5 vinkkiä terävyyden saavuttamiseksi

Kuvaterävyyden eteen riittää useimmissa tapauksissa vain muutama nyrkkisääntö. Tässä tulee viisi tärkeintä vinkkiä.

torstai 12. marraskuuta 2015

Suljinajan ja polttovälin suhde Mitä pitemmällä polttovälillä kuvataan, sitä lyhempi pitää valotusajan olla, jottei kuva tärähtäisi. Pääsääntö on, että suljinajan tulee olla vähintään yhtä lyhyt kuin polttovälin käänteisluku, esimerkiksi 1/400 sekunti 400 mm:n optiikalla kuvattaessa.

Käytä kuvanvakainta Käsivaralta kuvattaessa on syytä napsauttaa kuvanvakain päälle objektiivista tai kamerasta. Silloin voidaan käyttää jopa neljä valotusaskelta pitempiä suljinaikoja kuin ilman vakainta.

Käytä jalustaa Vaikka olisitkin vakaakätinen kuvaaja, kannattaa käyttää jalustaa maisemakuvauksessa, sekä päivällä että illalla. Samalla on helpompaa keskittyä sommittelemaan kaikessa rauhassa.

Kaukolaukaisin on hyvä apu Jos kamera on jalustalla, kannattaa käyttää kaukolaukaisinta tai kameran itselaukaisinta. Näin estetään tärinä, jota syntyy käsivaralta kuvattaessa.

Lukitse peili Kun kuvaat peilijärjestelmäkameralla jalustalta, aktivoi peilin lukitus. Näin vältyt peilin liikkeen aiheuttamalta tärinältä valotuksen aikana.

Peilin lukituksesta kertovassa jutussamme kerrotaan, miten ja milloin toiminto on parhaimmillaan. Samalla kerromme kamera-asetuksista ja aiheeseen sopivista kuvauskohteista.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Saat jännittävää sisältöä suoraan sähköpostiisi!