Makrot (engl. actions) ovat etukäteen tehtyjen kuvankäsittelysäätöjen sarjoja, jonka voidaan sijoittaa valokuviin yhdellä napsautuksella.
Jos et ole käyttänyt niitä aiemmin, voi olla vaikeaa ymmärtää niiden tarkoituksenmukaisuutta. Mutta kun asiaan tutustuu, huomaa, että ne tekevät kuvankäsittelystä helppoa ja kiinnostavaa.
Kuvankäsittely nopeutuu
Makrot kuuluvat Photoshopin tehokkaimpiin ominaisuuksiin. Niiden avulla voidaan automatisoida melkein mitkä tahansa kuvankäsittelytoiminnot ja siten ohittaa monet tylsät työvaiheet.
Makrojen avulla voidaan mm. muuntaa kuva mustavalkoiseksi, lisätä vinjetointi, terävöittää sitä tai lisätä vesileima. Tässä muutamia esimerkkejä, ja lisäksi makroilla voi suorittaa hienostuneempiakin tehtäviä.
Esimerkiksi ihon tasoittamisessa käytettävässä frequency separation -tekniikassa on vähintään kuusi vaihetta, mutta kun siitä luodaan makro, voidaan kaikki vaiheet hurauttaa läpi yhdellä napsautuksella.
Tämä ei välttämättä vielä tarkoita sitä, että kuvankäsittelyyn käytettävä kokonaisaika vähenisi. Säästynyt aika voidaan kuitenkin käyttää tarkkuutta vaativiin säätöihin, kuten pölyläiskien tai häiritsevien elementtien poistamiseen kloonaustyökalulla.
> Lue myös: Näin saat värit oikein tietokoneen näytölle

Yllä on muokkaamaton kuva ja makron avulla muokattu kuva, johon on lisätty kontrastia ja terävyyttä lisäämällä makro. Muutos ei ole raju, mutta säätöjen tekeminen alusta asti käsin olisi vienyt muutaman minuutin.
© DigikuvaYhtenäisyyttä makrojen avulla
Ajan säästämisen lisäksi toiminnot voivat myös auttaa luomaan valokuviin kerralla yhtenäisen tyylin, olipa kyse esim. kontrastista tai värien määrittelystä.
Kun käytössäsi on useita makroja, jotka tunnet hyvin, voit helposti ja nopeasti antaa esimerkiksi samassa tilanteessa otetuille kuville samanlaisen visuaalisen ilmeen.
Jos sinulla on Instagram-profiili tai oma verkkosivusto, tulee syötteestäsi makrojen ansioista tasapainoinen ja yhtenäinen, ja ajan mittaan ihmiset alkavat tunnistaa kuvasi niiden tyylistä ja ilmeestä.
Makrojen lataaminen ja laatiminen
Voit sekä tehdä omia että ladata muiden tekemiä makroja. Katso ohjeet täältä. Jos haluat kokeilla muiden makroja, voit hakea niitä Google-haulla "Free Photoshop Actions".
Kun olet ladannut makroja sisältävän zip-tiedoston, pura se kaksoisnapsauttamalla. Sen pitäisi muodostaa uusi kansio, jonka tiedostopääte on .ATN.
Voit joko raahata tiedoston suoraan Photoshop-ikkunaan tai napsauttaa Makropaneelin valikkoa ja valita Lataa makrot (engl. Load actions).
Makrojen käyttäminen
Makrojen käyttö on helppoa. Valitse taso, jolla haluat käyttää toimintoa, ja napsauta makropaneelissa olevaa makroa. Napsauta sitten kolmion muotoista toistopainiketta.
> Lue myös: Onko dpi sama kuin ppi?
Lataa 10 uutta makroa Etunurkasta
Nyt Etunurkasta löytyy 10 makroa, jotka käsittelevät kuvasi yhdellä napsautuksella. Katso myös video, joka esittelee uusien Photoshop-makrojen käyttöä.