DJI Mavic 2 Pro testi
© DJI

DJI Mavic 2 Pro ensitestissämme

DJI:n uusi drooni on ollut meillä melkein viikon, ja nyt voimme kertoa ensimmäiset testituloksemme.

tiistai 4. syyskuuta 2018 teksti K. Nygaard

Kuten kerroimme aiemmassa jutussamme, DJI:n uudessa Mavic 2 Pro -droonissa on niin paljon toimintoja, että niitä on jo vaikea muistaa. 

Viikossa emme ole vielä ehtineet kokeilla niitä kaikkia, mutta tähänastiset testimme lupailevat hyvää. 

Lue myös: 12 hyvää syytä tilata DJI Mavic 2 Pro

Hyviä kuvia Hasselblad-kameralla

Kopterin Hasselblad-kamerasta on vielä liian aikaista antaa lopullista tuomiota, mutta ensimmäiset kuvat vaikuttavat teknisesti hyviltä. 

Värintoisto ja kuvaterävyys vaikuttavat yhtä hyviltä kuin tavallisilla kameroilla otetuissa kuvissa eivätkä siltä kuin ne olisi otettu vanhemmilla kännyköillä, kuten edeltäjämallissa on asianlaita. 

Dynaaminen alue eli sävyntoisto on myös entistä parempi.

Hyviä kuvia hämärässä

Hyperlight-toiminto yllätti meidät positiivisesti. Sen ansiosta kuvanlaatu säilyi hyvänä vielä sinisen hetkenkin aikaan. 

Tähän asti hämäräkuvaus nelikoptereilla on ollut ongelma, mutta Hyperlight korostaa värejä lisää kuvaterävyyttä sekä vähentää kohinaa. 

Lopputulos on nähtävissä tässä.

Hyperlight DJI Mavic Pro 2 nelikopteri

Molemmat kuvat on otettu DJI Mavic 2 Pro:lla sinisen hetken aikaan, vasemmalla ilman Hyperlight-toimintoa ja oikealla Hyperlightia käyttäen.

© Digikuva

Kullanarvoinen timelapse-toiminto

Toinen uutuustoiminto on Hyperlapse. Se päälle kytkettynä Mavic 2 Pro tekee timelapse-videota samalla kun sitä lennätetään. 

Olemme kokeilleet tätä, ja se vaikutti erittäin hyvältä. Käyttäjä valitsee kuvataajuuden eli yksittäisten kuvien välisen ajan sekä videon kokonaiskeston, ja drooni hoitaa loput valmiiksi videoksi.

Lue lisää drooneista

Suuri testi tulossa

DJI Mavic 2 Pro on entistä hiljaisempi ja pysyy taivaalla entistä kauemmin. 

Me lensimme samalla latauksella 25 minuuttia, ja siinä ajassa teimme kaksi hyperlapse-videota yhteensä noin 400 valokuvasta, minkä jälkeen akusta oli vielä 20 prosenttia jäljellä.

Jatkamme lennättämistä ja palaamme asiaan uusin kuvin ja testituloksin Välineoppaassa lähiaikoina.

Digikuvan tilaajana pääset heti lukemaan 10 uusinta numeroa Wype-lehtisovelliksella sekä käyttämään Etunurkkaa , jossa on mm. yli 500 videokurssia valokuvauksesta ja kuvankäsittelystä.

Tee tilaus vaikka heti, niin saat myös laadukkaan tilaajalahjan. Tarjoukseen kuuluu 3 numeroa Digikuvaa hintaan 14,90. Tutustu vaihtoehtoihin täällä.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Saat jännittävää sisältöä suoraan sähköpostiisi!