Kaikki irti omista objektiiveista

Hyväkin objektiivi voi kärsiä erilaisista kuvausvirheistä, kuten vääristymästä, kromaattisesta poikkeamasta tai vinjetoinnista. Samojen virheiden korjailu kerta toisensa jälkeen on turhauttavaa työtä. Tämän jutun ohjeiden avulla objektiivis tuottaa parempia kuvia kuin koskaan ennen.

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Vaikka objektiivi maksaa yli tuhat euroa, kallis hinta ei ole tae sen optisesta virheettömyydestä. Ammattikäyttöön tarkoitetut objektiivit ovat tosin paitsi kalliimpia myös parempia kuin harrastajien objektiivit, mutta lähes kaikissa esiintyy jonkin verran vinjetointia. Se näkyy etenkin silloin, kun kuvataan täydellä aukolla.

Kova hinta ei myöskään poista kromaattista poikkeamaa, joka ilmenee kirkkaan ja tumman rajakohdissa näkyvinä värillisinä varjostumina. Tämä kuvausvirhe näkyy selvästi etenkin kuvattaessa valovoimaisella objektiivilla vastavaloon. Kolmas yleinen optinen virhe on vääristymä. Jopa kiinteäpolttovälisillä objektiiveilla esiintyy jonkin verran tyyny- tai tynnyrivääristymää.

Pullistava tynnyrivääristymä saattaa olla erityisen kiusallinen muotokuvissa. Nämä optiset virheet on tietysti saatava kuvasta pois. Viime aikoihin saakka on kuvat pitänyt ladata yksi kerrallaan Photoshopiin tai Elementsiin ja korjata virheet sitten käsityönä joka kuvasta erikseen. Etenkin vääristymän korjaaminen pelkästään silmämääräisesti on tuuripeliä.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Saat jännittävää sisältöä suoraan sähköpostiisi!