Kuva&Kamera

Kuva & Kamera: Bremer ja Eweis palkittiin

Finnfoto – Suomen valokuvajärjestöt ry:n valokuva-alan Finnfoto-palkinnon 2016 saaja on valokuvaaja ja akateemikko Caj Bremer. Palkinto annetaan vuosittain henkilölle tai yhteisölle, joka on merkittävästi vaikuttanut suomalaisen valokuvauksen kehitykseen sekä luonut edellytyksiä valokuvan arvostuksen lisäämiselle. Fotofinlandia-palkinnon puolestaan sai Yehia Eweis. Palkinnot jaettiin puolilta päivin Kuva & Kamera -messuilla Messukeskuksessa, Helsingissä.

perjantai 4. maaliskuuta 2016 teksti Markku Seppänen

Finnfoto ry:n hallituksen puheenjohtaja Kari Tolonen ja toiminnanjohtaja Mikko Säteri luovuttivat Suomen Messusäätiön rahoittaman 3000 euron Finnfoto-palkinnon Caj Bremerille Helsingin Messukeskuksessa Kuva & Kamera 2016 -messuilla tänään puolen päivän aikaan.

Carl-Johan (Caj) Bremer (s.1929) on arvostettu valokuvaaja ja akateemikko sekä yksi suomalaisen kuvajournalismin merkittävimpiä edustajia. Lehtikuvaajana hän on työskennellyt muun muassa Hufvudstadsbladetissa, Helsingin Sanomissa ja Viikkosanomissa sekä Valokuva-lehden päätoimittajana. Finnfoto-palkinto on vuosittain jaettava tunnustus suomalaisen valokuvauksen kehittämisestä ja kuvan arvostuksen lisäämisestä.

Fotofinlandia-palkinto meni tällä kertaa Yehia Eweisille. Voittoisan Älä pelkää-sarjan kuvat kertovat Ewesin mukaan lapsuudesta; miten ystävyys, sisaruus, leikki, unet, pelot ja salaisuudet ovat sen ainesosia ja millaista on nähdä lätäkön pinnan alla toinen maailma tai herätä hiljaiseen taloon ennen muita. Fotofinlandia 2016 -kilpailun finalistit esittäytyvät Messukeskuksessa. Näyttelyssä on mukana 15 suomalaista kuvaajaa teoksillaan. Fotofinlandia-palkinto nostaa esiin suomalaisen valokuvataiteen ja käyttökuvan tuoreita ilmiöitä. Palkinto jaetaan joka toinen vuosi. Sen arvo on 20 000 euroa, joka rahoitetaan Kopioston valokopiointikorvauksista saaduilla varoilla.

Yleisöäänestyksen voitti ylivoimaisesti Lari Järnefelt kuvasarjallaan Taistelutarinat – Perheitä, jotka taistelevat lapsen syöpää vastaan.

Kuva & Kamera -messut on myynti-, koulutus- ja näyttelytapahtuma kuvauksen harrastajille ja ammattilaisille. Messuilla on esillä koko kuvauksen kaari: kuvien suunnittelu, valo- ja videokuvaaminen sekä kuvankäsittely, tulostus ja julkaisu. Tapahtuma tuo esille myös lukuisia erilaisia valokuvanäyttelyitä. Finnfoto Galleria esittelee tämän vuoden Fotofinlandia-kilpailun finalistien töitä. Arman Alizadin valokuvanäyttelyssä on valikoituja otoksia Armanin matkoilta Bangladeshin laivanpurkamoihin, Nepalin maanjäristyksen jälkimaininkeihin, Romaniaan romanivähemmistön kylään ja Etiopiaan suolakaivoksille ja pakolaisleireille. Lisäksi Suomen Kameraseurojen Liiton näyttelyssä esillä on kansainvälisissä kilpailuissa menestyneitä huipputöitä vuosien varrelta.

Tämän vuoden uutuutena messuilla on kuvauskopteri. Asiantuntijat opastavat lennätyksen saloihin ja kävijät voivat kokeilla kuvauskopterin lennättämistä testialueella. Lisäksi ilmakuvausta käsitellään urheilukuvauksen näkökulmasta tietoiskussa, jossa kerrotaan miten kopterikameran avulla voi taltioida maailman nopeimpien urheilijoiden suorituksia.

Kuva & Kamera järjestetään 4.-6.3. Samaan aikaan Messukeskuksessa järjestetään myös liikunnan ja ulkoilun suurtapahtuma GoExpo (sis. Fillari, Kunto, Golf, Ball Sports ja Outdoor) sekä Helsinki Horse Fair. Kävijät pääsevät kaikkiin tapahtumiin samalla lipulla. Avoinna yleisölle pe 12-19, la 10-18 ja su 10-17. Lisätietoja: www.kuvamessut.com

Ehkä sinua kiinnostaa...

Saat jännittävää sisältöä suoraan sähköpostiisi!