Pikkutekijät poliisin tähtäimessä: Lars Kristensenin haastattelu

Talvella hyönteisiä ei juurikaan ole kuvattavaksi, ja silloin Lars suunnittelee tulevaa kautta. Ensimmäisenä hän laati listan kymmenestä tärkeimmästä lajista, jotka häneltä puuttuvat, ja selvittää sitten, milloin niitä esiintyy luonnossa. Joitakin perhoslajeja voi nähdä vain 2–3 viikon ajan, joten ajoitus on tärkeää.

”Kerran ajoin 360 kilometriä kuvaamaan erittäin harvinaista ja uhanalaista muurahaissinisiipeä, mutta tullessani paikalle huomasin, että olin viikon myöhässä. Sitten piti vain odottaa taas vuosi”, Lars nauraa. Sittemmin hän on saanut perhosen kokoelmiinsa.

Suunnitellessaan Lars tarkastelee usein satelliittikuvia, ja hyönteisten elintapoja ja elinympäristöjä koskevan tietämyksensä avulla hän suunnittelee reitin ja pysäköintimahdollisuudet. Hän seuraa myös muita makrokuvaajia Instagramissa, ja heiltä saa usein hyvä vinkkejä harvinaisista lajeista.

Kun kausi alkaa taas kesällä, Lars voi helposti viettää 25–30 tuntia viikossa kuvaamassa.

”Pyrin järjestämään vapaaksi etenkin ne viikonloput ja ajankohdat, jolloin kausi on parhaimmillaan. Yleensä se tarkoittaa kesäkuun paria viimeistä viikkoa ja heinäkuun ensimmäisiä päiviä”, hän selittää.

Onneksi hänen varhaiset aamukävelynsä lähiympäristössä tuottavat usein tulosta. Yksi hänen suosikeistaan on kuva sinisiivestä, joka on samassa kukassa sudenkorennon kanssa, mikä on melko erikoista, koska sudenkorento on petoeläin.

”Aivan kuin seepra nukkumassa leijonan edessä. Ne olivat täysin liikkumatta sen puolen tunnin ajan, jonka olin paikalla, joten minulla oli runsaasti aikaa sommitella ja virittää kamera. Käytin jalustaa kuvatakseni hitaalla suljinajalla ja salamalla. Ja sitten aurinko nousi ja valaisi kauniisti pensaiden ja puiden välistä. Sitä kesti 3–4 minuuttia”, Lars kertoo innostuneena.

Larsille ei riitä pelkkä kuvaaminen. Estetiikka on tärkeää. Kuvien pitää näyttää hänen kuviltaan. Niiden pitäisi olla niin kauniita, että ihmiset haluavat ripustaa ne julisteiksi kotinsa seinälle.

”Kuvittelen etukäteen, millaisia kuvia haluaisin saada, sillä kuvien pitäisi olla mahdollisimman kauniita ja mielenkiintoisia. Rajaan kuvattavan suurella aukolla ja varmistan, että taustasta tulee pehmeä ja kaunis.”

Saadakseen parhaat kuvat Larsin on ymmärrettävä hyönteisten käyttäytymistä, kuten sitä, kuinka arkoja ne ovat ja mihin suuntaan ne yleensä liikkuvat. Jos kameran asetukset eivät ole oikeat, kohde katoaa nopeasti. Jotkin hyönteiset ovat erityisen vaikeita, koska ne ovat niin nopeita ja niiden lähelle on vaikea päästä. Tällaisia ovat esimerkiksi tietyt kovakuoriaiset ja pienet hämähäkit.

”Kultakiitäjäisiä on järjettömän vaikea kuvata. Ne liikkuvat maassa korkeassa ruohossa, ja ne ovat salamannopeita. Ne pitäisi saada pois ruohosta, joten huijaan hieman ja nostan ne tikulla, lasken alas ja kuvaan nopeasti. 99 kertaa sadasta ne häipyvät heti, mutta joskus ne jäävät muutamaksi sekunniksi toipumaan, jolloin saan kuvan”, Lars nauraa.

Lars ei käytä syöttejä, eikä hän voisi kuvitella panevansa hyönteisiä jääkaappiin hidastaakseen niitä tai tappavansa niitä saadakseen ne pysymään paikoillaan. Hän kuvaa mieluummin käsivaralta hetkessä ja käyttää hyvin harvoin tarkennuksen pinoamista saadakseen koko kohteen teräväksi.

”Se ei vain sovi minulle. Olen kokeillut sitä ja ymmärrän sen kiehtovuuden, mutta pidän enemmän välittömyydestä. Sitä paitsi teen tätä ennen kaikkea rakkaudesta luontoon. En halua satuttaa eläimiä”, Lars pohtii.

Lars kuvaa kaiken raakakuvana, ja kotiin palatessaan hänellä voi hyvin olla 500–600 kuvaa samasta hyönteisestä. Hänellä on yleensä mukana 7-8 kappaletta 128 gigatavun muistikortteja. Hän vie kuvat Lightroomiin ja käsittelee jokaisen kuvan erikseen, sillä niissä valo voi olla hyvin erilainen.

”Minulle on yleensä hyvin selvää, mitä aion säätää. Usein maskaan hyönteisen, koska se pitää säätää eri tavalla kuin tausta. Sitten ryhdyn hommiin ja käytän erityisesti Highlights-, Shadows-, Texture-, Clarity-, Denoise- ja Sharpening-säätöjä.”

Jotta kuvista tulisi yhdenmukaisia, hän huolehtii siitä, etteivät värit ylikorostu, ja rajaa ja kääntää kohdetta, kunnes se on täydellinen. Kuvatessa ei nimittäin aina ehdi optimoida sommittelua.

Yhtenäisyys näkyy myös hänen valokuvakirjassaan, jossa valtaosa kuvista on samansävyisiä ja rajattu pystykuviksi. Sama ­pätee­ myös julisteisiin, joita Lars myy verkkosivustossaan. Kirja on innoittanut häntä tekemään niitä lisää, ja jatko-osa on jo suunnitteilla. Larsilla on jo mielessään kolme tärkeintä hyönteistä, jotka hän ainakin haluaa kuvata.

”Yksi suurista haaveistani on saada kuva tamminkaisesta. Se on suuri kovakuoriainen, joita päästettiin luontoon Kööpenhaminan pohjoispuolella viime kesänä, ja sitä voi nyt nähdä Tanskassa ensimmäistä kertaa vuosiin. Minulla on jo sen serkku, pikkutammihärkä, mutta tamminkainen on aivan uskomaton. Ja sitten on vielä niin sanottu sarvijaakko. Olen viettänyt kokonaisia päiviä sekä Pohjois- että Länsi-Jyllannissa, mutta en ole vielä saanut sitä. Ja sitten minun on mentävä kuvaamaan tummakultasiipeä Falsteriin, joka on ainoa paikka, missä sitä esiintyy”, Lars sanoo leveästi hymyillen.