Lähde mukaan droneretkelle rannikolle

Aika on kallista dronella kuvattaessa, sillä akunkesto on lyhyt. Toimittajamme kävi rannikolla testaa­massa, mitä saisi kuvattua tunnissa, ja oppi rajoit­teista, tuulenkestävyydestä ja fiksun tavan ottaa panoraamoja.

Dronen lennätykseen tutustuminen on helpointa avoimella paikalla, jossa ei ole juuri esteitä dronelle.

Aika on kallista dronella kuvattaessa, sillä akunkesto on lyhyt. Toimittajamme kävi rannikolla testaa­massa, mitä saisi kuvattua tunnissa, ja oppi rajoit­teista, tuulenkestävyydestä ja fiksun tavan ottaa panoraamoja.

Kameradrone antaa mahdollisuuden kuvata aivan eri näkökulmista kuin tavallinen kamera. Ilmasta käsin suhteellisen vähäpätöisetkin kohteet voivat herätä henkiin hämmästyttävällä tavalla. Toimitus päätti kokeilla, mitä saisi talteen, kun lähtisi kentälle drone ainoana kamerana.

Kello tikittää dronen ollessa ilmassa, sillä dronejen akut eivät kestä kovin pitkään. Kunnolliselta dronelta voi odottaa noin puolen tunnin akunkestoa. Tämä pätee myös DJI:n Mini 4 Prohon, joka valittiin tähän kokeiluun. Siihen oli mukana yksi vara-akku. Näin saatiin reilun tunnin verran lentoaikaa.

Yksi gramma ratkaisee

Mini 4 Pro painaa tasan 249 grammaa. Tämä ei ole sattumaa. Yksikin gramma lisää, ja drone kuuluisi eri kategoriaan, jota koskevat useammat rajoitukset. Painosta riippumatta dronea ei kuitenkaan voi vain lähettää ilmaan ja kuvata. Jos ei halua joutua oikeudellisiin ongelmiin, on noudatettava tiettyjä sääntöjä.

Jokaisen kamerallista dronea lennättävän henkilön on rekisteröidyttävä drone-operaattoriksi. Tämä onnistuu droneinfo.fi -sivustolla. Rekisteröitymisen yhteydessä saatava operaattorin rekisteritunnus on merkittävä droneen, jotta siitä selviää, kenelle se kuuluu.

Vaikka Suomessa ei vaadita vastuuvakuutusta alle 20 kg painaville droneille, sitä suositellaan vahvasti. Useimpiin kotivakuutuksiin kuuluu jonkinlainen vastuuvakuutus, joka voi kattaa kevyen dronen lennättämisen, mutta ei aina. Asia kannattaa siis tarkistaa omasta vakuutusyhtiöstä ja tarvittaessa hankkia erillinen vastuuvakuutus.

Alle 250 grammaa painavaa dronea voi lennättää suorittamatta erillistä kauko-ohjaajan teoriakoetta, mutta sitä painavammille droneille se on pakollinen. Kevyimmänkään kategorian droneja ei saa lennättää ihmisjoukkojen yllä, ja rajoitukset ovat sitä tiukemmat, mitä enemmän drone painaa.

Se, että drone kuuluu höyhensarjaan, ei kuitenkaan tarkoita, että sillä voisi lentää missä tahansa. Lennätys on nimittäin kielletty monilla alueilla. Voit nähdä voimassaolevat ilmatilan ­rajoitukset kartalta sivustolla aviamaps.com.

Sopivan dronekuvauspaikan etsintä on siis hyvä aloittaa sieltä ja sulkea kielletyt alueet pois. Sallittuja alueita voi tutkia Google Mapsin sateellittikuvanäkymässä, joka antaa hyvän käsityksen siitä, onko alueella kiinnostavia dronekohteita. Maisemasta voi etsiä esimerkiksi vaihtelua ja kuvioita luovia linjoja ja värejä.

Odotettua hurjempi tuuli

Tätä haastetta varten valintani osui rannikonpätkään aivan kaupungin ulkopuolella. Siellä oli lähekkäin kivikkoista rantaa, hiekkaranta ja venesatama. Hyppäsin pyörän selkään ja saavuin pian soratielle, joka yhdisti koko rantaosuutta.

Suunnitelmani ensimmäiset kohteet olivatkin odotettua vaikeampia kuvata. Soratie oli kapea ja suhteellisen vilkas. Siksi oli vaikeaa löytää paikkaa, josta dronen voisi lähettää ilmaan.
Löysin hieman kauempaa paikan, jossa asfalttialue tarjosi täydellisen alustan lentoonlähtöä varten – vailla korkeaa heinää tai muuta, mikä voisi tarttua potkureihin. Lähetin dronen ilmaan ja näin kauko-ohjaimen näytöltä, kuinka kolme risteävää tietä piirsivät hienoja viivoja maisemaan.

Kuvaamisen aikana toiselta laidalta putkahti esiin juoksija, jonka laskevan auringon hienosti venyttämä varjo toi eloa kuva-aiheeseen.

Ennen dronen kutsumista takaisin maahan, käänsin kameraa vähän ylöspäin ja kuvasin toiseen suuntaan, jossa pyöräilijä polki rantatietä pitkin. Kun valo­kuvassa on ihminen, on huomioitava GDPR-asetus. Jos henkilön voi tunnistaa kuvasta, sen julkaisuun tarvitaan hänen lupansa – mutta näin ei ollut juoksijan eikä pyöräilijän laita.

Jatkoin matkaa ja pysähdyin rantaa halkovan joen kohdalla. Drone lähti jälleen ilmaan, ja noin 50 metrin korkeudesta sai hienot näkymät rantaan, jossa pieni venesatama kurkotti mereen. Se ja muut hienot yksityiskohdat rannassa muodosti hienon kuva-aiheen.

Suuntaamalla kameran vettä päin saa usein rauhallisempia kuvia kuin maata päin, koska maa voi olla hyvin kirjavaa.

Avoimella paikalla tuuli oli odotettua voimakkaampi – noin 10 m/s. Se riitti tuottamaan pienelle dronelle vaikeuksia lentää vakaasti. Yli 11 m/s nopeuksilla kannattaa välttää lennättämistä, koska tuuli voi napata dronen pois hallinnasta.

Inhimillinen elementti, kuten juoksija tai pyöräilijä voi tehdä staattisesta maisemasta kiinnostavamman.

Suosin tuulen takia lyhyttä suljinaikaa. Näin oli pienempi riski, että kuvista tulisi sumeita, jos tuulenpuuska ravistelisi dronea. Asetin suljinajan 1/1000 sekuntiin. Aurinko antoi silloin hyvin valoa, joten sain pidettyä ISO-arvon 100:ssa. Aukko oli F1.7. Tavallisella kameralla niin iso aukko rajoittaisi syväterävyyttä, mutta dronen pienellä kuvakennolla vaikutus ei ole niin merkittävä. Koska kuvan lähimpiin elementteihin oli myös suuri etäisyys, terävyys oli hyvä koko kuvassa.

Ennen retkeä Google Mapsista bongattu risteys oli lisätty kuvattavien paikkojen listalle.

Tarkennus oli automaattiasetuksella, sillä se tuottaa yleensä teräviä kuvia.
Miltei suoraan dronen alla kulki joen ylittävä silta. Käänsin kameran alaspäin, ohjasin dronen kohtaan, josta sai siltaan hyvän kuvakulman, ja nappasin kuvan.

Jykevä silta loi kiinnostavan kontrastin sitä ympäröivään karuun luonnonmaisemaan.

Laittoman alueen rajoilla

Seuraavaksi vastaan tuli pieni hiekkaranta. Betoninen tukimuuri muodosti aaltoilevan rajaviivan rantahiekan ja vihreän ruohon välille, joka peitti maan muurin toisella puolella. Se toi maisemaan hauskaa liikettä. Lähetin dronen noin kymmenen metrin korkeuteen ja otin horisontaalisen panoraamakuvan dronen panoraamatoiminnolla, joka yhdisti automaattisesti kolme kuvaa yhdeksi ekstra leveäksi kuvaksi.

Hiekkaan oli piirretty kirjaimia ja sydän. Ohjasin dronen kirjoituksen ylle, käänsin kameran kohtisuoraan alaspäin ja otin kuvan. Jotta teksti näkyisi suurempana, rajasin kuvaa reilulla kädellä kuvankäsittelyssä päästyäni kotiin. Se onnistui suuremmitta ongelmitta, koska drone oli säädettu kuvaamaan suurimmalla mahdollisella resoluutiolla, joka oli 48 megapikseliä. Se tuottaa erittäin yksityiskohtaisia kuvia, joita voi rajata noin kolmasosaan koostaan ilman, että laatu heikkenee huomattavasti tavalliselta tietokoneen näytöltä katsottuna.

Panoraamatoiminnolla kuvaan saatiin enemmän leveyttä kuin dronen laajakulmaobjektiivilla voi saada tavalliseen kuvaan.

Suurella resoluutiolla kuvaaminen aiheuttaa jonkin verran viivettä joka kuvan ottamisen välillä. Se voi myös vaatia suhteellisen suuren muistikortin, varsinkin jos haluaa kuvata sekä raw- että jpg-muodossa, kuten minä. Asetin droneen 128 Gt:n microSD-kortin, jonka kirjoitusnopeus on 300 Mt/s.

Kirjoitus hiekassa voi viedä hiekka-aihetta uusiin suuntiin. Tässä joku oli jo tehnyt työn puolestani.

Lennon aikana drone varoitti jatkuvasti siitä, että olin lähellä aluetta, jolla on ilmatilan rajoituksia. Siinä on sisäänrakennettu kartta, jossa on tietoa paikallisista rajoituksista. Sen varoituksiin ei kuitenkaan voi aina luottaa, sillä tiedot eivät tule suoraan viranomaisilta. Siksi kannattaa aina tarkistaa tiedot aviamaps.com-sivustolta. Tarkistin sen aina lentoonlähdön yhteydessä varmistaakseni, että olin laillisella alueella.

Drone ei kuitenkaan ollut tässä tapauksessa väärässä. Olin aivan laittoman alueen reunalla, sillä lähellä oli suojeltu lintualue, joka rajautui rantaviivaan. Niin kauan kuin en lentäisi veden ylle, rajoituksia ei ollut. Jos olisin ylittänyt rantaviivan, olisin rikkonut rajoituksia. Niinpä pidin huolen siitä, etten tehnyt niin koko retken aikana.

Kuvataan viimeiseen virtaan

Tässä kohtaa aikaa oli kulunut kolme varttia, ja vara-akun virrasta oli alle puolet jäljellä. Oli viimeisen pysähdyksen aika.
Aivan rannassa kiinni oli venelaituri. Lähetin dronen sinne ja otin siitä kuvan. Kohdetta halkova asfalttitie muodosti keskilinjan, jonka toiselle puolelle jäivät purjeveneet ja vesi ja toiselle puolelle ruohoa ja soraa.

Akkukesto riitti juuri ja juuri vielä yhteen otokseen. Käänsin kameran suoraan alaspäin ja käytin tien varrella olevan vaihtelevan maaston linjoja luomaan tiukan geometrisen aiheen, jossa erilaiset tekstuurit jakoivat kuvan teräväreunaisiin osiin ja antoivat sille selkeän graafisen ilmeen.

Sitten dronen akku oli niin tyhjä, että se aloitti automaattisen paluulennon sinne, mistä se oli lähtenyt. Dronen erittäin tarkka GPS rekisteröi sijainnin aina ennen lentoon lähtöä. Sen voi siis käskeä palaamaan lähtöpaikkaan milloin tahansa. Ongelmien ilmetessä tai akun tyhjetessä se palaa automaattisesti sinne, mistä lähti.

Kun kamera suunnattiin alaspäin 90 asteen kulmassa, tie, reunakiveys, vesi ja hiekka rajasivat toisiaan. Suorat linjat ja erilaiset tekstuurit muodostivat kuvan kantavan teeman.

Tämä antaa paljon turvaa.
Ajoitus oli hyvä. Ehdin käydä läpi suunnitellut kohteet ja olin varma, että olin saanut hyviä kuvia. Kahdella akulla saa kuvattua paljon, jos on valmistautunut hyvin ja tietää ennen lähtöä, mitä haluaa kuvata. Lentoonlähtö ja laskeutuminen kuluttavat eniten virtaa, joten jos voi lähettää dronen ilmaan vain ollessaan lähes varma siitä, että saa hyviä kuvia, tuntikin riittää.

Koska kesäsesonki oli jo päättynyt, sain rauhallisia otoksia ­rannoilta ja venesatamista, jotka lämpimillä säillä vilisevät ihmisiä.

Laajenna näkymiä panoramaamalla

Aurinko oli selkäni takana, kun kuvasin meren suuntaan, mutta ottamalla 360-asteen kuvaa sain auringonkin mukaan otokseen.

Monissa droneissa on panoraamatoiminto, joka yhdistää useita otoksia yhdeksi hyvin korkeaksi tai leveäksi kuvaksi. Jotkin voivat jopa tallentaa kaikki 360 astetta. Koko maisemakuvan katseleminen vaatii erityisen sovelluksen, kuten Google Photosin, mutta hienoja tuloksia voi saada myös leikkaamalla otoksia kuvankäsittelyohjelmassa.

Tee näin dronella

Avaa dronen kuvaustilavalikko, paina panoraamakuvaketta ja valitse maapallo .
Paina Start , ja drone alkaa ottaa kuvia koko 360 asteen matkalta. Siinä voi mennä pari minuuttia.

Tee näin kuvankäsittelyssä

Rajaa kuva mahdollisuuksien mukaan niin, että siinä on symmetriaa ja keskellä mielellään jokin vahva elementti.

Aurinko oli selkäni takana, kun ­kuvasin meren suuntaan, mutta ­ottamalla 360-asteen kuvaa sain auringonkin mukaan otokseen.