tehnyt sosiaalisesta mediasta erityisen suositun.

TikTokissa videosta voi tulla hetkessä viraali niin, että tuhannet ihmiset ympäri maailmaa näkevät sen. 

Aihetunniste tietokoneella.

Kun TikTokin käyttäjät julkaisevat uusia videoita, he käyttävät usein hashtageja eli aihetunnisteita, jotka kokoavat käyttäjät yhteen. Jos etsit esimerkiksi tunnisteella "#photography", näet paljon valokuvaukseen liittyviä videoita.

© Shutterstock

Tutustu TikTokiin ennen rekisteröitymistä

Jos et tunne vielä TikTokia, voit tutustua siihen ennen kuin liityt mukaan.

Sinun ei siis tarvitse rekisteröityä, vaan voit katsella heti suurta osaa sosiaalisen median sisällöstä.

Jos kuitenkin huomaat, että TikTok sopii juuri sinulle, kokeile luoda itsellesi käyttäjätili. Kun olet luonut oman profiilisi, sinulle näytetään paremmin mielenkiinnon kohteisiisi sopivaa sisältöä.

TikTok toimii sekä älypuhelimella että tietokoneella.

TikTokiin pääsee käsiksi sekä älypuhelimella että tietokoneella. 

© Shutterstock

Miksi valokuvaajan kannattaa käyttää TikTokia? 

Valokuvauksesta kiinnostuneilla on monta hyvää syytä käyttää TikTokia.

Tärkein syy on se, että muut valokuvaajat ympäri maailmaa käyttävät samaa sovellusta.

Niinpä palvelusta saa paljon uutta inspiraatiota.

Valokuvaajat julkaisevat TikTokissa päivittäin lyhyitä videoita uusista laitteista, valokuvaustekniikoista tai upeista kohteista, joita he ovat ikuistaneet kamerallaan.

TikTok on siis sosiaalinen media, joka on täynnä sisältöä kaikille valokuvauksesta kiinnostuneille.

Lisäksi valokuvaaja voi hyötyä omien kuvien jakamisesta palvelussa.

Jakamalla videoita ja valokuvia TikTokissa voit kerätä itsellesi seuraajia tai kokonaisen faniverkoston, jolta saat palautetta.

Mies kuvaamassa revontulia.

Useilla kameramerkeillä on oma sovellus, jonka voit ladata älypuhelimeen. Sovelluksella voi helposti synkronoida järjestelmäkameran kuvia älypuhelimelle.

© Shutterstock

Mikä on TikTokin kohderyhmä?

Aluksi TikTok kiinnosti lähinnä 16–24-vuotiaita nuoria, mutta vähitellen yhä useammat vanhemmatkin ihmiset ovat alkaneet liittyä yhteisöön. 

Myös Instagram ja Facebook kiinnostivat ensin pääasiassa nuoria, mutta näiden kahden sosiaalisen median käyttäjien keski-ikä on vanhentunut.

TikTok ei ole vain tanssivideoita tekevien teini-ikäisten sosiaalinen media. Nykyään sieltä löytää profiileja, jotka julkaisevat kaikenlaista mahdollista muuta sisältöä – myös valokuvaukseen liittyvää.

Koska mediasta on tullut niin suosittu, löydät sieltä myös monia maailman tunnetuimmista valokuvaajista. He kertovat esimerkiksi varusteistaan, unelmiensa kuvauskohteista tai matkoistaan.

Poika tanssii TikTokissa.

TikTokin ensimmäiset suositut videot olivat tanssivideoita. Sosiaalisen median sisältö on kuitenkin viime aikoina monipuolistunut selvästi.

© Shutterstock

Miten TikTok syntyi?

TikTokin omistaa ByteDance, joka luopui vuonna 2017 palvelun rajaamisesta vain Kiinaan

TikTok on erittäin suosittu Aasiassa, Yhdysvalloissa ja Euroopassa, ja sovellus on saatavilla peräti 39 kielellä. 

Syyskuussa 2018 TikTokista tuli Yhdysvalloissa kuukauden ladatuin sovellus. TikTok oli ensimmäinen kiinalainen sovellus, joka onnistui siinä.

Sisällön jakaminen TikTokissa on helppoa.

TikTokin avulla tavoitat vaivatta laajan yleisön. 

© Shutterstock

Kuka omistaa TikTokin?

TikTokin omistaa ByteDance, jonka perusti vuonna 2012 kiinalainen Zhang Yimingin.

Itse asiassa TikTok ei ole lainkaan saatavilla Kiinassa, mutta vuonna 2016 ByteDancen Douyin-sovellus lanseerattiin Kiinan markkinoille. 

TikTok ja Douyin ovat muuten identtisiä, mutta Douyinin säännöt poikkeavat TikTokista.

Naiset koostavat somesisältöä.

TikTokissa on mukana paljon valokuvaajia, jotka kertovat omista välineistään ja siitä, mitä he tekevät kuvatessaan tiettyä kohdetta. 

© Shutterstock

Miten TikTokia käytetään?

Kun avaat TikTok-sovelluksen ensimmäisen kerran, näet niin sanotun For You -sivun. Siihen kootaan muiden käyttäjien videoita sen mukaan, mistä olet aiemmin ollut kiinnostunut.

Niinpä sovelluksella katsomasi videot vaikuttavat siihen, mitä sisältöä näet tulevaisuudessa. 

TikTokin niin kutsuttu tekoälyalgoritmi kerää tietoa sinusta ja siitä, millainen sisältö kiinnostaa kaltaistasi valokuvaajaa.

Sinun ei siis välttämättä tarvitse seurata käyttäjiä, joiden videoita katselet. 

Jos haluat tehdä videoita itse, niiden enimmäispituus voi olla kolme minuuttia, ja niihin voidaan lisätä musiikkia tai muuta ääntä. 

Videoissa voi käyttää myös erilaisia tehosteita ja suodattimia. 

Jos lisäät videon, joka on kaikkien muiden TikTokin käyttäjien saatavilla, se voi näkyä muiden käyttäjien For You -sivulla. Tämä voi tarjota hyvän mahdollisuuden kerätä videolle miljoonia tykkäyksiä ja näyttökertoja. 

TikTok kännykässä.

Muiden suosittujen sosiaalisten medioiden tapaan myös TikTok-profiililla voi ansaita rahaa. Seuraavassa kerromme, miten ihmiset yleensä ansaitsevat rahaa TikTokissa.

© Shutterstock

Voiko TikTokilla tienata?

Suosituimpien TikTok-profiilien käyttäjät ansaitsevat yleensä rahaa, koska heillä on suuri määrä seuraajia. Siksi yritykset tekevät yhteistyötä heidän kanssaan. 

Tämä tapahtuu siten, että suositut käyttäjät mainostavat yritysten tuotteita tai palveluita – ja saavat vastineeksi palkkion.

Viisi TikTokissa suosittua valokuvaajaa

Monet valokuvaajat lisäävät sisältöä TikTokiin saadakseen muita kuvaamisesta kiinnostuneita seuraajikseen.

Alla on viisi meitä inspiroinutta valokuvaajaa.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Saat jännittävää sisältöä suoraan sähköpostiisi!