Yleensä äärimmäisestä perspektiivistä voi tulla kuvaan virhe, jos esimerkiksi yksi kauempana oleva henkilö näyttää huomattavasti pienemmältä kuin lähempänä ryhmäkuvassa oleva, mutta sitä voi käyttää tehosteena hauskoissa ja luovissa aiheissa.
Kyse on siitä, että olet juuri oikealla etäisyydellä kohteestasi. Jos olet käynyt katsomassa Pisan kaltevaa tornia, olet varmasti nähnyt tunnetun esimerkin perspektiivin hyödyntämisestä.
Monet turistit näyttävät nimittäin siltä, että he joko tukevat tornia ja estävät sitä kaatumasta tai sitten nojaavat tornia vasten.
Ilmiötä kutsutaan pakotetuksi perspektiiviksi, ja sitä käytetään kahdella eri tavalla erilaisten ja hauskojen kuvien ottamiseen.
1. Pakota perspektiivi sopivaksi
Ensimmäinen menetelmä edellyttää vain sitä, että kaltevan tornin tavoin taustalla on hauska elementti, jonka kanssa etualalla oleva mallisi näyttää olevan tekemisissä.
Voit käyttää myös muita ihmisiä rakennuksen sijaan, kuten tämän artikkelin yläreunassa olevasta kuvasta näkyy. Ryhmän ihmiset näyttävät pikkuruisilta, koska he ovat niin kaukana etualalla olevan miehen takana.
Voit rajata kuvauskohteen nopeasti ja nokkelasti niin, että siitä tulee mielenkiintoinen.
Käytä mielellään laajakulmaobjektiivia, sillä se suurentaa lähellä olevaa kohdetta korostetusti ja pienentää kauempana kuvan keskellä olevia kohteita.
Suhteellisen pieni F11-aukko tai sitä pienempi on suositeltava, sillä se varmistaa, että taustalla olevat kohteet ovat mahdollisimman teräviä.
Jos kaipaat inspiraatiota, voit katsoa alta, miten tekniikkaa on käytetty aiemmin suosituissa elokuvissa.
2. Tuttuja elementtejä pienoismallikuvassa
Toisena menetelmänä voit käyttää pieniä figuureja tai pienoismalleja tehosteen luomiseen tien päällä.
Sekä leluautot että legohahmot ovat käteviä, sillä niillä saa luotua hauskoja kuvia ja ne on helppo ottaa mukaan kameralaukkuun.
Voit ottaa useita kuvia kohteestasi eri kuvakulmista ja huolehtia siitä, että mallisi liikkuu matkan varrella, sillä se antaa sinulle valinnanvaraa palatessasi kotiin kuvausmatkalta.
Vasta 14-vuotias Anthony Schmidt Yhdysvaltain Seattlesta kuuluu taitavimpiin pakotetun perspektiivin käyttäjiin.
Alla näet, miten hän rakentaa kuviaan pienoismallien avulla, jotta pienoismalliautot maisemineen näyttävät olevan 1950-luvun Yhdysvalloista.
Jaa parhaat kuvasi kanssamme
Toivomme, että otat haasteen vastaan ja nappaat hauskoja kesäkuvia pakotetun perspektiivin avulla.
Jaa kuvasi kanssamme ja osallistu kuukausittaiseen kuvakilpailuumme, niin voit päästä mukaan lehden sivuille.