Kevin Abosch: Potato #345

Miljoonan euron valokuva PERUNASTA

Tämä ei ole mainoskuva kituvasta luomuperunasta vaan taidetta ja maksaa miljoona euroa.

maanantai 25. tammikuuta 2016

Valokuvaaja Kevin Abosch on osunut perunallaan rahasuoneen. Biologiksi opiskelleen Aboschin mielestä perunat ovat kiehtova kuvauskohde, ja ennen kuin alat nauraa pilkallisesti, vilkaise potaatin hintalappua. Kyseinen "Potato #345" on myyty yli miljoonalla dollarilla. Peruna numero 345:n ostanut keräilijä näki 162 x 162 cm:n kokoisen työn kuvaajan Pariisin asunnossa ja halusi välttämättä saada sen.

Perunat ovat yksilöllisiä, mutta aina perunaksi tunnistettavia, on Abosch sanonut.

Kevin Abosch on aina onnistunut saamaan työstään hyvän hinnan. Kun Abosch ryhtyi vuonna 1990 valokuvaajaksi, hän sai ensimmäisestä puolen päivän valokuvaussessiosta CBS Recordsilta 2 500 dollaria. Hän oli lukenut, että Hollywoodin julkkisten valokuvaamiseen erikoistunut Herb Ritts sai jopa 10 000 dollaria päivältä. CBS:llä olivat ensin nauraneet ja sanoneet, että he saisivat sillä rahalla Rittsin, mihin Abosch kehtasi kysyä, halusiko asiakas Rittsin vai hänet, ja onnistui tinkaamaan itselleen puolet Rittsin palkkiosta.

Abosch on kuvannut kaikenlaisia kuuluisuuksia Malesian presidentistä Johnny Deppiin tavaramerkikseen muodostuneella mustalla taustalla. Aboshin ottama muotokuva maksaa 150 000 dollaria ja kaupallisiin tarkoituksiin otettu kuva 500 000 dollaria.

Kevin Aboschin omakuva

Mikä on Aboschin menestyksen salaisuus kuuluisuuksien ja liikemiesten keskuudessa? Ainakin hän käyttää kuvaamiseen mahdollisimman vähän aikaa.

Hän osaa ottaa täydellisen muotokuvan muutamassa sekunnissa. Usein hänen ei tarvitse ottaa kuin pari kuvaa, ja se on siinä.

Perunan potretin huikea hinta on mysteeri, koska potaatilla ei pitäisi olla pahemmin kiirettä eikä erityisemmin ilmettäkään.

DigiKUVA julkaisee perunan ja Aboschin itsensä kuvat taiteilijan itsensä luvalla.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Saat jännittävää sisältöä suoraan sähköpostiisi!