Studiovälineiden avulla saa aikaan laadukkaita muotokuvia, vieläpä verrattain edullisesti.
Setti, johon kuuluu kaksi salamalamppua sekä jalustat, softboxit, sateenvarjot ja synkronijohto, maksoi 495 euroa. Halvimmat setit on tehty harrastekäyttöön.
Moni saattaa säikähtää sitä, ettei tunne studiokuvaukseen tarvittavaa tekniikkaa monine laitteineen, mutta asia ei kuitenkaan ole niin monimutkainen kun usein luullaan.
Seuraavat asiat on syytä muistaa.
1. Valitse sopiva objektiivi
2. Säädä kamera studiovalaistuksen mukaan
3. Säädä studiosalaman teho tarkoituksen mukaan
4. Näin yhdistetään kamera ja studiosalama
1. Valitse sopiva objektiivi

Parhaat muotokuvat saa käyttämällä teleobjektiivia. Tamron SP 70-200 mm F2.8 Di VC USD G2 on hyvä vaihtoehto. Se sai arvosanakseen 9.0 Digikuvan testissä.
© TamronParhaat muotokuvat saa käyttämällä 70–200 millin telezoomobjektiivia, sillä laajakulma vääristää usein kasvoja.
Nenästä tulee suuri ja kasvot näyttävät tahattoman koomisilta. Teleobjektiivilla perspektiivistä saa luonnollisemman.
2. Säädä kamera studiovalaistuksen mukaan
Studiosalama antaa paljon valoa, joten kuvatessa voi käyttää pientä ISO-arvoa, esimerkiksi 100 tai 200, joilla ei synny kohinaa.
Studiosalamalla kuvattaessa nyrkkisääntö on, että valotusaika säädetään vähintään 1/200 sekuntiin, jotta valo välähtää silloin, kun suljin on täysin auki. Jos käytetään liian lyhyttä valotusaikaa, kuvasta tulee vain osittain valaistu.
Valitse aukoksi vaikkapa F8, säädä salama keskiteholle ja ota testikuva. Jos se on ylivalottunut, pienennä aukkoa, ja päin vastoin: jos se on alivalottunut, kokeile esim. aukkoa F5,6.
Hyvä lähtökohta kamera-asetuksiksi on ISO 200, F8 ja 1/160 sekunti.
3. Säädä studiosalaman teho tarkoituksen mukaan

Digikuvan numerossa 3/2018 kerromme tarkemmin salaman asetuksista sekä selitämme, miten lampun takana olevia painikkeita käytetään.
© Martin PaldanSalamalaitteen tehon säätämiselle ei ole olemassa mitään nyrkkisääntöä. Se riippuu siitä, millaiseen lopputulokseen kuvaaja pyrkii – sekä kameran säädöistä.
Valitse aukoksi vaikkapa F11, säädä salama keskiteholle ja ota testikuva. Jos se on ylivalottunut, säädä salamaa pienemmälle, ja päin vastoin: jos se on alivalottunut, lisää salaman tehoa.
Valotusmittari on studiokuvauksissa hyvä apuväline. Sen avulla voi osua valotuksen kannalta oikeaan jo ensimmäisellä laukauksella.
4. Näin yhdistetään kamera ja studiosalama

Kamera ja studiosalama voidaan liittää toisiinsa synkronijohdolla tai langattomalla radiolaukaisimella.
Jos kamerassa on synkronijohdon liitäntä, joka on usein kumisen kannen alla kameran sivussa, johdon toisen pään voi liittää kameraan ja toisen salamaan.
Jos kamerassa ei ole sitä, siinä voi käyttää sovitinta, joka asennetaan kameran salamakenkään.
Samaan salamakenkään voi myös liittää radiolaukaisimen, joka laukaisee salamat ilman, että kamera on liitetty niihin johdolla.
Lisää studiosalamoista kerrotaan Digikuvassa
Katso, kuinka onnistuneita muotokuvia voidaan saada aikaan halvallakin studiosalamasetillä. Digikuva käytti tällaista settiä, jonka hinta oli 495 euroa.
Digikuvan numerossa 3/2018 näytämme, kuinka setti pystytetään, miten sen eri osat toimivat ja kuinka harrastajakin voi saada sen avulla hyviä kuvia.

Jutussa kerrotaan, miten salamalamppuja voidaan käyttää eri tavoin.
Etunurkassa on video, jolla näytämme, kuinka studiosalamasetti kootaan. (Vain tilaajille)
Tilaa Digikuva, niin voit lukea lehteä mobiililaitteilla Wype-sovelluksen kautta. Luettavissa on viisi uusinta numeroa.