Tag dit eget pasfoto

Passikuvan ottaminen itse on hyvä ajatus. Me kerromme, kuinka pääset lopputulokseen, johon sekä asiakas että poliisi on tyytyväinen. 

Näin otetaan normit täyttävä passikuva

Moni valokuvauksen harrastaja ottaa tai ainakin pyrkii ottamaan omaan tai perheenjäsenensä passiin vaadittavan valokuvan itse. Homma hoituu valokuvaamossa rutiinilla, sillä kuvaamot tietävät kaikki tarkat vaatimukset, jotka passikuvan on täytettävä. Jos kuitenkin haluat hoitaa homman kotona, tässä tulevat vinkit.

tiistai 5. kesäkuuta 2018

Passikuvaksi ei todellakaan käy mikä tahansa selfie. Taustan on oltava yksivärinen, ja kuvaa ei saa retusoida kuvankäsittelyssä niin, että kuvattavan ulkonäkö muuttuisi vähääkään, mutta värivirheet saa ja pitääkin korjata. Kuvan ulkomitat ovat 36 x 47 mm, ja myös mm. siitä, kuinka suuren osan kuva-alasta kuvattavan pään tulee täyttää, on tarkat määräykset.

Suoraan edestä

Passikuvan tulee näyttää kuvattava realistisissa mittasuhteissa, minkä vuoksi esim. laajakulmalla otettuja kuvia ei hyväksytä. Lähtökohtana on, että pää on keskellä kuvaa ja sekä kasvot että hartiat ovat kohtisuorassa kameraan nähden. Kuvausvalaistuksen tulee olla tasainen, eikä esim. salama saa heijastua silmälaseista. Kuvassa ei saa käyttää päähinettä muista kuin uskonnollisista tai terveydellisistä syistä. Se ei silloinkaan saa peittää kasvoja tai heittää kasvoille varjoja. Jos tarkoituksena on laittaa passihakemukseen paperikuva, se kannattaa tulostaa hyvälaatuiselle valokuvapaperille. Sähköisesti toimitettavan kuvan mittojen on oltava tarkalleen 500 x 653 pikseliä. Yhdenkään pikselin poikkeamia ei hyväksytä.

Sähköisen kuvan toimittaminen on hankalaa, koska Suomen poliisi on verkkosivuillaan unohtanut mainita yhden tärkeän seikan passikuvan lähettämisestä: se täytyy ensin, erikseen, ladata poliisin järjestelmään, eli sitä ei voi ladata passihakemukseen suoraan omista kuvatiedostoista.

Tätä seikkaa lukuun ottamatta passikuvaohjeet Suomen passin hakemista varten löytyvät täältä.

Kannattaa myös tarkistaa ohjeet aina ennen hakemuksen tekoa, sillä niihin voi ajan myöstä tulla muutoksia.

8 vinkkiä passikuvan ottamiseen:

1. Valitse sopiva objektiivi

Unohda laajakulma tällä kertaa – tähän sopiva objektiivi on esim. 85-millinen lyhyt tele tai 70–200 mm:n zoom, jolla saa vääristymättömän muotokuvan.

2. Valitse sopiva himmenninaukko

Passikuvassa kasvojen on näyttävä tarkasti ja terävästi joka kohdasta, joten syvyysterävyyttä on oltava riittävästi. Hyvä lähtökohta on F4–F8 valaistuksesta riippuen. Tämän jälkeen on aika säätää suljinaika ja ISO-herkkyys.

3. Etsi valkoinen tausta

Passikuva on parasta ottaa tasaista, valkoista seinää vasten, johon osuu riittävästi valoa. Valkoinen tausta syntyy myös vetämällä lakana oven päälle – lakana täytyy vain muistaa silauttaa kädellä tasaiseksi.

4. Poista varjot ja heijastukset

Kasvot täytyy valaista tasaisesti, joten kaikki mahdolliset kasvoihin varjoja muodostavat lamput on syytä sammuttaa tai suunnata oikein.

Paras valaistus on luonnonvalo pilvisenä mutta riittävän valoisana päivänä. Jos valo ei kuitenkaan riitä, käytä salamalaitetta.

Käännä salamapää osoittamaan taaksepäin yläviistoon, jolloin se valaisee (mieluiten valkoisen tai vaaleanharmaan) seinän ja katon kuvaajan takana. Valitse suljinajaksi 1/200 tai 1/250 s.

5. Valoa silmiin heijastimen avulla

Tässä vaiheessa voit helposti päihittää passikuva-automaatin. Käske mallin pidellä suurta valkoista paperiarkkia käsissään niin, että se on tasaisena hänen edessään muttei tule mukaan kuvaan.

Se heijastaa silmiin valoa ja tasoittaa kasvojen varjoja, ja lopputuloksena on hyvä muotokuva.

Katso täältä heijastimen teko-ohjeet.

6. Jätä riittävästi tilaa

Ota kuvat niin, että kuvattavan ympärille jää reilusti tilaa joka suuntaan, joten kuvan leikkaaminen vaadittuihin mittasuhteisiin on lopulta vaivatonta.

7. Käsittele maltilla

Vaikka kuvattava haluaa olla edukseen myös passikuvassa, kannattaa käsittelyvaiheessa olla tällä kertaa erityisen varovainen.

Jos jotkut alueet ovat hieman liian tummia tai vaaleita, vedä varjoja hieman vaaleammiksi ja huippuvalokohtia tummemiksi. Terävöidäkin voi, mutta hyvin varovasti, ettei luonnollisuus kärsi.

8. Tarkista resoluutio

Ennen kuin muunnat raakakuvan tavalliseksi kuvatiedostoksi, tarkista, että kuvatarkkuus on 300dpi. Jos tulostat kuvan (etkä lataa kuvatiedostoa poliisin palveluun), tulosta hyvälaatuiselle valokuvapaperille – kuvan henkilön on oltava selkeästi tunnistettava ja kuvan vahingoittumaton.


> Tilaa kätevä ja tyylikäs kameralaukku erittäin edullisesti Digikuvan mukana. Samalla saat 2 numeroa lehteä yhteishintaan 14,90. TILAA TÄSTÄ.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Saat jännittävää sisältöä suoraan sähköpostiisi!