© DJI

3 x 3 toivomaamme innovaatiota uudessa DJI Mavic 3 -droonissa

Jo pitkään on ounasteltu, että syksy 2021 tuo tullessaan vuonna 2018 lanseeratun legendaarisen DJI Mavic 2 Pro -kameradroonin seuraajan. DJI Mavic 3 on juuri esitelty, ja uudessa droonissa on paljon huomiota herättäviä parannuksia.

perjantai 5. marraskuuta 2021 teksti K. Nygaard

Olemme jo jonkin aikaa unelmoineet enemmän tai vähemmän realistisesti siitä, mitä DJI Mavic 3 pystyisi tarjoamaan markkinoille saapuessaan.

Nyt se on täällä, joten voimme arvioida, onko rukouksiamme kuultu.

Kolme huomiota DJI Mavic 3:n kuvista ja videoista

Suurempi kenno / parempi kuvanlaatu

DJI Mavic 2 Pro oli yksi ensimmäisistä harrastuskuvaajien drooneista, jotka oli varustettu tuuman kokoisella kennolla. Siitä on sittemmin tullut yleisempää, ja nyt on tarjolla esimerkiksi hieman edullisempi Air 2S -kameradrooni. Siksi toivoimme, että DJI Mavic 3 olisi parempi. 

Toiveemme on täytetty, sillä lähes kaksi kertaa suuremman Four Thirds -kennon ansiosta voimme odottaa parempia kuvia ja vähemmän kohinaa.

Ovatko toiveemme täyttyneet? KYLLÄ!

Parempi kuvien resoluutio

Halusimme tietenkin, että DJI Mavic 3:ssa olisi enemmän pikseleitä. Edeltäjämallissa oli 20 miljoonaa pikseliä, mikä oli silloin hienoa. Nyt vaikutuksen tekemiseen tarvittaisiin hieman enemmän, mutta valitettavasti resoluutio on pysynyt muuttumattomana. Se ei ole katastrofi, ja vähemmän pikseleitä merkitsee vähemmän kohinaa, mutta kehitys on nyt hieman pysähdyksissä.

Ovatko toiveemme täyttyneet? EIVÄT!

Parempi video

4K on jo pitkään ollut standardina esimerkiksi puhelimissa ja suhteellisen edullisissa kameroissa. Siksi olimme uneksineet hiukan naiivisti 6K:sta, mutta olemme täysin tyytyväisiä siihen, että DJI Mavic 3 on varustettu enintään 5,1K:n videolla. 

Se riittää hyvin tarpeisiimme, ja yleensä käytämme kuitenkin vain 4K-kuvaa, koska näyttömme eivät pysty näyttämään enempää. DI Mavic 3 pystyy kuvaamaan 4K-tasoisena 120 kuvaa sekunnissa, mistä saadaan hienoa hidastuskuvaa.

Ovatko toiveemme täyttyneet? KYLLÄ!

© DJI

Kolme huomiota suorituskyvystä

Tehokkaampi akku

Useimmat hyvät harrastusdroonit pystyvät lentämään noin puoli tuntia yhdellä latauksella, joten olemme luonnollisestikin haaveilleet tehokkaammasta akusta uudessa DJI Mavic 3:ssa. Sen osalta onkin tarjolla hyviä uutisia. DJI lupaa jopa 46 minuutin lentoajan täydellisissä olosuhteissa. 

Odotamme innolla, että pääsemme testaamaan tämän väitteen paikkansapitävyyttä, mutta odotamme lentoajaksi ongelmitta noin 40 minuuttia. Lisäaika vähentää stressiä, kun drooni pitää ensin saada oikeaan asentoon kuvien ja videoiden saamiseksi. Pidempi akkukesto lisää myös timelapse-videoiden mahdollisuuksia.

Ovatko toiveemme täyttyneet? KYLLÄ!

Active Track

Mavic 2 Pro -droonistamme on ollut iloa jo kolmen vuoden ajan, mutta Active Track -toiminto voisi olla parempi. Liikkuvia kohteita ei ole ollut vaikea seurata muutaman metrin etäisyydeltä, mutta pidemmiltä etäisyyksiltä droonia oli vaikea saada seuraamaan esimerkiksi moottoripyörää. 

Emme vielä tiedä, miten DJI Mavic 3 toimii tällä alueella, mutta heti kun saamme oman droonin käsiimme, testaamme sen perusteellisesti.

Ovatko toiveemme täyttyneet? EI TIETOA (VIELÄ)

Vahvempi tuulessa

Mavic 2 Pro pärjäsi hyvin tuulisella säällä, mutta toivoimme myös parannusta tällä saralla. Mavic 2 Pron luvattiin kuvaavan jopa 38 km/h:n tuulessa. DJI Mavic 3 selviytyy tuulennopeudessa, joka on jopa 42 km/h. Odotamme käytännössä sitäkin enemmän, sillä ilmoitetut nopeudet ovat yleensä hieman alakanttiin.

Ovatko toiveemme täyttyneet? KYLLÄ!

© DJI

Kolme huomiota kaikesta muusta

Vedenpitävä rakenne

Tiesimme, että odotuksemme eivät olleet kovin realistisia, mutta toivoimme todella, että DJI Mavic 3 selviytyisi lumi- ja sadekuuroista. On melko turhauttavaa olla hienossa paikassa – esimerkiksi lyhyellä ulkomaanmatkalla – ja joutua pitämään drooni maassa suuren ilmankosteuden takia.

Ovatko toiveemme täyttyneet? EIVÄT!

Lisäkamera, jossa on teleobjektiivi

Myös tämän suhteen olimme optimistisia, mutta emme epärealistisia. Eläimet, rakennukset ja varsinkin tulivuoret edellyttävät kuvauskohteina jonkin verran välimatkaa. Siksi toivoimme, että DJI olisi huomioinut tämän Mavic 3:n kehitystyössä. 

Olemmekin aivan innoissamme, sillä droonissa on ylimääräinen kamera, jonka teleobjektiivi vastaa 162 mm:n polttoväliä. Se on nerokas ominaisuus, ja odotamme pääsevämme testaamaan tätä uutta uraauurtavaa mahdollisuutta.

Ovatko toiveemme täyttyneet? KYLLÄ!

Enemmän mahdollisuuksia

Huhujen perusteella toivoimme kolmea erilaista tuotepakettia, ja näin kävi. DJI Mavic 3 on peruspaketti, jossa on drooni ja kaukosäädin noin 2100 eurolla. Ammattilaisille suunnatussa Fly more -paketissa on lisäakkuja, laukku ja suotimia noin 2900 euron arvosta. Mavic 3 tukee Apple ProRes -tiedostomuotoa, joka tarjoaa entistä paremmat mahdollisuudet videolaadun säätämiseen kuvanmuokkauksessa. Cine-paketin hinta on peräti 5000 euron luokkaa, mutta sen mukana tulee myös täysin uusi Smart Controller -versio, jossa on värinäyttö.

Ovatko toiveemme täyttyneet? KYLLÄ!

Yhteenveto

Kun DJI Mavic 2 Pro esiteltiin verkkotapahtumassa vuonna 2018, tilasimme sen alle viidessä minuutissa kaikkien uusien jännittävien toimintojensa siivittäminä. DJI Mavic 3 on vieläkin mullistavampi, ja kerroimme kiinnostuksestamme jo lokakuussa. Emme ole katuneet hankintapäästöstämme, kun olemme nyt perillä sen kaikista teknisistä tiedoista ja toiminnoista.

Heti kun saamme oman droonimme käsiimme, palaamme takaisin testin ja videon muodossa, joissa tutkimme, täyttääkö tämä lentävä ihmekone kaikki odotuksemme. 

Ehkä sinua kiinnostaa...

Saat jännittävää sisältöä suoraan sähköpostiisi!