Sony kuuluu suurten teknologiajättien kärkikastiin.
Yritys on suurempi kuin Nikon ja Fujifilm, kun verrataan yritysten liikevaihtoa ja henkilöstöä. Sony ei kuitenkaan ole aivan yhtä suuri kuin Canon.
Sonylla on maailmanlaajuisesti noin 115 000 työntekijää, ja sen vuosiliikevaihto on noin 80 miljoonaa dollaria.
Yritys on yksinkertaisesti valtava ja Sony näyttää tulevaisuudessa vain kasvavan, sillä yrityksen kamerat ovat valokuvaajien suosiossa.
Täältä voit lukea Sonyn historiasta, tuotteista ja kameramallistoista.
Sonyn tarina lyhyesti
Radiot, televisiot, Playstationit ja älypuhelimet ovat vain muutama esimerkki Japanissa vuonna 1946 perustetun Sonyn menestystuotteista.
Kamerat ja niiden varusteet muodostavat vain pienen osan yrityksen vuosien mittaan markkinoille tuomasta vaikuttavasta teknologiavalikoimasta.
Moni valokuvaaja on kuitenkin viime vuosina kiinnostunut Sonyn kameroista, minkä ansiosta yritys on haukannut suuren palasen muun muassa Nikonin ja Canonin markkinoista.
Sonyn ensimmäinen kamera esiteltiin vasta vuonna 1981, eli paljon kilpailijayrityksiä myöhemmin.
Mavica-malli pystyi tallentamaan kuvat suoraan levykkeelle, mikä oli silloin aivan uutta.
> Lue myös: Tämän hetken parhaat kamerat
Sonyn kasvu näyttää vain jatkuvan
Kun otetaan huomioon, että Sony lanseerasi ensimmäisen kameransa lähes 40 vuotta suurimpien kilpailijoidensa jälkeen, on vaikuttavaa, että se on nyt maailmanlaajuisessa kameramyynnissä kakkossijalla.
Vuonna 2020 Sony myi toiseksi eniten kameroita. Tarkkaan ottaen se myi 20,2 prosenttia kaikista viime vuoden aikana myydyistä kameroista. Vain Canon ylsi sen edelle.
Canon pitää vankasti ykkössijaa hallussaan 45,4 prosentin osuudellaan.
Valokuvaajien suosikkimerkit olivat pitkään Canon ja Nikon, mutta samalla kun Nikonin osuus on pudonnut, Sonyn osuus on viime vuosina kasvanut merkittävästi .
> Lue myös: Ensimmäistä kertaa: Testasimme uuden Sony A1:n
Katsaus Sonyn kameroihin
Sony tekee kaikenlaista teknologiaa, mutta kameroissa yritys tunnetaan parhaiten mallistoista: A, RX ja ZV.
A-sarja
Sonyn A-malliston kameroissa on vaihdettavat objektiivit, ja sen ensimmäinen kamera esiteltiin vuonna 2007.
Malliston ensimmäinen kamera oli A900. Kamera oli innovatiivinen, ja siinä oli uusi esikatselutoiminto.
Esikatselutoiminnon avulla valokuvaaja saa neuvoja ja vinkkejä esimerkiksi valotuksen optimointiin kameran histogrammin avulla.
Se oli täysin uutta vuonna 2007, ja se teki kamerasta todella suositun.
Myöhemmin markkinoille tuli esim. A6000:n ja A 7III:n kaltaisia kameroita. Ne kuuluivat vuonna 2020 kaikki merkit huomioidenkin myydyimpien kameroiden joukkoon.
Uusin A-malli on A1. Se on upouusi lippulaivamalli, jolla voidaan kuvata niin lintuja, urheilua kuin toimintaakin erittäin tarkasti.
Voit lukea arviomme Sony A1:stä täältä.
RX- ja ZV-mallistot
Tämä sarja koostuu lähinnä taskukameroista. Yleisesti ottaen se on kuitenkin kirjavahko valikoima kameroita, jotka on otettu käyttöön tämän nimisinä.
Valikoima on kyllä kirjava, mutta siitä huolimatta kamerat ovat saaneet paljon kehuja valokuvaajilta ja arvioissamme.
Se koskee esimerkiksi pientä ja tyylikästä ZV-1-kameraa joka sopii erityisesti videokuvaukseen.