Käsisalama kohentaa kuvia sekä hämärässä että päivänpaisteessa, ja uusi kamerateknologia antaa entistä enemmän vaihtoehtoja. Tässä näytämme eri tapoja käyttää salamaa yksinkertaisesta edistyneempään.
Käsisalama antaa paljon muutakin kuin vain lisävaloa. Sillä saa vähemmän kohinaa, luonnollisemman ilmeen ja lisää yksityiskohtia. Toisin kuin luulisi, salama ei ole pelkästään hämärää varten, vaan sillä voi myös parantaa kuvanlaatua ja luoda tehosteita.
Uudet kameratoiminnot antavat myön entistä parempia mahdollisuuksia. Salamaa voi tyypillisesti käyttää vain 1/250 sekunnin tai pidemmillä suljinajoilla, ellei salama tue High Speed Sync -toimintoa, mutta silloin salamavalo ei ole yhtä kirkas. Nyt on kuitenkin saatavilla ensimmäinen kamera globaalilla sulkimella, jonka kanssa voi käyttää salamaa kaikilla suljinajoilla ilman High Speed Sync -toimintoa, joten salamavalo voi olla voimakkaampi. Tästä on etua, jos muotokuvia otetaan päivänvalossa ja halutaan valaista kohde ja saada silti tumma tausta. Toistaiseksi vain Sony A9 III:ssa on globaali suljin, mutta odotamme sen ilmestyvän edullisempiin kameroihin tulevina vuosina. On myös kompaktikameroita, joissa on niin sanottu keskussuljin, jonka kanssa voi käyttää salamaa esimerkiksi 1/4000 sekunnin nopeudella.
TILAA UUTISKIRJE
Me annamme ajattelemisen aihetta joka päivä – suoraan sähköpostiisi.
Ohjeluku voi johtaa harhaan
Salaman teho ilmoitetaan niin sanottuna ohjelukuna, englanniksi Guide Number tai GN. Se saadaan kertomalla etäisyys kohteeseen aukkoarvolla, joka antaa oikean valotuksen täydellä purkauksella. Valitettavasti valmistajat eivät aina mittaa ohjelukua samalla polttovälillä, ISO-arvolla ja etäisyydellä, joten kahdella yhtä tehokkaalla salamalla voi olla eri ohjeluku. Tämän vuoksi ohjeluku ei ole juuri hyödyksi salamoiden vertailussa, ellei teknisistä tiedoista käy ilmi, että luku on mitattu samalla tavalla. Tyypillisesti samankokoisten ja -hintaisten ulkoisten salamoiden teho on kuitenkin suunnilleen sama.
Valitse oikea tyyppi
Hyvän salamalaitteen, joka varmistaa hyvin valottuneet kuvat hämärässä, voi saada jo reilulla 100 eurolla. Valittavana on yleensä kolme eri päätyyppiä.
Näillä pääset alkuun
Ulkoinen salama tuo paljon mahdollisuuksia. Tästä voit nähdä, miten tärkeimmät asetukset yleensä säädetään. Joissain merkeissä toiminnot voidaan asettaa myös kameran valikossa.
1. Tila
Mode-painikkeella voi valita, käytetäänkö salamaa automaatilla, jolloin kamera valitsee tehon, vai käsin, jolloin kuvaaja asettaa salamavalon kirkkauden. 1/1 tarkoittaa täyttä tehoa, 1/2 puolta tehoa ja niin edelleen. Tehon voi tyypillisesti säätää niinkin pieneksi kuin 1/128.
2. Zoom
Hieman isommissa salamalaitteissa on zoomauspää, joka sovittaa valokeilan kameran polttoväliin. Zoomaus voidaan asettaa mukautumaan automaattisesti polttoväliin tai sen voi säätää käsin esimerkiksi keskittämään salamavalo kuvan keskiosaan.
3. Testivalo
Joissakin salamalaitteissa on testivalo, joka loistaa heikkoa, tasaista valoa, jotta voit nähdä, miten varjot lankeavat ennen kuvan ottamista.
4. Salaman korjaus
Kun käytät salamaa automaattiasetuksilla, voit nostaa tai laskea salaman tehoa salaman korjauksen avulla. Se ei muuta kameran valotusta, ainoastaan salamapurkausta, jota voit säätää valitsemalla positiivisia tai negatiivisia arvoja.
5. Ohjaus
Voit tarkistaa asetukset nopeasti salamalaitteen näytöltä. Tee valinnat nuolipainikkeilla tai valintapyörällä ja vahvista ne OK-painikkeella.
Helppoa ttl:llä
Kun kuvaat tavallisia kohteita etkä halua erityistehosteita, kannattaa käyttää salaman automaattitoimintoa, jota kutsutaan TTL:ksi. Se tulee sanoista Through The Lens. Silloin salama laukeaa lyhyesti juuri ennen kuvan ottamista, ja kamera mittaa valon ja valitsee parhaat asetukset. Katso oikealta, miten salama ja kamera asetetaan automaattitilaan.
Näillä kehität taitoja
Erityistoimintojen ja -keinojen avulla ulkoisella salamalla voi saada aikaan luovia vaikutuksia. Tässä ovat tärkeimmät vaihtoehdot.
1. Valon heijastaminen
Kääntämällä salamapään ylös kohti valkoista kattoa voi levittää salamavaloa niin, että se valaisee koko huoneen. Tämä antaa jonkin verran luonnollisemman ja pehmeämmän valon. Kun valoa hajotetaan tällä tavalla, kuvasta ei usein edes huomaa, että salamaa on käytetty.
2. High speed sync
Useimmissa kameroissa ei tyypillisesti voi käyttää 1/250 sekuntia lyhyempiä suljinaikoja, koska koko kuvakennoa ei lueta kerralla. Sen sijasta voi käyttää High Speed Sync -toimintoa, jos salamassa on se. Tällöin salama päästää useita pieniä välähdyksiä valotuksen aikana niin, että koko kenno saa valoa. Voisi luulla, että tämä on tarkoitettu nopeasti liikkuviin kohteisiin, mutta se on enemmänkin ulkoilmamuotokuvia varten, joissa halutaan tuoda valoa varjoihin. Jos haluaa vielä sumentaa taustan suurella aukolla, myös suljinajan on oltava nopea.
3. Hajotinlevy
Monissa salamalaitteissa on valkoinen, ulosvedettävä levy, jota käytetään suuntaamaan osa valosta eteenpäin, kun heijastat salamavalon kohti kattoa. Se voi tuoda lisää eloa kasvoihin.
4. Synkronointi toisen verhon kanssa
Tätä toimintoa käytetään, kun yhdistetään pitkä suljinaika ja liikkeen kuvaaminen. Jos salama synkronoidaan kameran toisen suljinverhon kanssa, joka on yleensä nimellä 2nd tai REAR, salama laukeaa valotuksen loppupuolella. Tällöin kohde pysäytetään valotuksen lopuksi. Tämän seurauksena liikkuvan auton ajovalot venyvät auton taakse. Normaalisti salama synkronoidaan ensimmäisen verhon kanssa, jolloin liike jäädytetään valotuksen alussa, jolloin näyttää siltä, että auto peruuttaa.
Edistyneet tekniikat
Vähän suuremmissa salamalaitteissa on vielä enemmän asetusvaihtoehtoja, joilla voi tehdä todella luovia tehosteita.
Kuvaa etäämpää
Radio-ohjauksen avulla voit sijoittaa salaman tai useampia kauemmas kamerasta ja työskennellä näin luovemmin valon kanssa. Voit säätää kunkin salamavalon välähdyksen voimakkuuden erikseen.
Vangitse liike
Joissakin salamalaitteissa on myös stroboasetus, jolla salamavalo välähtää useita kertoja pitkän valotuksen aikana. Näin liikkeestä voi vangita useita vaiheita.