Google on kehittänyt työkalun, jolla voi rakentaa hyvälaatuisia versioita alhaisen resoluution kuvista.

Googlen uudella tekniikalla voi palauttaa suttuisen kuvan yksityiskohdat.

© Google Brains

Google korjaa epätarkat kuvat

Google on kehittänyt tekniikan, jolla voi suurentaa ja palauttaa epätarkan kuvan yksityiskohdat.

torstai 16. helmikuuta 2017

”Zoomaa ja suurenna” riittää komennoksi tv:n poliisisarjoissa, joissa kohde tuodaan tarkkana lähelle valvontakameran kuvasta.

Kohta tällainen huipputarkennus ei kuitenkaan ole enää elokuvatrikki.

Kolme Google Brain -tekoälyosaston tutkijaa ovat kehittäneet tekniikan nimeltä pixel recursive super resolution model, jonka avulla on mahdollista palauttaa pikselöityneen kuvan yksityiskohdat.

Googlen kehittämän tekniikan avulla voidaan suurentaa ja palauttaa epätarkan kuvan yksityiskohdat.

Googlen kehittämä tekniikka korjaa epätarkat kuvat.

© Google Brain

Auttaa myös poliisia

Yllä olevan kuvan vasemmassa sarakkeessa on pikselöitynyt kuva, kooltaan 8 x 8 pikseliä. Keskimmäisessä sarakkeessa kuvat on generoitu ja palautettu Googlen työkalulla kokoon 32 x 32 pikseliä. Alkuperäiset ovat oikeassa sarakkeessa.

Työkalu analysoi ensin pikselöityneen kuvan ja vertaa sitä joukkoon suuren tarkkuuden kuvia, jotka on skaalattu pienemmiksi. Tämän jälkeen yksityiskohtia palautetaan tutkijoiden kehittämällä algoritmilla, joka päättelee, miltä alkuperäinen kuva on näyttänyt.

Uudesta kuvantunnistustekniikasta arvellaan olevan apua esimerkiksi poliisityössä, silloin kun kohteen tunnistamiseksi on saatavana vain epätarkkaa kuvamateriaalia.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Saat jännittävää sisältöä suoraan sähköpostiisi!