Ota haltuun kultainen leikkaus

Olet todennäköisesti kuullut termin kultainen leikkaus jossain vaiheessa elämääsi – jos et valokuvauksen yhteydessä niin ehkä koulussa kuvaamataidon tunneilla. Tässä jutussa selitämme, mitä kultainen leikkaus tarkoittaa ja miten sitä voi hyödyntää.

Kultaisessa leikkauksessa on kyse kuvan tärkeimpien elementtien sijoittamisesta tiettyihin kohtiin kuva-alalla. Kyse on linjoista, joihin katse hakeutuu automaattisesti kuvaa katsottaessa, koska ihmisen silmät eivät luonnostaan lepää kuvan keskipisteessä vaan keskipisteen eri puolilla.

Sijoittamalla asioita kultaiseen leikkaukseen pyritään siis hallitsemaan sitä, mihin vastaanottaja kiinnittää kuvassa erityistä huomiota.

Tässä artikkelissa kerrotaan kultaisesta leikkauksesta ja siitä, miten sen avulla voi tehdä valokuvistaan entistäkin parempia.

Kultainen leikkaus on antiikin Kreikan teoriaan perustuva sommittelusääntö, jonka mukaan ihmissilmä näkee ensin tietyt pisteet kuvassa ja siksi tärkeimmät elementit tulisi sijoittaa näihin kohtiin.

Kultaisella leikkauksella kuva jaetaan neljällä viivalla yhdeksään osaan, ja kun kuvan tärkeimmät elementit sijoitetaan viivojen leikkauspisteisiin, se luo kuvasta katsojalle harmonisen vaikutelman.

Jos horisontti tai henkilö on sijoitettu kultaisen leikkauksen mukaan, kuva tuntuu tasapainoisemmalta kuin jos ne sijoitettaisiin esimerkiksi aivan kuvan keskelle.

Kultaisen leikkauksen laskemiseksi on matemaattisia kaavoja, mutta harva alkaa suorittaa laskutoimituksia kesken kuvaustilanteen.

Paras tapa opetella käyttämään kultaista leikkausta on tarkastella runsaasti sen mukaisesti otettuja kuvia ja siten totutella huomaamaan kultaisen leikkauksen suhteet ja kohdat kuvissa.

Esimerkiksi Photoshopia tai Lightroomia käyttämällä voi myös kuvankäsittelyssä rajata kuvaa niin, että sen pääkohde tulee ainakin lähelle kultaista leikkausta. Rajaustyökalua käytettäessä voi ottaa näkyviin apuruudukon, joka osoittaa leikkauspisteiden paikat kuvassa.

Kolmanneksen sääntö on kultaisen leikkauksen yksinkertaistettu versio, jota valokuvaajat usein käyttävät, koska sitä on käytännössä helpompi soveltaa kuin kultaista leikkausta. Siinäkin kuva jaetaan yhdeksään osaan, mutta tällä kertaa yhtä suuriin.

Monissa nykyaikaisissa kameroissa saa sekä etsimeen että LCD-näyttöön näkyviin apuruudukon, joka jakaa kuvan kolmanneksen säännön mukaan.

Kolmanneksen sääntö ei kuitenkaan tuota aivan yhtä luonnollisen tasapainoista tulosta kuin kultainen leikkaus, koska esimerkiksi sen vaakaviivojen mukaan sommiteltu horisontti tuntuu usein olevan hieman liian ylhäällä tai alhaalla.

Kultainen leikkaus perustuu neljään linjaan, jotka kulkevan noin kolmen kahdeksasosan päässä kuvan kaikista reunoista.

Nämä viivat luonnollisesti leikkaavat toisensa, joten kaikkein tärkeimpiä kohtia ovat niiden neljä leikkauspistettä. Usein kuvan keskeiset ihmiset, asiat tai tapahtumat sijoitetaan juuri näihin leikkauspisteisiin, vaikka teoriassa tärkeitä asioita voi sijoittaa myös koko viivan matkalle eikä vain leikkauspisteisiin.

Tämän artikkelin kuvat havainnollistavat, että kultaista leikkausta voi käyttää kaikenlaisissa kuvissa maisemista muotokuviin.

Esimerkiksi maisemakuvassa tärkein elementti voi olla vanha kirkko, joka sijoitetaan parhaaseen paikkaan jonkin leikkauspisteen kohdalle, kun taas muotokuvissa tärkein, kultaiseen leikkaukseen sijoitettava elementti ovat yleensä silmät.

Sääntöä ei tarvitse aina noudattaa orjallisesti. Esimerkiksi yleensä on hyvä, jos kuvan elementit osuvat leikkauspisteisiin, mutta ne voidaan myös sijoittaa osumaan vain yhdelle kultaisen leikkauksen linjoista.

Kuvien sommittelu tuskin on ensimmäinen asia, joka tulee mieleen matematiikasta, mutta kultainen leikkaus on todellakin peräisin matematiikan maailmasta. Syy siihen on, että tarkimmillaan kultainen leikkaus lasketaan vaikean matemaattisen kaavan mukaan, vaikka sitä käytännössä voikin hahmottaa helpommin yllä kuvatulla tavalla.

Monesti kultaisesta leikkauksesta puhuttaessa mainitaan matemaatikko Eukleides, joka kuvasi kultaisen leikkauksen ensimmäisenä noin vuonna 300 eaa. Lisäksi mainitaan keskiajalla elänyt Leonardo Fibonacci, joka löysi niin kutsutun Fibonaccin lukujonon ja havaitsi yhteyden sen ja kultaisen leikkauksen välillä. Leonardo da Vinci yritti puolestaan osoittaa kultaisen leikkauksen jumalallisuutta piirtämällään Vitruviuksen miehellä.

Lopulta kuitenkin vasta matemaatikko Martin Ohm kehitti kultaisen leikkauksen käsitteen sellaisena kuin me sen nykyään tunnemme vuonna 1834.

Kultainen leikkaus on tapa tarkastella kuvan sommittelua, ja siksi sillä on suuri merkitys sekä kuvien sommittelussa että niiden analysoinnissa. Tämä pätee niin maalauksiin, muotokuviin, mainoksiin, videoihin kuin muuhunkin kuvamateriaaliin. Se on keino kohdistaa huomiota kuvan tärkeimpiin seikkoihin ja auttaa luomaan kuvaan harmoniaa, jonka ansiosta kuvaa on miellyttävä katsella.

Joskus voi tuntua sattumanvaraiselta, mitä kultaisessa leikkauksessa on, mutta yleisesti sillä on paljon enemmän arvoa ja merkitystä kuin äkkiseltään voisi luullakaan.