Marsia kuvaamaan

Mars käy heinäkuun lopussa niin lähellä Maata, että edellytykset punaisen planeetan kuvaamiseen ovat sään salliessa hyvät. 

© Shutterstock

Harvinaista herkkua: ikuista Mars tänä kesänä

Mars käy heinäkuun lopussa niin lähellä Maata, että punaisen planeetan ikuistaminen onnistuu ilman kallista kuvauskalustoa.

tiistai 19. kesäkuuta 2018 teksti Louise Olesen

Heinäkuun kääntyessä loppupuolelle astronomian harrastajat ympäri maailmaa tuijottavat kameroihinsa ja teleskooppeihinsa ikuistaakseen Marsin, kun punainen planeetta ohittaa maan.

Kuvaaminen onnistuu keneltä vain, sillä astrofotografia ei ole ollenkaan niin monimutkaista kuin ehkä ensin luulisi. 

Tässä jutussa tähdätään heinäkuun 31. päivään, jolloin punaisen planeetan voi kuvata harvinaisen lähellä Maata.

Astrokuvaus ei käy koskaan tylsäksi 

Taivaankappaleiden ikuistaminen on kiinnostava valokuvauksen osa-alue, ja toisistaan poikkeavat kohteet, vaihteleva sää sekä kuun vaiheiden ja vuodenaikojen kierto varmistavat, että tähtivalokuvaus on aina mielenkiintoista. 

Joitakin ilmiöitä voi kuvata sekä päivin että öin, joten kuvaamiselle ei ole edes pahoja aikatauluesteitä. 

Tähtivalokuvaukseen ei välttämättä tarvita kalliita erikoislaitteistoja, sillä oma lempioptiikka riittää. 

Näin saat hyviä Mars-kuvia

Et ole kenties tätä ennen valokuvannut taivaankappaleita. Ei hätää, sillä kaikki tähän tarvittava tieto löytyy Digikuvasta. 

Numerossa 11/2018 perehdytään punaiseen planeettaan. 

Kerromme, kuinka Marsia kuvataan omalla objektiivilla tai kuinka sen lähelle pääsee teleskoopilla. 

Lisäksi näytämme, kuinka kuvat parannellaan Photoshopin avulla, jos niissä on esim. kohinaa. 

Lue myös: Tähtitieteellisiä ilmiöitä vuonna 2018

Valmistaudu kohtaamaan Mars Digikuvan avulla

Teemme ainutlaatuisen Mars-tarjouksen kaikille astrokuvauksesta kiinnostuneille. 

Saat:

  • 3 numeroa Digikuvaa, joista ensimmäisessä on iso juttu Marsista. 
  • Voimakkaan kiikarin, jolla näet planeetan lähempää
  • Digikuvan 10 uusinta numeroa 
  • Käyttöoikeuden Etunurkan yli 400 videokurssiin, e-kirjoihin ja oppaisiin
  • Erilaisia lukijaetuja ja alennuksia. 

Maksat vain 14,90 euroa. 

Pelkän kiikarin arvo on 99 euroa!

Saat Mitulux-kiikarin sekä 3 numeroa Digikuvaa (sis. Mars-artikkelin) hintaan 14,90. Tutustu tarjoukseen täällä.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Saat jännittävää sisältöä suoraan sähköpostiisi!