Kuvaajalla on lintuja objektiivinsa päällä
Lintujahdissa

Lintukuvaus on monesti vaativaa – mutta usein vaivannäkö myös palkitaan hyvillä ja ainutkertaisilla kuvilla.

Kuusi kuvauksellista lintua

Kun on tarkoitus valokuvata lintuja, tarvitaan lintujen tuntemusta, teleobjektiivi, kärsivällisyyttä ja oikeaa ajoitusta. Lue, miten pääset lähelle siivekkäitä ystäviä ja saat niistä hyviä kuvia.

maanantai 12. helmikuuta 2018 teksti L. Hagemann

Usein ei tarvitse lähteä omaa pihaa pidemmälle, jotta voi suunnata kameran lentäviin ystäviimme, ja pienellä suunnittelulla voi päästä aivan lähelle niitä ja varmistaa, että sommitelma, tausta ja itse pääkohde muodostavat hienon kuvan.

Jotta voit aloittaa lintukuvauksen, tarvitset kameran ohella teleobjektiivin ja kiikarin sekä hieman lajituntemusta ja kärsivällisyyttä.

Tässä 6 lintua, joita voi kuvata Suomessa – sekä tietysti pari lintukuvausvinkkiä.

1. Sinitiainen
2. Tikka
3. Hiirihaukka
4. Kyhmyjoutsen
5. Pöllö
6. Merimetso

Sinitiainen
Pihalintu

Sinitiainen on tuttu pihalintu ja värikkyytensä ansiosta upea kuvattava.

1. Sinitiainen

Pieni lintu, jossa on keltaista, vihreää ja sinistä. Silmän kohdalla on tumma raita. Uros on värikkäämpi. Syö muun muassa hyönteisiä, jyviä ja siemeniä. 

Esiintyy kaikkialla maassa, runsaimmin Keski-Suomesta etelään päin. Talvehtii. Talvella yleinen näky ruokintapaikoilla.

KUVAUSVINKKI

Valitse käsisäädöt (M), siirry suorakatseluun ja ota histogrammi esiin. Valitse suurin mahdollinen aukko ja säädä valotusaika ja ISO-herkkyys niin, että histogrammi on keskellä eikä koske kumpaakaan reunaa.

Tikka lintukuvaus
Ahkera tikka

Tikka on hauska lintu ja kiva kuvattava.

2. Tikka

Käpytikka ja palokärki ovat Suomen yleisimmät tikkalajit. 

Väritykseltään tikka on punamustavalkoinen.

KUVAUSVINKKI

Tikkaa voi usein kuvata jopa keittiön ikkunasta, sillä sen voi tavata nakuttelemasta vaikkapa pihapuun kylkeä. Käytä jalustaa, ainakin yksijalkaista, ja pidä huoli, ettei ikkunan karmi tule vahingossa kuvaan. 

Kuvaa silloin, kun valoa on runsaasti. Olisi hyvä, jos jonkin rakennuksen vaalea seinä heijastaisi valoa linnun varjoisammalle puolelle.

Hiirihaukka lintukuvaus
Majesteetillinen metsästäjä

Petolintuja on kutkuttavaa kuvata, ja hiirihaukkaa voi kuvata autostakin.

> Opi lisää lintuvalokuvausta. Nyt saat 3 numeroa Digikuvaa + voimakkaan kiikarin sekä kaikki tilaajaetumme hintaan 14,90. Lue lisää täältä. 

3. Hiirihaukka

Leveäsiipinen, ruskeasävyinen petolintu. Hiirihaukka on arka, ja sitä on paras kuvata piilokojusta tai autosta, kun se istuu aidantolpalla tien laidalla. 

Esiintyy etelästä Keski-Suomen korkeudelle asti hyvinkin erilaisissa maastoissa. 

Talvehtii etelämpänä, osin Afrikassa saakka.

KUVAUSVINKKI

Jos liikut autolla, pidä mukana hernepussia tai vastaavaa, johon voit tukea objektiivia ikkunasta kuvatessasi. 

Valitse jatkuva automaattitarkennus ja tarkenna istuvaan lintuun ennen kuin alat kuvata sitä sarjakuvauksella. Pidä mukanasi myös kiikari, jotta löydät kuvattavat linnut paremmin.

Kyhmyjoutsen lintukuvaus
Lentävä kyhmyjoutsen

Kyhmyjoutsen on tuttu näky eri puolilla Suomea, ja lentäessään se on erityisen kuvauksellinen.

4. Kyhmyjoutsen

Lajin tunnistaa oranssin nokan yläpuolella olevasta mustasta kyhmystä. Lentävän kyhmyjoutsenen siivistä kuuluu voimakas suhiseva ääni. 

Esiintyy rannikkoalueilla koko Suomenlahdella, Perämerellä ja useilla sisävesillä. Talvehtii Etelä-Skandinaviassa.

KUVAUSVINKKI

Panoroi ja pidä samoja tarkennuspisteitä, kun kuvaat lintua lennossa. 

Yhdistele käsisäätöjä ja Auto ISO -asetusta, niin voit käyttää haluamaasi suljinaikaa ja himmenninaukkoa. 

 Valotusaika riippuu polttovälistä, kohteen etäisyydestä ja nopeudesta ja siitä, miten hyvin kykenet seuraamaan linnun liikettä. Asia selviää kokeilemalla, ja 1/250 sekunti on hyvä lähtökohta.

Sarvipöllö lintukuvaus
Yölintu

Iltahämärässä voi puun oksalta katsella uljas pöllö.

5. Pöllö

Pöllö lienee lähes jokaisen linnuista kiinnostuneen valokuvausharrastajan suosikkikohteita. 

Pöllöt ovat yölintuja, joten niiden kuvaaminen vaatii kuvausteknistä osaamista. Kiikaroi puiden reikiin ja vanhoihin pesäkoloihin.

KUVAUSVINKKI

Autommaattitarkennus joutuu koville hämärässä.Kannattaa siis tähtäillä suurikontrastisiin paikkoihin.

> Tilaa 3 numeroa Digikuvaa, niin saat kiikarin sekä kaikki tilaajaetumme hintaan 14,90. Lue lisää täältä.

Merimetso lintukuvaus
Yleistynyt merimetso

Merimetso pesii länsi- ja etelärannikolla ja on yleistynyt viime vuosina niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. Se on helppo löytää ja kuvissa uljas.

6. Merimetso

Suuri, musta, noin 90 cm:n pituinen lintu, jonka nokan kärki kääntyy alaspäin. 

Merimetso pesii länsi- ja etelärannikolla ja on yleistynyt viime vuosina niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa.

KUVAUSVINKKI

Merimetson ikuistaminen voi onnistua parhaiten pienellä, huomaamattomalla kameralla, jota etäohjataan älypuhelimella. Kamera voidaan sijoittaa lähelle lintuja niitä kuitenkaan häiritsemättä, ja kuvaaja on kauempana.

Pidä kiikaria kaulalla, jotta näet, missä merimetso liikkuu suhteessa kameraan.

Toimitus suosittelee:
opi luontokuvausta Seasons-sarjasta

Seasons-videosarjassamme pääset seuraamaan luontokuvaaja Morten Hilmeriä, joka vaeltaa luonnossa sekä kuvaa upeita maisemia ja villieläimiä. Seuraa ammattilaiskuvaajan työskentelyä Suomen, Tanskan ja Norjan luonnossa sekä kuuntele hänen neuvojansa ja niksejänsä, joita hän jakaa auliisti.

Kotisivujemme Etunurkka-osiosta löytyy Seasonsin kolme tuotantokautta sekä satoja videokursseja, oppaita, kuvankäsittelyn esiasetuksia ja muuta digisisältöä. Tilaa Digikuva, niin pääset heti käyttämään Etunurkkaa

> Nyt saat tämän kiikarin ja 3 numeroa Digikuvaa hintaan 14,90 – säästät 115,60 euroa. Lue lisää tästä. 

Kiikari lintukuvaukseen

> Saat kiikarin ja 3 numeroa Digikuvaa hintaan 14,90 – säästät 115,60 euroa. Katso lisää tästä. 

Ehkä sinua kiinnostaa...

Saat jännittävää sisältöä suoraan sähköpostiisi!