Epson Perfection V200 Photo

Suvun vanhat valokuvat kannattaa skannata talteen mahdollisimman nopeasti, jotteivät värit ehdi kokonaan kadota. Mutta uskaltaako puuhaan ryhtyä sadan euron skannerilla?

torstai 19. kesäkuuta 2008

Perfection V200 Photon mukana toimitetaan kaikki tarvittavat johdot ja sen luvataan olevan käyttökunnossa alle puolessa tunnissa. Asennus ei kuitenkaan sujunut odotetusti, mutta onnistui kuitenkin toisella yrittämällä, kun Vistan annettiin etsiä ajuri Epsonin asennus-cd:ltä. Asennus on sinänsä yksinkertainen ja ohjeet ovat suomeksi. Ohjelmisto on sen sijaan englanninkielinen.

Skannausohjelman voi käynnistää myös suoraan, mutta kätevämpää on tuoda kuva esimerkiksi Elementsiin Epsonin ajurin avulla. Näin skannattuja kuvia pääsee heti käsittelemään. V200:lla voi skannata korkeintaan A4-kokoisia paperikuvia. Negatiiveja voi skannata kerralla kuusi ja kehystettyjä dioja neljä kappaletta.

Kolme tasoa

Skannausohjelmassa on valittavana kolme tasoa. Full Auto -asetuksilla skanneri päättää kaikesta itse ja tekee sen niin hyvin, että moni tuskin edes kaipaa tarkempia säätöjä. Esimerkiksi mustavalkokuvasta tulee todella mustavalkoinen, eikä värivirheitä näy. Kuva skannataan alkuperäisessä koossa 300 ppi:n tarkkuudella. A4-kuva skannautuu 20 sekunnissa, mikä on hyvä tulos. Dia skannautuu 10 x 15 senttimetrin koossa ja 300 ppi:n tarkkuudella noin kolmessa minuutissa. Ärsyttäviin piirteisiin puolestaan kuuluu, että V200 sammuttaa itsensä jokaisen skannauksen jälkeen, ja kun aloittaa uudelleen, laitteen lämpenemistä joutuu aina hetken odottelemaan.

Mode

Home Mode -tilassa käyttäjä valitsee itse skannataanko väri- vai mustavalkokuvia ja mihin kuvaa on tarkoitus käyttää. Professional-tilassa kuvan kokoa, tarkkuutta ja valoisuutta voi säätää monipuolisesti käsin. Tässä tilassa on käytössä myös Descreen Filter, joka poistaa moiré-kuviot, joita syntyy esimerkiksi kirjojen kuvia luettaessa. Ohjelmiston ominaisuuksiin kuuluu myös Color Restoration -toiminto, joka pyrkii palauttamaan haalistuneet värit.

Professional-tila antaa mahdollisuuden skannata jopa 12 800 ppi:n tarkkuudella, mutta käytännössä ominaisuudelle ei ole käyttöä. Tiedostoista tulee tällöin valtavan suuria ja skannaaminen kestää turhan kauan. Tavalliseen käyttöön riittää paljon pienempi tarkkuus. Epsonin skannerissa on kaikki tarvittavat säädöt. Kuitenkin kylläisten värien löytäminen vaatii hiukan vaivaa. Tämä on yleinen ongelma tämäntyyppisissä tasoskannereissa. Optista pölynpoistoa ei V200:ssa ole. Se olisi kuitenkin tärkeä ominaisuus, jos aiotaan skannata nimenomaan negatiiveja ja dioja. Jos haluaa skannata enimmäkseen paperikuvia, V200 on hyvä valinta. Kätevä ominaisuus on mahdollisuus skannata suoraan pdf-muotoon.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Saat jännittävää sisältöä suoraan sähköpostiisi!