Pitkillä teleobjektiiveilla kuvattaessa hallittavaa ja opittavaa on paljon. Yksi opetaltavista seikoista ovat painikkeet, joiden käyttö voi tuntua sekavalta ja vaikealta.
Siksi tutustumme tässä artikkelissa kahteen pitkien teleobjektiivien monista painikkeista.
Painikkeiden lukumäärä vaihtelee eri teleobjektiiveissa, ja ne voivat olla eri nimisiä eri kamerajärjestelmissä.
1. Mode-liukukytkin
Kytkimessä on tavallisesti kolme vaihtoehtoa, jotka useimmissa objektiiveissa on merkitty numeroilla yhdestä kolmeen.
Numeroihin liittyy objektiivin kuvanvakaimen asetuksia, jotka on tarkoitettu tiettyihin tilanteisiin. Usein ensimmäinen niistä on tarkoitettu rauhallisiin liikkeisiin käsivaralta kuvattaessa.
Toimintoa käytetään yleensä hämärässä esimerkiksi sinisen hetken aikana.
Liukusäätimen seuraava toiminto on panorointia varten. Kun objektiivi asetetaan tähän tilaan, sisäinen kuvanvakain vakauttaa otokset kameran liikkuessa sivusuunnassa.
Toimintoa voidaan käyttää muun muassa lyhyellä valotusajalla kuvattaviin nopeisiin kohteisiin, kuten kilpa-autoihin ja pyöräilijöihin. Tällöin vain taustasta tulee sumea liike-epäterävyyden vuoksi.
Mode-liukukytkimen viimeinen tila on tyypillisesti tarkoitettu ennakoimattomien kohteiden, kuten lentävien hyönteisten ja saalista jahtaavien petolintujen kuvaamiseen.
>Lue myös Näin kamerasi kuvanvakain toimii

Jos tiedät jo etukäteen, mitä aiot kuvata seuraavaksi, objektiivin voi säätää valmiiksi sen mukaisesti ennen laukkuun pakkaamista.
© Shutterstock2. Autofocus Limit -liukukytkin
Limit tarkoittaa, että painike rajoittaa automaattitarkennusjärjestelmän toimintaa.
Toimintoa käytettäessä objektiivi ei pääse jatkuvasti siirtämään tarkennusta esimerkiksi kuvattaessa kohdetta, joka on alle kymmenen metrin päässä kamerasta.
Painikkeessa on yleensä kolme asetusta. Niistä ensimmäinen on Full, joka tarkoittaa täyttä aluetta lähimmästä tarkennusetäisyydestä äärettömään.
Kaksi muuta asetusta ovat usein eri etäisyyksiä, joista ensimmäinen voi olla objektiivia lähellä oleva alue, esimerkiksi 2–10 metriä, kun taas toinen etäisyys kattaa kauempana olevat kohteet, esimerkiksi kymmenestä metristä äärettömään.
Kun etäisyys on valittu, automaattitarkennus toimii nopeammin, koska kameran ei tarvitse etsiä kohdetta alueelta, jota ei ole valittu.
Toiminnosta on hyötyä esimerkiksi jalkapallo-ottelussa tai kilpa-ajoissa, joissa valokuvaajan paikalta katsomossa voi helposti olla yli kymmenen metriä kentälle.

Objektiivin toimintoja voi myös yhdistää, kuten tällaista kilpa-autoa kuvattaessa. Siihen soveltuu parhaiten panorointitila ja etäisyys kymmenestä metristä äärettömään.
© Shutterstock