Varmuuskopioita lomalta

Kesälomakuvat eivät saa hukkua matkan aikana. Nyt annamme hyviä vinkkejä varmuuskopiointiin. Valitsimme myös kolme kätevää tuotetta, jotka turvaavat kuvat myös matkalla.

torstai 27. kesäkuuta 2013

Jos kamerassa on lomalla vain yksi suuri muistikortti kaikkein kuvien säilyttämiseen, on olemassa riski että kuvat häviävät, jos kortti vikaantuu tai kamera varastetaan. Sen vuoksi varmuuskopiointi on tärkeää myös lomamatkan aikana.

Yksi mahdollisuus on pitää mukana kannettavaa tietokonetta, jolle uudet kuvat kopioidaan saman tien. Silloin kuvia voidaan tarvittaessa myös käsitellä saman tien, lajitella niitä ja poistaa epäonnistuneita kuvia sekä varustaa niitä esimerkiksi hakusanoilla, kun tilanteet vielä ovat tuoreessa muistissa. Tietokone on kuitenkin painava ja vie tilaa, eivätkä sille tehdyt varmuuskopiot ole täysin varmoja, konehan voidaan varastaa tai sen kiintolevy voi vaurioitua pudotettaessa. Siksi tulisi tehdä vielä yksi varmuuskopio lisää, varsinkin jos kuvat poistetaan muistikortilta joka päivä uusien tieltä.

Kokosimme tähän kolme ratkaisua, joilla voit varmuuskopioida lomakuvasi. Valinta riippuu siitä, mitä olet valmis kantamaan mukanasi, mitä varusteita sinulla on ennestään, sekä siitä, millaiset ovat matkakohteesi olot.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Saat jännittävää sisältöä suoraan sähköpostiisi!